Olen lueskellut hääfoorumeiden päiväkirjoja enkä voi kuin ihmetellä niitä

[Pilviini harmaana]

Muutimme yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Päätimme antaa perheen kasvaa kolmihenkiseksi kun olimme seurustelleen noin vuoden. Kutakuinkin samoihin aikoihin varasimme kirkon puolentoista vuoden päähän. Tulin raskaaksi heti. Lapsi oli 8kk häissämme, jotka pidimme suunnitelman mukaan. Toinen lapsi syntyi esikoisen ollessa 3 vuotias, pidemmän odottelun jälkeen.

Tämä on kolmas pidempi suhteeni. Nuoruuden suhde kesti 3 vuotta, aikuistumisvaiheen suhde 2-3 vuotta ja nykyisen mieheni kanssa olen ollut naimisissa kohta neljä vuotta. Kantapäänkautta olen elämäni rakkauden löytänyt!

 

[Madicken04]

Itse olen yllättävän usein törmännyt viimeaikoina siihen että pitkään (jopa 10 tai yli) yhdessä asunut pari jolla on jo lapsiakin valmiina menee yllättäin naimisiin. Ja sitten onkin pian eron aika.

Liekö noissa sitten kysymys siitä että liitto rakoilee jo valmiiksi ja sitä yritetään piakata sillä naimisiin menolla?

 

[Kowalski]

Jos toinen on ulkomaalainen niin silloin on vähän pakko mennä naimisiin tai muuten asit mutkistuu todella paljon. Vierestä seuranneena tiedän. Ja eihän tuo 8 vuotta ole vielä mikään erityisen pitkä aika olla yhdessä.

Mikä pakko mennä naimisiin, ja mitkä asiat mutkistuu? Olin asunut ja työskennellyt miehen kotimaassa jo vuosia ennen kun tapasin mieheni. Ilman avioliittoa. Ongelmitta. Miehen Suomeen pääsemiseen olisi myös riittänyt 2 v avoliitto, sekään ei vaatinut naimisiinmenoa.

Ihan omasta vapaasta tahdostamme me naimisiin mentiin, vaikka se joillekin onkin vaikeaa uskoa

Eihän 8 v avioliitto (ja lähes 9 v yhdessäolo) olekaan vielä erityisen pitkä aika, mutta ei 8 v kestäneestä liitosta voi sanoa että se erityisen lyhytkään olisi nykypäivänä. Ja se jatkuu edelleen...

 

[iäkäs]

Mä kanssa painotan iän merkitystä tossa asiassa. Aikuisempana (siis siellä about 30 ja +) tilanne on monasti hyvin toinen. Kokemus painaa vaakakupissa jo niin että osaa ehkä paremmin myös puntaroida mikä on alun huumaa ja mikä muuta. Jos elämään niitä alkuhuumia on kuitenkin ehtinyt jo liuta mahtua. Toki ei tämä kaikkiin päde tietenkään, niin kuin ei mikää "sääntö" joita täällä kirjoitellaan puolitotuuksina.

 

[ap]

Jos toinen on ulkomaalainen niin silloin on vähän pakko mennä naimisiin tai muuten asit mutkistuu todella paljon. Vierestä seuranneena tiedän. Ja eihän tuo 8 vuotta ole vielä mikään erityisen pitkä aika olla yhdessä.

Mikä pakko mennä naimisiin, ja mitkä asiat mutkistuu? Olin asunut ja työskennellyt miehen kotimaassa jo vuosia ennen kun tapasin mieheni. Ilman avioliittoa. Ongelmitta. Miehen Suomeen pääsemiseen olisi myös riittänyt 2 v avoliitto, sekään ei vaatinut naimisiinmenoa.

Ihan omasta vapaasta tahdostamme me naimisiin mentiin, vaikka se joillekin onkin vaikeaa uskoa

Eihän 8 v avioliitto (ja lähes 9 v yhdessäolo) olekaan vielä erityisen pitkä aika, mutta ei 8 v kestäneestä liitosta voi sanoa että se erityisen lyhytkään olisi nykypäivänä. Ja se jatkuu edelleen...

En sanonut, että on pakko mennä naimisiin, mutta kun ei ole naimisissa ( vaikka on yhteinen lapsi ) ei ole todellakaan helppoa saada pysyvää oleskelulupaa ja muutenkin byrokratia näyttää tökkivän ja pahasti. Toki kaikki olisi helpompaa kun menis vaan naimisiin vaikka heti niin kuin monet ulkkikset tekee.

 

[juurikas]

Itse olen yllättävän usein törmännyt viimeaikoina siihen että pitkään (jopa 10 tai yli) yhdessä asunut pari jolla on jo lapsiakin valmiina menee yllättäin naimisiin. Ja sitten onkin pian eron aika.

Liekö noissa sitten kysymys siitä että liitto rakoilee jo valmiiksi ja sitä yritetään piakata sillä naimisiin menolla?

Itse syylistyin juuri tuohon. Tosin meillä ei ollut lapsia, onneksi. Seurustelu alkoi kun olin juuri 20 täyttänyt. Ja sitä jatkui sen opiskeluajan ja töihin siirtymisen ylin. Yhdessä asuttiin ja perheestä kyllä haaveiltiin. Aika kuitenkin teki tepposensa. Molemmat kasvoimme, ripi rinnan, mutta niin eri suuntiin. Mies alkoi kaivata vapautta mennä ja tulla, kai se vieras lihakin alkoi himottaa. Itse koin kaiken todella latteana ja liiankin"arkisena". Elimme loppuviimein kuin sisarrukset. Ja sitten joku hiton älynväläys iski että ei kun naimisiin ja perhettä perustaan. Sehän meidän elämästä puutuu, siksi olemme onnettomia. Lopputulos 28 vuotiaana olin eronnut nainen. Liitto kesti vuoden, ja KUMPIKIN petettiin toisiamme sinä aikana. Se siitä siis

 

[anika harmaana]

No joo, olen osin samaa mieltä. TOSIN me mentiin kihloihin kun oltiin tunnettu 3 viikkoa, naimisiin vuoden päästä (ja vauva haluttiin alulle jo ennen häitä) Tuosta kaikesta on jo 15 vuotta, neljä lasta ja ERITTÄIN onnellinen ja hyvä liitto. Me oltiin nuoria kun mentiin yhteen (itse 18v) ja me juuri kuten ev:kin kirjoitti ollaan hioituneet entistä tiiviimmin yhteen, eli yhdessä on opittu ja saatu kaikki mitä meillä on...

Meillä lähes sama tilanne.

Olimme pari vuotta vanhempia, molemmat 20 ja meillä on vain 3 lasta. Mutta tätä yhteiseloa on tarkoitus jatkaa kyllä vielä seuraavatkin 15 vuotta.

Joku kysyi, että eikö myöhemminkin olisi ehtinyt. Olisi varmaan ehtinyt, mutta miten se odottaminen olisi muuttanut tilannetta paremmaksi?

 

[Kowalski]

En sanonut, että on pakko mennä naimisiin, mutta kun ei ole naimisissa ( vaikka on yhteinen lapsi ) ei ole todellakaan helppoa saada pysyvää oleskelulupaa ja muutenkin byrokratia näyttää tökkivän ja pahasti. Toki kaikki olisi helpompaa kun menis vaan naimisiin vaikka heti niin kuin monet ulkkikset tekee.

Sä kirjoitit että kun toinen on ulkomaalainen niin on "vähän pakko mennä naimisiin"...
Byrokratian myllyn läpi lähes kaikki monikulttuuriset parit kulkee ennen kun oleskeluluvat irtoaa. Ei avioliitto todellakaan takaa sitä, että lupa irtoaa helpolla. Tai sitä, että kaikki olisi innolla Suomeen tulossa...omani sain pakottaa tänne. Suomeen jo tulleen kohdalla tilanne on vähän eri.

 

[4 ruusua]

Nyt te kaikki yleistätte asioita! Eiköhän jokainen kuitenkin tee niin kuin parhaaksi näkee. Toisilla menee hyvin, toisilla välillä huonommin... toiset eroaa, toiset ei... toiset menee naimisiin 10v. "seurustelun" jälkeen ja toiset taas 6kk jälkeen.
Ainahan sitä voi voivotella toisten elämää mutta jos kuitenkin jokainen keskittyisi siihen omaansa.

 

[juurikas]

Nyt te kaikki yleistätte asioita! Eiköhän jokainen kuitenkin tee niin kuin parhaaksi näkee. Toisilla menee hyvin, toisilla välillä huonommin... toiset eroaa, toiset ei... toiset menee naimisiin 10v. "seurustelun" jälkeen ja toiset taas 6kk jälkeen.
Ainahan sitä voi voivotella toisten elämää mutta jos kuitenkin jokainen keskittyisi siihen omaansa.

Veit sanat suustani. Kyllä niihin eroihin on sata muutakin syytä löydettävissä kuin se että missä kohtaa suhdetta meni naimisiin. Jos naimisiin siis menee ihan oikeasta rakkaudesta eikä suinkaan hienojen juhlien vuoksi Epäilen että joku on siihen joskus sortunut.

 

[ap]

En sanonut, että on pakko mennä naimisiin, mutta kun ei ole naimisissa ( vaikka on yhteinen lapsi ) ei ole todellakaan helppoa saada pysyvää oleskelulupaa ja muutenkin byrokratia näyttää tökkivän ja pahasti. Toki kaikki olisi helpompaa kun menis vaan naimisiin vaikka heti niin kuin monet ulkkikset tekee.

Sä kirjoitit että kun toinen on ulkomaalainen niin on "vähän pakko mennä naimisiin"...
Byrokratian myllyn läpi lähes kaikki monikulttuuriset parit kulkee ennen kun oleskeluluvat irtoaa. Ei avioliitto todellakaan takaa sitä, että lupa irtoaa helpolla. Tai sitä, että kaikki olisi innolla Suomeen tulossa...omani sain pakottaa tänne. Suomeen jo tulleen kohdalla tilanne on vähän eri.

Niin on vähän pakko, jos haluaa toisen saada "kivuttomasti" mukaansa. Mutta ei kaikki naimisiin vain sen takia ja asiat mutkistuu huomattavasti.

 

[TilkkuTyttö]

No voi ei, kyllä meilläkin nyt sitten pitää mennä huonosti, koska kerran mentiin yhteen niin nopeasti? :xmas:
Tähän mennessä ei ole ainakaan kaduttanut, 7v naimisissa ja vuosi vuodelta meillä on ollut mukavampaa yhdessä.

muoks. Ja kaikenlisäksi mentiin salaa naimisiin, juhlat tais maksaa yhteensä 50e (koska syötiin maistraatin jälkeen hyvin )

 

[leijona76]

jotka menevät parin kuukauden päästä tapaamisesta kihloihin ja jopa vuoden päästä naimisiin. Voi olla jopa lapsi tulossa muutaman kuukauden päästä. Ja eipä mene montaa vuotta niin nämäkin parit eroaa. Toki voi erota, jos on pitkässäkin suhteessa mutta tuossa eletään vielä alkuhuumaa eikä takuulla tunneta toisesta paljoakaan. Ihmetyttää vaan..

Siinähän ihmettelet.Me kihloihin alle 6kk seurustelun jälkeen ja vuodessa naimisiin. Nyt 10v yksissä. Pyörtysit jos tietäsit miten nopeasti 36v naimisissa olleet ja eskoisensa nopeasti saaneet vanhempani menivät kihloihin ja naimisiin.

 

[Madicken04]

Sitä olen kanssa miettinyt kun nykyään tunnutaan pidettävän naimisiin menoa isompana asiana kuin lasten hankkimista. Siis vaikka lapsia ruvetaan tekemään pian seurustelun alettua se ei herätä sellaista ihmetystä kuin nämä nopeat avioliitot. Kuitenkin avioliitosta eroamisen jälkeen pääsee toisesta eroon lopullisesti, kun taas lasten välityksellä on vielä monta vuotta jaksettava sietää toisiaan.

Samoin naimisiin meno on sitoutumisena huomattavasti isompi kuin avoliitto. On helppo muuttaa yhteen ja erilleen eikä siinä ole mitään ihmeellistä jos naisella on vaikka ollut pari, kolme pitkää avoliittoa takanaan mutta jos on kolmesti ollut naimisissa niin...

 

[Kowalski]

Niin on vähän pakko, jos haluaa toisen saada "kivuttomasti" mukaansa. Mutta ei kaikki naimisiin vain sen takia ja asiat mutkistuu huomattavasti.

Jaa, oon eri mieltä tuosta. 2 vuoden avoliitto esimerkiksi rinnastetaan avioliittoon (ainakin 2000-luvun alussa oli näin), lapsi on perhesyy siinä missä avioliittokin, jne.

Niin tai näin, aika kivasti sä halveksit toisten syitä mennä naimisiin & ennustat eroa kaikille äkkiä avioituneille

 

[tp]

Jaa. Mä ihmettelen niitä pareja, jotka on ollut yhdessä vaikka 8 vuotta ja sitten vasta menevät naimisiin. Kun aika usein sitten onkin tullut ero hyvin pian häähumun hälvennettyä.

Itse avioidun vuosi tapaamisen jälkeen. Kaksi lasta on, yhteiseloa takana 6 vuotta. Superonnellisia ollaan... mutta tää taitaa meillä vieläkin olla vaan tätä alkuhuumaa ))

Sitäkin tuossa vaan mietin, että meidän suhde on kestänyt niin pirun paljon lyhyessä ajassa, että ei tää hevillä kaadu. Ja hetkeäkään emme ole katuneet "hätäilyämme"!

 

[ap]

Sitä olen kanssa miettinyt kun nykyään tunnutaan pidettävän naimisiin menoa isompana asiana kuin lasten hankkimista. Siis vaikka lapsia ruvetaan tekemään pian seurustelun alettua se ei herätä sellaista ihmetystä kuin nämä nopeat avioliitot. Kuitenkin avioliitosta eroamisen jälkeen pääsee toisesta eroon lopullisesti, kun taas lasten välityksellä on vielä monta vuotta jaksettava sietää toisiaan.

Samoin naimisiin meno on sitoutumisena huomattavasti isompi kuin avoliitto. On helppo muuttaa yhteen ja erilleen eikä siinä ole mitään ihmeellistä jos naisella on vaikka ollut pari, kolme pitkää avoliittoa takanaan mutta jos on kolmesti ollut naimisissa niin...

Ihan yhtä lailla ihmettelen sitä, että aletaan heti lapsia tekemään. Oikeastaan se on pahempaa kuin naimisiin meno.

 

[ap]

Niin on vähän pakko, jos haluaa toisen saada "kivuttomasti" mukaansa. Mutta ei kaikki naimisiin vain sen takia ja asiat mutkistuu huomattavasti.

Jaa, oon eri mieltä tuosta. 2 vuoden avoliitto esimerkiksi rinnastetaan avioliittoon (ainakin 2000-luvun alussa oli näin), lapsi on perhesyy siinä missä avioliittokin, jne.

Niin tai näin, aika kivasti sä halveksit toisten syitä mennä naimisiin & ennustat eroa kaikille äkkiä avioituneille

Toki voit olla eri mieltä, mutta kyllä minä olen ihan vierestä nähnyt miten nämä asiat toimii ja miten ei käytännössä, kun ei naimisissa olla.

 

[jurristi harmaana]

Mulle on oikeastaan ihan sama, miten muut toimivat, mutta omalla luonteellani en pystyisi etenemään kovin nopeasti. Mä en ole kovin spontaani ihminen, vaan ajattelen järjellä asioita toisinaan vähän liikaakin. Toisaalta en kuitenkaan jäisi odottelemaan vuosikymmeneksi sitä suhteen 'etenemistä', jos kumppani olisi vuosi toisensa jälkeen avioliitosta tai lapsien hankkimisesta sitä mieltä, että katsotaan sitten joskus.

Mä päädyin yhteen parhaan ystäväni kanssa, kun olin 19-vuotias. Se oli kesää v.1997. En oikein edes tiedä, mistä se seurustelu katsotaan alkaneeksi, mutta ennen seurustelun alkua olin tuntenut hänet noin neljä tai viisi vuotta. Kihloihin menimme 12/97, avioon 6/00. Lapset syntyivät 7/00, 6/03 ja 5/07. Mulle on loppupeleissä ihan sama, mitä muut ajattelevat suhteemme etenemisvauhdista tai muusta. Meillä tämä ainakin on toiminut. En mä tiedä, olemmeko me yhdessä kuolemaan asti, elämästä kun ei koskaan tiedä, mutta jos joskus tulisi eteen sellainen tilanne, että eroaisimme, niin ikinä en tule näitä yhteisiä vuosia katumaan. Se on minulle riittävä osoitus siitä, että olen tehnyt oikean, itselleni sopivan valinnan.

 

[shihtzu]

Mun vanhemmat meni naimisiin 6kk ja mun sisko oli jo silloin tulossa, syntyi puoli vuotta häiden jälkeen. No vaikka ovatkin pikaisesti menneet naimisiin, niin ovat nyt olleet naimisissa 44 vuotta.
Itse olen nyt ollut miehen kanssa melkein 9 vuotta, kihloissa ollaan, mutta ei naimisissa ja ero jo kolkuttelee ovella.

 

[Tykkään]

Mulle on oikeastaan ihan sama, miten muut toimivat, mutta omalla luonteellani en pystyisi etenemään kovin nopeasti. Mä en ole kovin spontaani ihminen, vaan ajattelen järjellä asioita toisinaan vähän liikaakin. Toisaalta en kuitenkaan jäisi odottelemaan vuosikymmeneksi sitä suhteen 'etenemistä', jos kumppani olisi vuosi toisensa jälkeen avioliitosta tai lapsien hankkimisesta sitä mieltä, että katsotaan sitten joskus.

Mä päädyin yhteen parhaan ystäväni kanssa, kun olin 19-vuotias. Se oli kesää v.1997. En oikein edes tiedä, mistä se seurustelu katsotaan alkaneeksi, mutta ennen seurustelun alkua olin tuntenut hänet noin neljä tai viisi vuotta. Kihloihin menimme 12/97, avioon 6/00. Lapset syntyivät 7/00, 6/03 ja 5/07. Mulle on loppupeleissä ihan sama, mitä muut ajattelevat suhteemme etenemisvauhdista tai muusta. Meillä tämä ainakin on toiminut. En mä tiedä, olemmeko me yhdessä kuolemaan asti, elämästä kun ei koskaan tiedä, mutta jos joskus tulisi eteen sellainen tilanne, että eroaisimme, niin ikinä en tule näitä yhteisiä vuosia katumaan. Se on minulle riittävä osoitus siitä, että olen tehnyt oikean, itselleni sopivan valinnan.

Sulla on ihana asenne!

 

[Vilinäiti]

Mä ja ex oltiin 18 vuotiaita. 2kk3vk päästä mentiin kihloihin.
Lapsi syntyi 5 vuotis päivän alla.
Ero tuli lähes 9 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Nyt uuden miehen kanssa ollu kohta 9kk. Ei asuta yhdessä, ei kihloissa.
Kaikki etenee hissukseen :heart:

 

[vieras]

me oltiin nykyisen mieheni kanssa 30++vuotiaita, kun juhannuksena alettiin seukkaamaan, esikoinen sai alkunsa lokakuussa, oltiin siis oltu yhdessä 1v1kk, kun esikoinen syntyi, naimisiin mentiin kun esikoinen oli 4kk, ihan vaan maistraatissa.
Nyt 5v yhdessä ja kaksi lasta.
Kyllä meillä ainakin tuo ikä oli sellainen asia, että lapsia sai tulla heti! JA onneksi tulikin!
Ei kait olla eroamassa nyt ainakaan vielä

 

[tapoja on monia]

Jokainen tylillään.Itse kuulun näihin nopeasti eteneviin.4kk:tta yhdessä,kihlat, vauva ja häät. Naimisiin mennessä olin 20v. Yhteisiä vuosia takana 16 ja lapsia 6. Miehelläni ja minulla samanlaiset toiveet/odotukset elämästä, en ymmärrä miksi tai mitä oltaisiin odotettu ennen kuin oltaisiin voitu ed. mainitut asiat tehdä.

 

[mÄ]

Minä olen Ap:n kanssa samaa mieltä.

Vuoden aikana ei ehdi tutustua toiseen ihmiseen kunnolla. Alkuhuuma voi kestää pitkäänkin ja kun se loppuu, toisesta voi paljastua erittäin huonoja piirteitä, väkivaltaa tm. Minä ainakin pidän avioliittoa loppuelämän kestävänä päätöksenä ja olisin häpeissäni jos joutuisin eroamaan. Paljon mukavampi mennä naimisiin ensimmäistä kertaa kuin toista tai kolmatta.

Ja tuosta että mitä järkeä on mennä pitkän ajan päästä naimisiin: Sama järki kuin aikaisemmin menossakin, rakkaus! Me olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja ollaan menossa naimisiin tänä vuonna, lapsia ei ole vaan ihan oikeasti haluamme olla toistemme kanssa. Ja minusta on kunnioitettavampaa mennä vielä useiden vuosien yhdessäolon jälkeen naimisiin, näkee että pari rakastaa toisiaan niin pitkän ajan jälkeenkin. Sitä paitsi, olen todennut että on mukavampaa ripotella näitä "edistysaskelia" tarpeeksi pitkin väliajoin että ei ehdi kyllästyä koskaan, aina on jotain mitä odottaa.