Olen niin yksinäinen nykyään :(

Siskoni, joka oli myös paras ystäväni, teki noin puolivuotta sitten itsemurhan.
Ei ole enää ketää kelle puhua jokapäiväisistä asioista ja nauraa tyhmille jutuille. Enää ikinä en näe hänen nauravia kasvojaan ja kuule sitä ihanaa kikatusta. Itkettää ajatella tulevaa elämää ilman häntä, ennen aina oltiin yhdessä. Tulee paha olo kun ajattelen sitä, kun joskus kerron lapsilleni "Minullakin oli sisko..." On niin iso ikävä ja yksin olen ilman siskoa. Voi kun kelloa voisi kääntää taaksepäin.

Tuntuu että toinen hyvä ystäväni on myös etääntynyt minusta ja syytän siitä itseäni. Ehkä hän on kyllästynyt minun ainaisiin murheisiin (tässä on parin vuoden sisään ollut muitakin suuria menetyksiä), eikä jaksa enää kuunnella.

Huoh. Pakko oli jonnekin purkaa

 

Ylös, ulos ja lenkille uusia ystäviä haalimaan

 

Voi ei... :'( Olen tosi pahoillani.
En edes osaa kuvitella sun surua. Olen oman siskoni kanssa tosi läheinen ja ennen asuttiin samalla paikkakunnalla, joten nähtiin tosi usein. Vuosi sitten muuttivat toiselle puolelle suomea ja vaikka soitellaan, kauhea ikävä.

Todella paljon voimia! Pystyisitkö suoraan puhua ystävällesi tunteistasi?

 

Ylös, ulos ja lenkille uusia ystäviä haalimaan

Olipa hel*etin "fiksu" heitto :headwall:

-

Voimia ap!!

 

Ylös, ulos ja lenkille uusia ystäviä haalimaan

Olipa hel*etin "fiksu" heitto :headwall:

-

Voimia ap!!

Eiks ollutkin !!!!!!!!! :kieh:

 

Ylös, ulos ja lenkille uusia ystäviä haalimaan

Olipa hel*etin "fiksu" heitto :headwall:

-

Voimia ap!!

Eiks ollutkin !!!!!!!!! :kieh:

Mee lenkille siitä.

 

Ylös, ulos ja lenkille uusia ystäviä haalimaan

Olipa hel*etin "fiksu" heitto :headwall:

-

Voimia ap!!

Eiks ollutkin !!!!!!!!! :kieh:

Mee lenkille siitä.

Just tulin

 

Ylös, ulos ja lenkille uusia ystäviä haalimaan

Olipa hel*etin "fiksu" heitto :headwall:

-

Voimia ap!!

Eiks ollutkin !!!!!!!!! :kieh:

Ei pöllömpi. Jossain vaiheessa pitä hyväksyä tapahtuneet, jättää ne ajallisesti taakse ja ottaa itseään niskasta kiinni. Vähitellen. Ei murheisiin voi loputtomasti jäädä piehtaroimaan.

Selkä on suoristettava, tomut ravisteltava ja otettava askeleita, vaikka yksi kerrallaan.

Tai sitten pitää jäädä vain märehtimään loputtomasti menneitä ja hyväksyä se.

 

Ikävä on varmasti kova, toivottavasti saat kuitenkin puhuttua asiasta jollekin ja yksinäisyys helpottaa. Lämmin halaus!

 

Voi ei... :'( Olen tosi pahoillani.
En edes osaa kuvitella sun surua. Olen oman siskoni kanssa tosi läheinen ja ennen asuttiin samalla paikkakunnalla, joten nähtiin tosi usein. Vuosi sitten muuttivat toiselle puolelle suomea ja vaikka soitellaan, kauhea ikävä.

Todella paljon voimia! Pystyisitkö suoraan puhua ystävällesi tunteistasi?

Mekin asuttiin samalla paikkakunnalla. Tuntuu ettei ikävä lakkaa ollenkaan, välillä tulee parempia päiviä, mutta silti joka päivä sisko mielessä...

Olen miettinyt sitäkin, että varmaan pitäisi suoraan kysyä ystävältä. Ajattelin myös, että pidän pitkän tauon yhteydenpidossa, soittakoon jos vielä tahtoo... Nykyään minä aina soitan hänelle (ja ei, en soita joka päivä, vaan about kerran viikossa), eikä hän useimmiten edes vastaa.

 

Hei yksin...voit laittaa mulle yv.tä jos haluut jutella mä kaipailen kanssa sellasta henkilöö jolle vois jutella ihan mistä vaan eikä lopettais heti vaikka jauhais samasta asiasta usein..

 

Hei yksin...voit laittaa mulle yv.tä jos haluut jutella mä kaipailen kanssa sellasta henkilöö jolle vois jutella ihan mistä vaan eikä lopettais heti vaikka jauhais samasta asiasta usein..

Minun täytyy ensin rekisteröityä tänne. Laitan sitten yv:tä.

 

Voi ei... :'( Olen tosi pahoillani.
En edes osaa kuvitella sun surua. Olen oman siskoni kanssa tosi läheinen ja ennen asuttiin samalla paikkakunnalla, joten nähtiin tosi usein. Vuosi sitten muuttivat toiselle puolelle suomea ja vaikka soitellaan, kauhea ikävä.

Todella paljon voimia! Pystyisitkö suoraan puhua ystävällesi tunteistasi?

Mekin asuttiin samalla paikkakunnalla. Tuntuu ettei ikävä lakkaa ollenkaan, välillä tulee parempia päiviä, mutta silti joka päivä sisko mielessä...

Olen miettinyt sitäkin, että varmaan pitäisi suoraan kysyä ystävältä. Ajattelin myös, että pidän pitkän tauon yhteydenpidossa, soittakoon jos vielä tahtoo... Nykyään minä aina soitan hänelle (ja ei, en soita joka päivä, vaan about kerran viikossa), eikä hän useimmiten edes vastaa.

Älä jää yksin. Ota yhteyttä ystävääsi ja kysy suoraan. Jos ei ole valmis tukemaan, ei mun mielestä ole ystävä ollutkaan. Anteeksi tuo tyly kommentti. Itsellä kävi pari vuotta takaperin toisinpäin. Parhaan ystäväni läheinen pikkuveli teki itsemurhan ja äiti sairastui perään. Ei olisi ikinä tullut mieleenkään hylätä tätä ystävää. Vieläkin joskus tarvitsee tukea ja kuuntelijaa tämän suhteen. Silti niin monet kerrat myös minä olen häntä tarvinnut. Sitä on mun mielestä se oikea ystävyys. Itketään ja nauretaan yhdessä.

Toivottavasti tämä sun ystävä on oikea ystävä. :hug: