Olen lapsena ollut ihan oikeasti todella köyhä

[Ex-köyhä]

Olisi mielenkiintoista tietää onko täällä muita, jotka ovat oikeasti kokeneet taloudellisesti yhtä köyhän lapsuuden ja nuoruuden kuin minä?

Olen todella suuresta perheestä, vanhemmat matalasti koulutettuja ja pääsääntöisesti työttömiä, kun olin lapsi ja nuori. Omistimme kuitenkin oman talon, joten kaikki lapsilisät ja työttömyyskorvaukset menivät lainanlyhennykseen. Tämä tarkoitti sitä, että en ole koskaan ennen täysi-ikäisyyttä saanut uusia vaatteita tai kenkiä, luistimia tai suksia. Söimme pääsääntöisesti makaroniruokia jauhelihalla. Monesti rahaa oli niin vähän, että jouduimme pissahätään käyttämään pyyhettä pyyhkimiseen ja wc-paperia sai ottaa vain 2 palaa isompaan hätään. Saimme yhden joululahjan vuodessa. Synttäreiksi saimme joko 100mk tai sitten synttärit viidelle kaverille, mutta ei lahjaa. Muistan lapsuudesta vanhempien jatkuvat riitelyt rahasta ja sen, että häpesin pienestä asti perheen köyhyyttä ja pelkäsin rahojen loppumista.

Kun muutin pois kotoa, piti minun pärjätä pelkällä toisen asteen opintotuella ja asumislisällä. Ja pärjäsinkin, jopa ilman opintolainaa. Koulun jälkeen en yleensä syönyt muuta kuin leipää. Aamupalaa en syönyt lainkaan.

Nyt olen kolmekymppinen hyvin korkeasti koulutettu, naimisissa, yhden lapsen vanhempi ja taloudellisesti olen ollut monta vuotta hyvin toimeentuleva. Rohkaiseva esimerkki siis siitä, että matalasta sosioekonomisesta taustastakin voi nousta ja menestyä. Mutta huomaan kyllä, että lapsuuteni on jättänyt jälkensä. Käytän todella paljon rahaa kuussa kalliisiin ruokiin ja huomaan, että minulle on tärkeää näyttää, että pärjään taloudellisesti. Lahjoitan myös paljon rahaa sisaruksilleni ja vanhemmilleni sekä hyväntekeväisyyskohteisiin, koska tiedän itse, mitä on olla köyhä.

Mitä ajatuksia tämä minun elämäntarinani herättää?

 

[..]

Minäkin tulen köyhästä perheestä. Meillä syötiin perunaa eri kastikkeilla joka päivä. Nyt en syö perunaa ikinä.

 

[A.P.]

Ja mä syön makaronilaatikkoa vain juuri uunista tulleena, en ikinä uudelleenlämmitettynä. Enkä makaroni-jauhelihamössöä koskaan.

 

["sigma"]

Olen monilapsisesta yh-perheestä.
En kokenut koskaan että olisimme köyhiä tai huolehtinut rahasta. En kaivannut mitään ihmeellistä. Asuin pienessä kunnassa enkä huomannut että muillakaan olisi ollut sen enemmän. sain muutamia lahjoja jouluna, jotain pientä. Eivät muutkaan silloin sen kummempia saaneet. Synttärit järjestettiin ehkä pari kertaa lapsuuden aikana, kerran serkuillle ja kerran parille koulukaverille.
Minulla on korkeakoulututkinto mutta ei se ole minua rikkaaksi tehnyt,koska en ole rahaa tavoitelut enkä asettanut palkkatyötä kovin korkeaksi tavoitteeksi elämässäni.

 

["sigma"]

Omille lapsilleni olen pyrkinyt ostamaan vain pakollisen. Ihan ekologisista syistä. Ihmiset hukkuvat omaan paskaansa ja puhdas vesi alkaa olla lopussa. Tosin täytyy myöntää, että tämä pelkän pakollisen ostaminen on vähän levähtänyt lasten koulunkäynnin myötä, kun tuntuu vaikealta että lapset eläisivät täysin erilaista elämää kuin muut luokkakaverit.

 

["muumimamma"]

Meillä oli rahaa, hienot uudet vaatteet ja lelut ja pelit...mutta ei rakkautta. Olisin antanut kaiken materian pois, jos vaan vanhempani olisivat oikeesti välittäneet, ottaneet edes kipeenä syliin esim...
Tulipa vaan tällanen ajatus ...rahalla kun ei kaikkea saa...tosin köyhyys on varmasti kamalaa sekin...
Mä kuitenkin opin sen, että mun lapsilla on roinaa vähemmän, mutta äidin ja isän rakkautta sitäkin enemmän! En vieläkään voi käsittää sitä, ettei mun vanhemmat oikeesti kyenneet rakastamaan lapsiaan...surullista...

 

[A.P.]

Laitoin tuossa aloituksessa vähän epäselvästi. Siis vaikka minulle on tärkeää näyttää se, että pärjään taloudellisesti, niin vastustan kaikkea krääsän ostamista. Esimerkiksi ostan vain muutaman laadukkaan lahjan lapselleni ja muutenkin haluan perheelleni enemmän elämyksiä kuin materiaa. Koetan elää niin ekologisesti kuin tässä elämänvaiheessa pystyy.

Mielestäni on hienoa, jos ihmiset ovat onnellisia eläessään vaatimattomasti. Itselleni on vain jäänyt traumat siitä miten köyhyys vaikutti sosiaaliseen elämään. Esimerkiksi minulla oli aina vanhanaikaiset sukset (ainoana luokassa) ja liian leveiden monojen vuoksi en päässyt hiihtämään tarpeeksi kovaa, jolloin liikunnanopettaja valitti. Tai en kehdannut pyytää kavereita koulun jälkeen kotiin, kun ei ollut vessapaperia tai ruokana oli vain makaronia voin kanssa.

 

[A.P.]

[QUOTE="sigma";25221948]Omille lapsilleni olen pyrkinyt ostamaan vain pakollisen. Ihan ekologisista syistä. Ihmiset hukkuvat omaan paskaansa ja puhdas vesi alkaa olla lopussa. Tosin täytyy myöntää, että tämä pelkän pakollisen ostaminen on vähän levähtänyt lasten koulunkäynnin myötä, kun tuntuu vaikealta että lapset eläisivät täysin erilaista elämää kuin muut luokkakaverit.[/QUOTE]

Minäkin koetan ostaa vain välttämättömän ja kaiken mahdollisimman laadukkaalla. En pidä siitä kilpavarustelusta, mikä nykyisin on kova esimerkiksi koululaisperheissä, mutta samalla kyllä haluan, ettei lastani kiusata tai ettei hänen tarvitse hävetä sitä, että hänellä on esimerkiksi paljon huonommat liikuntavarusteet kuin luokkakavereilla. (Kuten itselleni lapsuudessa kävi.)

 

[A.P.]

[QUOTE="muumimamma";25221963]Meillä oli rahaa, hienot uudet vaatteet ja lelut ja pelit...mutta ei rakkautta. Olisin antanut kaiken materian pois, jos vaan vanhempani olisivat oikeesti välittäneet, ottaneet edes kipeenä syliin esim...
Tulipa vaan tällanen ajatus ...rahalla kun ei kaikkea saa...tosin köyhyys on varmasti kamalaa sekin...
Mä kuitenkin opin sen, että mun lapsilla on roinaa vähemmän, mutta äidin ja isän rakkautta sitäkin enemmän! En vieläkään voi käsittää sitä, ettei mun vanhemmat oikeesti kyenneet rakastamaan lapsiaan...surullista...[/QUOTE]

Tuo on se toinen surullinen ääripää. :/

 

[....]

Minäkin tulen köyhästä perheestä. Meillä syötiin perunaa eri kastikkeilla joka päivä. Nyt en syö perunaa ikinä.

Tämä oli tuttua omasta lapsuudestani. En oo syöny perunaa sitten sen jälkeen muuta kuin ihan satunnaisesti jos jossain niitä tarjotaan.
Pikkuhiljaa alkaa peruna-inho katoamaa, ehkä niitä taas joskus vois itsekkin keittää

 

[isoäiti mölykylästä]

no eihän se meilläkään leveätä ollut se elämä. muutama lehmä oli navetassa, joilla piti neljän hengen elää. ruoka ei ollut yhtä hyvää ja terveellist kuin nyt. mutta sitä oli kuitenkin aina riittävästi. ainakin meille lapsille. joululahjojakin saatiin. ei mitään valtavaa 30 kappaleen kasaa. vaan jokainen lapsi sai muutaman paketin ja tyytyväisiä oltiin. kukaan ei meistä koskaan valittanut, että sai nin ja niin vähän. vanhemmat ei toisilleen lahjoja laittaneet. vaan käyttivät nekin rahat meihin lapsiin. äiti kuoli kun olin vielä peruskoulussa ja isä koulutti minua pienestä eläkkeestään viisi vuotta, joten velkaa ei siitä syntynyt. miehen elämä on ollut ilmeisesti vieläkin köyhempää, kun mihen isä on kuollut mieheni ollessa kymmenen vuotias ja äiti jäi yksi elättämään kuutta lasta maataloon. ja joutui maksamaan naapureillekin rahaa, jotta sai jotain apua sellaisiin hommiin, joita ei itse saanut lasten kanssa tehtyä. mieheeni se on jättänyt kyllä pahat arvet. nyt ei olla rikkaita, mutta ei ihan köyhiäkään. mutta mies jaksaa kehuskella pitkin kyliä, miten hyvin menee ja miten paljon saa rahaa, ja että on suurtalon isäntä. vaikka nyky mittapuun mukaan tää ei ole edes keskikokoinen tila. ja velkaa on varmasti keskimäärin enemmän kuin millään muulla tilalla

 

[vittu]

Olin iäkkään yh-äidin ainoa lapsi, koko lapsuus meni köyhistellen ja ihan samanlaisia "oireita" kuin sinulla, ostelen kalliita tavaroita ja syön ulkona ja oi että nautin siitä mitä en KOSKAAN silloin saanut.
Olen myös hyvin katkera lapsuudestani ja siitä jatkuvasta rahastressistä jota kukaan lapsi ei ansaitse.
Äiti aina hoki ettei raha tuo onnea ja että me tiedetään mikä elämässä on oikeasti tärkeää, vitut sanon minä, ei oikea elämä ole sosiaaliavustuksilla roikkuminen ja turvattomuudessa elämistä. Nyt tiedän mitä on oikea elämä, sitä ettei tarvitse pelätä. Saa elää turvassa ja tasapainossa. Eikä siihen tarvita rikkauksia edes.

 

["Vieras"]

AP, sun tekstisi nyt ei mene ihan yks yhteen.

"Ja mä syön makaronilaatikkoa vain juuri uunista tulleena, en ikinä uudelleenlämmitettynä."

"Koetan elää niin ekologisesti kuin tässä elämänvaiheessa pystyy."

On tosi hienoa, että olet selviytynyt ns. "voittajana" elämässäsi, mutta kohtuus kaikessa! Kenelle näytät, että sinulla on rahaa? Miehellesi, lapsillesi? Vanhemmillesi?

 

["minä"]

[QUOTE="Vieras";25222164]AP, sun tekstisi nyt ei mene ihan yks yhteen.

"Ja mä syön makaronilaatikkoa vain juuri uunista tulleena, en ikinä uudelleenlämmitettynä."

"Koetan elää niin ekologisesti kuin tässä elämänvaiheessa pystyy."

On tosi hienoa, että olet selviytynyt ns. "voittajana" elämässäsi, mutta kohtuus kaikessa! Kenelle näytät, että sinulla on rahaa? Miehellesi, lapsillesi? Vanhemmillesi?[/QUOTE]

Ehkä ap näyttää sen itselleen?

 

[A.P.]

[QUOTE="Vieras";25222164]AP, sun tekstisi nyt ei mene ihan yks yhteen.

"Ja mä syön makaronilaatikkoa vain juuri uunista tulleena, en ikinä uudelleenlämmitettynä."

"Koetan elää niin ekologisesti kuin tässä elämänvaiheessa pystyy."

On tosi hienoa, että olet selviytynyt ns. "voittajana" elämässäsi, mutta kohtuus kaikessa! Kenelle näytät, että sinulla on rahaa? Miehellesi, lapsillesi? Vanhemmillesi?[/QUOTE]

Joo, myönnän. Selitetäänpä hieman: En syö makaronilaatikkoa uudelleenlämmitettynä, kun saan siitä niin voimakkaan psykosomaattisen oireen. Alan fyysisesti voida pahoin. (Aiemmin en pystynyt syödä makaronilaatikkoa lainkaan.) Joten kun mies ja lapsi haluavat ruoaksi makaronilaatikkoa, he myös syövät sen uudelleenlämmitettynä loppuun, mikä ei heille ole ongelma, kun niin tykkäävät makaronilaatikosta.

Myönnän, että en pysty elämään kovin ekologisesti, sillä työni puolesta esimerkiksi lennän ulkomaille keskimäärin kerran kuukaudessa. Arjessa kuitenkin koetan tehdä ratkaisut mahdollisimman ekologisesti.

Luulen, että osoitan varallisuuteni aika hienovaraisesti. Tai oikeastaan se on sitä, että haluan osoittaa, että minulla on aina tarpeeksi rahaa. Ostan kaikki tuotteet mahdollisimman laadukkaina enkä yleensä katsele hintoja. En kuitenkaan esimerkiksi osaa shoppailla tai törsätä rahaa, koen siitä huonoa omaatuntoa.

Eihän se autuus ja onni ole, että on rahaa enkä tarkoita, että olisi jotenkin ihannoitavaa, että haluan näyttää olevan varakas. Kuitenkin teen niin, koska olen vielä osittain lapsuuteni traumojen vanki. Valitettavasti.

 

[A.P.]

[QUOTE="minä";25222183]Ehkä ap näyttää sen itselleen?[/QUOTE]

Hyvin sanoit. Sitähän se eniten on, itselleen näyttämistä.

 

["Ella"]

Meillä oli myös köyhää, mutta se oli puolella kaveriipiiristä sama juttu. Vasta lukiossa aloin tajuta olevani alaluokkaisesta perheestä.

Meillä oli kuitenkin aina ruokaa, tosin nykyisin ajattelen sen ruoan olleen huonolaatuista, mutta sitä oli kuitenkin aina.

Se. mitä meiltä puuttui, oli sosiaalinen elämä, kaikki harrastukset, kulttuuri jne. Vanhemmat istui illat television edessä. Ikinä ei käyty missään. Arki ja pyhä samaa rataa, samaa ruokaa. Jouluna oli kinkku, mutta sen kanssa ihan samat lisät kuin muutenkin eli keitettyä perunaa ja ruskeaa kastiketta. Mä olisin niin halunnut kerran vuodessa johonkin, ehkä kyläilemään tai tivoliin tai johonkin. Mutta ei menty. Rahaa ehkä olisi voinut säästää sen tivolilipun verran, mutta ei ollut ikinä sellaista lähtemisen tahtoa. Muilla kuin mulla. Nykyisin ilta television ääressä on mulle painajainen ja järjestän väkipakolla omille lapsilleni tarjolle menoja, kokemuksia ja elämyksiä.

 

[A.P.]

Olin iäkkään yh-äidin ainoa lapsi, koko lapsuus meni köyhistellen ja ihan samanlaisia "oireita" kuin sinulla, ostelen kalliita tavaroita ja syön ulkona ja oi että nautin siitä mitä en KOSKAAN silloin saanut.
Olen myös hyvin katkera lapsuudestani ja siitä jatkuvasta rahastressistä jota kukaan lapsi ei ansaitse.
Äiti aina hoki ettei raha tuo onnea ja että me tiedetään mikä elämässä on oikeasti tärkeää, vitut sanon minä, ei oikea elämä ole sosiaaliavustuksilla roikkuminen ja turvattomuudessa elämistä. Nyt tiedän mitä on oikea elämä, sitä ettei tarvitse pelätä. Saa elää turvassa ja tasapainossa. Eikä siihen tarvita rikkauksia edes.

On lohdullista löytää kohtalotovereita! Juuri tuo sama ajattelu mullakin on pohjimmiltaan. Eihän se hyvä ole, että olen katkera ja teen sen eteen edelleen kovasti töistä, mutta silti se siellä vielä on traumojen kanssa.

Yksi pahimmista traumoista häpeän lisäksi on juuri tuo ainainen stressi, mitä lapsena sai kokea, kun joutui stressaamaan riittääkö rahat. Se on hirveää, kun pieni lapsi joutuu stressata vanhempien raha-asioita; varsinkin, kun lapsi ei ymmärrä kaikkea sitä, miksi rahaa ei ole tai että köyhyys on myös elämänhallinnan puutetta. Esimerkiksi mun vanhemmat olisivat voineet käydä töissä, lyhentää asuntolainaa pienemmällä lainaerällä, käyttää rahaa holtillisemmin jne.

 

["miim"]

miten ap sisaruksesi ovat pärjänneet elämässä?

 

[A.P.]

[QUOTE="Ella";25222255]Se. mitä meiltä puuttui, oli sosiaalinen elämä, kaikki harrastukset, kulttuuri jne. Vanhemmat istui illat television edessä. Ikinä ei käyty missään. Arki ja pyhä samaa rataa, samaa ruokaa. Jouluna oli kinkku, mutta sen kanssa ihan samat lisät kuin muutenkin eli keitettyä perunaa ja ruskeaa kastiketta. Mä olisin niin halunnut kerran vuodessa johonkin, ehkä kyläilemään tai tivoliin tai johonkin. Mutta ei menty. Rahaa ehkä olisi voinut säästää sen tivolilipun verran, mutta ei ollut ikinä sellaista lähtemisen tahtoa. Muilla kuin mulla. Nykyisin ilta television ääressä on mulle painajainen ja järjestän väkipakolla omille lapsilleni tarjolle menoja, kokemuksia ja elämyksiä.[/QUOTE]

Tuon saman piirteen olen löytänyt myös itsestäni. Ilta television äärellä tai viikonloppu vain kotona on painajainen. Tunnistan itsestäni sen, että koetan tarjota liikaakin elämyksiä ja kokemuksia lapselleni.

 

[A.P.]

[QUOTE="miim";25222275]miten ap sisaruksesi ovat pärjänneet elämässä?[/QUOTE]

Selkeä kahtiajakautuminen on havaittavissa. Osa sisaruksistani elää niin kuin minä: koettavat pärjätä itse mahdollisimman pitkälle, haluavat hankkia hyvän koulutuksen ja pärjätä taloudellisesti. Osa taas jatkaa vanhempieni jalanjälkiä: pitkäaikaistyöttömyyttä, holtitonta rahankäyttöä, pikavippejä, ei koulutusta.

 

["äiti"]

ap, sinulla oli kuitenkin vaatteita ym et ollut alastonna.
Söit makaroonia,sinulla oli kuitenkin jotain ruokaa päivittäin.
Et nähnyt nälkää etkä ollut aliravittu.
Loppujen lopulta asiasi olivat hyvin.

 

["sigma"]

Olin iäkkään yh-äidin ainoa lapsi, koko lapsuus meni köyhistellen ja ihan samanlaisia "oireita" kuin sinulla, ostelen kalliita tavaroita ja syön ulkona ja oi että nautin siitä mitä en KOSKAAN silloin saanut.
Olen myös hyvin katkera lapsuudestani ja siitä jatkuvasta rahastressistä jota kukaan lapsi ei ansaitse.
Äiti aina hoki ettei raha tuo onnea ja että me tiedetään mikä elämässä on oikeasti tärkeää, vitut sanon minä, ei oikea elämä ole sosiaaliavustuksilla roikkuminen ja turvattomuudessa elämistä. Nyt tiedän mitä on oikea elämä, sitä ettei tarvitse pelätä. Saa elää turvassa ja tasapainossa. Eikä siihen tarvita rikkauksia edes.

vaikka me elimme vaatimattomasti, niin äitini kävi aina töissä emmekä siis eläneet avustuksilla. Äitini suuttui kun seurakunta kerran tarjosi joulukassia meille. Joulu meni pilalle. Hän elättää itse omat lapsensa!

 

["vieras"]

Olen elänyt lapsuuteni Pohjois-Suomessa 70-luvulla. Silloin yleinen tulotaso oli aivan toista kuin nykyisin. Samoin kulutustottumukset. Tiesin aina, että meillä ei ole rahaa mihinkään "turhuuteen". Äiti oli pitkään kotona ja hoiti naapuriston lapsia. Isä joutui onnettomuuteen ja jäi sairauseläkkeelle ja äiti meni paskaduuneihin - niin kuin niitä nykyään kutsutaan, silloin ne olivat ihan tärkeitä tehtäviä ja niistä saadulla palkalla elätettiin perhe.

Emme matkustelleet ulkomaille. Niin teki meidän koulussamme todella harva perhe.
Lapsille ostettiin uudet vaatteet koulunalkuun (housut ja paita), joululuhliin ja kevätjuhliin. Ulkovaatteissa suosittiin kierrätystä jos mahdollista, samoin urheiluvälineissä ym. - ja tämä oli ihan yleinen käytäntö.
Harrastukset olivat pääasiassa maksuttomia.
Äiti tai vanhemmat siskot tekivät paljon vaatteita itse - silloin se vielä kannatti.
Ruoka oli tuon ajan peruskotiruokaa. Kukaan ei nirsoillut ruoasta. Välipaloja ja herkuttelua ei harrastettu.

Minuun on jäänyt lapsuudestani ennemminkin viehtymys yksinkertaiseen perusarkeen kuin rahan käyttämiseen ja hurvitteluun. Osittain varmaan myös mun perusluonnetta. Koen tyydytystä, jos keksin hyvän ja maukkaan ja terveellisen ruoan jonka saa edullisesti. Jemmaan tähteitä ja koen marttamaista tyytyväisyyttä kun se tulee syötyä eikä tarvitse heittää biojätteisiin.

Olemme miehemme kanssa tilastojen mukaan hyvin toimeentulevia. Rahaa tulee, ja oikeastaan meidän pitäisi kuluttaa enemmän, jotta kansantalous pyörisi. Mutta kun mä en halua! En koe tarvitsevani kovinkaan paljoa materiaa, tiedän pärjääväni tällä mitä minulla ja perheellä on.

Enkä lapsena koskaan kärsinyt pienituloisuudestamme. Mulla oli aina usko ja luottamus siihen, että pärjäämme. Vanhemmat osasivat hoitaa talousasioista puhumisen niin, että me lapset tiesimme tilanteen, mutta meidän ei tarvinnut raha-asioista huolehtia.

 

[A.P.]

[QUOTE="äiti";25222349]ap, sinulla oli kuitenkin vaatteita ym et ollut alastonna.
Söit makaroonia,sinulla oli kuitenkin jotain ruokaa päivittäin.
Et nähnyt nälkää etkä ollut aliravittu.
Loppujen lopulta asiasi olivat hyvin.[/QUOTE]

Itseasiassa näin nälkää ja olin ajoittain aliravittu. Eikä asiat loppujen lopuksi olleet hyvin. Valitettavasti. Köyhyyden lisäksi oli paljon muitakin sosiaalisia ongelmia perheessäni.

Nyt aikuisiällä elämäni on hyvin ja olen onnellinen - asiani ovat hyvin. Raha ei sitä yksin tee.