Kieltämättä tuttu tunne, myönnän itse oman heikkouteni tässä... Yksi kaveri sai joku aika sitten toisen lapsensa. Esikoinen kiltti ja terve 4v, päivät päiväkodissa ja vauvakin ihan normivauva. Mies tekee tavallista työpäivää ja vapaa-aikansa osallistuu kotiarjen pyöritykseen. Molemmat mummolat kävelymatkan päässä ja omat sisarukset lähellä, saavat todella paljon käytännönapua (esikoinen usein yöhoidossa, mummot tulevat hakemaan vauvaa vaunulenkille että äiti saa nukkua, tuovat ruokaa, kutsuvat syömään, käyvät kaupassa, auttavat siivoamisissa jne).
Sitten tämä kaveri valittaa jatkuvasti kuinka rankkaa on kahden lapsen kanssa. Paras oli kun päivityksessään luki että häntä niin ärsyttää ihmiset jotka valittavat turhista asioista. Että sopisi tulla kokeilemaan mitä on hoitaa vastasyntynyttä ja imettää ympäri vuorokauden. Että sen jälkeen kyllä loppuisi turhat valitukset kun huomaa miten rankkaa elämä voi oikeasti olla. Peräänkuulutti ihmisten kykyä olla kiitollisia.
Silloin oli juuri ollut tosi rankka päivä tuon 5v:n kanssa ja teki mieli vastata että kannattaisi kokeilla arkea 5v autistin kanssa niin voisi yhdeltä ja toiselta terveen vauvan äidiltä loppua "turhat" valitukset. Helpommalla pääsisin vastasyntyneitä kolmosia hoidellessa kuin tämän oman laumani kanssa. Ja juu, jos on saanut terveen vastasyntyneen sairaalasta kotiin ja imetyskin onnistuu niin silloin jos koska luulisi olevan aihetta olla kiitollinen.
Mutta katsoin taas kerran parhaakseni olla kommentoimatta mitenkään...
