Olen niin loppu :((

[Apila]

nykyään tulee itkettyä lähes päivittäin, mistään en saa enää mielihyvää enkä koe onnistumisia. Kuljen kuin sumussa ja välillä meinaa jalat mennä alta kun olen niin henkisesti uuvuksissa.
Tukiverkkoa ei ole, yksin on selvittävä. Joillekin tutuille kun olen kertonut olostani, eivät taida täysin ymmärtää tai ottaa todesta.

Olen suorittaja (kasvatettu siten) , teen ja teen ja siltikään en ole itseeni tyytyväinen. koen että minun pitäisi hirveästi tehdä toisten hyväksi jotta voisin saada arvostusta ja hyvää kohtelua.
Mieheni kyllä kuuntelee, mutta siihen se jää.. En saa siis häneltäkään tukea, ainakaan sen verran kuin tarvitsisin. Puhuttu tästä on, monet kerrat.

Pelkään vain että romahdan joku päivä! :`( Haluan tämän pahan olon pois!! Miksi minulta "viedään" tämä mahdollisuus nauttia ihanista lapsistani ( koko elämä muuten ollut aika paskaa ja kohdeltu huonosti ja nyt sitten kun on perhe ja lapset niin sitten minä voin näin huonosti
Vanhempani käyvät meillä (kun mieheni töissä) väh. 2krt/viikossa mutta eipä heistä juurikaan apua ole, eikä varsinkaan tukea.
Se on sellaista stressillistä hössötystä ja äitini purkaa minun päälle aivan kaikki asiat, en saa edes sanaa sanottua väliin. Minä olen aina se joka kuuntelee, hälläväliä sillä miten minä voin ja jaksan.

 

[Kuule]

Käy juttelemassa oman/naapurikunnan seurakunnan perheasiainkeskuksessa. Auttavat ja antavat neuvoja miten eteenpäin! Antavat ilmaista perhe/yksilöterapiaa. Eikä tuohon siis liity minkäänvaltakunnan uskonnon tuputtamista. Siitä ei edes vihjaista, jollet ITSE ota asiaa aiheeksi.

 

[Molla]

Olosi saattaa johtua siitä, että joudut keskittämään kaiken aikasi muihin. Sinulla on varmaan elämässäsi vain muiden huolehtimista. Se saa pikkuhiljaa ihmisen masentumaan ja menettämään toivonsa.

Jos tukiverkkoja (lapsenvahteja) on, aloita jokin harrastus. Luultavasti se tuntuu sinusta turhalta, eikä mikään tunnu kiinnostavan, mutta pakota itsesi. Saatat huomata, että parin tunnin iltamenon jälkeen (olipa se kuoro, maalaus, jalkapallo tms.) oletkin innostuneempi elämään.

 

[:)]

Tutulta kuulostaa, mutta minulta lähti tuo pois eräänä päivänä kun uskalsi kohdata tuon yksinäisyyden tunteen. Tajusin, että minä en sorru ja selviän mistä vaan, vaikka yksinkin.

Tajusin myös, että elän elämääni myös itselleni ja nykyään en stressaa suorittamisesta ja opiskeluista ym. Jääköön vaikka kesken koulu jos en siitä selviä, omapahan on elämäni, ei kuulu muille.

Kyllä se siitä jonain päivänä kuule, käsittelet nyt raskasta menneisyyttäsi ja jonain päivänä se jää taakse ja olet kyllin vahva pystyäksesi olemaan onnellinen ja elämään itsellesi.