V
vierailija
Vieras
Meillä on 3 pientä lasta.Olemme olleet yhdessä pitkään. Olen oikeastaan ollut aina se,joka on kannatellut tätä suhdetta. Elämä vei eteenpäin ja lapsia syntyi. Oletin,että mies on "kasvaa" siinä missä nyt parikymppiset alkaa aikuistua. Enää emme ole parikymppisia vaan kolmekymppisiä. Lapset on täysin minun vastuullani,olen yrittänyt antaa vastuuta/tuputtaa sitä,muttei hänestä ole sen kantajaksi. Hän ei pysty/jaksa olla lasten kanssa. Lapset ovat ihania,aurinkoisia ja "helppoja".. Jos minulla olisi menoa,hän pyytää että veisin lapset hoitoon hänen äidilleen. Jos aamulla kysyn,että voisiko viedä vanhimman lapsen kouluun,niin ei voi...kuuluu kävelkööt. Siihen esikoisella menisi 45 min. Minä vien vaikka olisin yön valvonut pienempien kanssa ja joka yö olenkin herännyt parin tunnin välein.
Olen luonteeltani hyvin periksiantamaton ja ehjä perhe on ollut minulle periaate..Syy tehdä töitä,mutta se työntekijä suhteen/perheen eteen olen vain minä itse.
Mies juo,menee menójaan...lähinnä harrastuksiaan. Baareissa ei käy,mutta istuu iltaa naapurilla ja kavereillaan.
Hän ei halua missään nimessä erota,muttei selkeästi muuttuakkaan. Mielestäni en nalkuta,olen puhúnut,kertonut tunteistani ja pyytänyt auttamaan.
Miten olen tässä pisteessä...mitä teen?
Olen luonteeltani hyvin periksiantamaton ja ehjä perhe on ollut minulle periaate..Syy tehdä töitä,mutta se työntekijä suhteen/perheen eteen olen vain minä itse.
Mies juo,menee menójaan...lähinnä harrastuksiaan. Baareissa ei käy,mutta istuu iltaa naapurilla ja kavereillaan.
Hän ei halua missään nimessä erota,muttei selkeästi muuttuakkaan. Mielestäni en nalkuta,olen puhúnut,kertonut tunteistani ja pyytänyt auttamaan.
Miten olen tässä pisteessä...mitä teen?