Onnea vaan valitsemallasi tiellä.
Mulla ei oo käynyt muslimiksi kääntyminen mielessäkään. Pian 11 v olen ollut muslimimiehen kanssa, ja ennen kun hänet tapasin niin ehdin tehdä työpätkiä muslimimaassa 3 vuoden ajan.
Kunnioitan mieheni uskontoa sen verran, että en ikinä alkaisi feikkimuslimiksi. Ei mulla ole jumaluskoa. Olen ateisti. Ja tällaisena olen kelvannut miehelleni, hänen suvulleen, ystävilleen, yms oikein hyvin.
Mun mies ei myöskään ole mikään idiootti. Jos sanoisin että hani, haluan olla muslimi, niin hän toteaisi varmaan että jep jep, tai saattaisi jopa suutahtaa. Jos tulisin uskoon, löytäisin Jumalan, toteaisin islamin olevan mulle se oikea tie, niin tilanne olisi ihan eri. Mutta kun sitä tuskin tapahtuu tässä elämässä.
Mutta onhan nämä ap:t ja kaltaisensa niiiin nähty vuosien varrella. Ihq mies vie jalat alta, ja sitten unohtuu oma kulttuuritausta, identiteetti, kaikki. Pian ollaan jotain Aishoja tai Fatimoja eikä enää Minnoja ja Elinoita kuten ennen, viljellään puheessa arabiankielisiä termejä ja ollaan muka jotain niin erilaista, eikä tajuta miten pöljältä se kuulostaa. Pah. Typerää. Kahden kulttuurin liitto on sitä, että kaksi kulttuuria elää rinnakkain tasavertaisina - ei sitä että liiton ns. munattomampi osapuoli (Akaatti kirjoittikin hyvin siitä) unohtaa kuka ja mikä on, ja tekeytyy puolisonsa kulttuurin edustajaksi. Elämäänsä pettyneet, itsetunnottomat tapaukset on niitä jotka suinpäin syöksyy sisään uuteen kulttuuriin ja kuvittelevat sen jälkeen kerrankin olevansa jotain hienoa. Ette te ole. Jos ette kunnioita itseänne, sitä mitä olette ja edustatte, niin ei teitäkään kunnioiteta vaikka miten kulkisitte huivi hiusten suojana.
luin pari sun alotusta aiemmin..
