Olen kuudennella kuulla raskaana ja mies häipyi...

Saapuessani töistä kotiin maanantaina löysin paperilappusen, mihin mieheni oli kirjoittanut menevänsä ystävänsä luo yöksi. Soitin hänele eikä hän suostunut sanomaan mihin ja kenen luo on menossa. Hän halusi miettiä elämäänsä. Sitten hän jo löikin luurin kiinni enkä saanut häneen enää yhteyttä.... Nyt on sen verran selvinnyt, etä hän kyllä haluaa olla lapselle isä, mutta muutoin rakentaa oman elämän.... Mutta puhuttu ei olla kasvotusten, koska hän ei halua tavata eikä yleensä edes vastaa puhelimeen tai tekstiviesteihin.

Minulle hänen lähtönsä oli iso shokki. Olemme olleet naimisissa vasta vajaan vuoden ja lapsi oli kuitenkin harkittu. Raskauteni on ollut todella vaikea ja oksensin todella paljon aina viikolle 20 asti. Nyt olo on vähän parempi, mutta mieheni ei ole ilmeisesti tilannettani ymmärtänyt.... Hän ei ole koskenut minuun raskauteni aikana kuin muutaman kerran pikaisen seksin merkeissä, muutoin ei lämpöä eikä läheisyyttä ole herunut. Olen asiasta monesti hänelle sanonut tuloksetta.

On todella inhottavaa, kun ei tiedä miksi toinen näin teki. Logisinta olisi, että hänellä olisi toinen näinen. Sen hän kieltää, mutta en enää tiedä mitä uskoa ja mitä ei.... Hän ei ole suomalainen ja olenkin hänestä silti huolissani, vaikka hän minut kuseen jättikin. Olemme eläneet minun palkallani viimeiset puolitoista vuotta ja nyt hän rupesi saamaan kotouttamistukea aloitettuaan suomen kielen opinnot työkkärin kurssilla. Muutoin hän on kyllä opiskellut koko ajan, mutta avoimen yliopiston puolella, jolloin opintotukea ei ole myönnetty.

Onko kenelläkään kokemuksia jätetyksi tulemisesta kesken raskauden? Tai onko miehillä tapana seota raskauden aikana muutoinkin?

E oikein tiedä mitä tekisin, hän onneksi lähetti avaimet postissa, joten kai minun vain pitää hyväksyä tosiasia, ettei hän enää palaa. Tunteeni ovat todella ristiriitaisia, vaihtelevat vihasta sääliin ja epäuskoon...
 
Tällainen tutun kertomuksena (mies) todettua:
Miehet on epävarmoja raskauden aikana. Miettivät sitä elämänmuutosta, onko heistä isäksi ja kuinka paljon haluavat olla tekemisissä lapsen kanssa. Tässä tapauksessa tosin oli kyse siitä että lapsi oli yhdenyönjutun tulos, asuivat kaukana toisistaan jne. Ainakin tämä mies mietti ja pohti ja välillä saattoi viikon parin välein mieli muuttua sen suhteen miten haluaa lapsen elämään osallistua. Lapsen äidiltä tähän mielialavaihteluun ei löytynyt ymmärrystä, lopuksi katkaisi välit. Isyyden tämä isä siis joutui itse hakemaan taistelemalla viranomaistietä. Eli sai lastaan tavata kunnolla vasta kun tämä oli lähes vuoden.
 
No tänään selvisi tuokin asia.... Miestäni en ole nähnyt eikä hän edelleenkään ole juurikaan vastannut puhelimeen tai viesteihin. Joskus vastannut ja sanonut ettei voi kertoa missä on. No, sain tänään kuulla, että hän on jo pitkään elänyt omaa elämäänsä ja syksystä asti hänellä on ollut uusi näinen opiskelijaporukasta. Nyt hän asuu naisen kanssa, mutta on ilmoittanut tilapäiseksi osoitteekseen pelastusarmeijan....
Ei ole miehellä sen vertaa munaa, että voisi kertoa asiasta. Jouduin ottamaan pankkilainan, jotta turvasin elämisemme ja hänen opintonsa. Lapsesta hän ei ole halunnut kuulla mitään, sanoi vain että soittelee mikäli haluaa tietää jotain. Mutta parempi näin, nyt minulla on vielä aikaa rakentaa myös oma elämäni kuntoon minua ja vauvaa varten. Harmittaa vain kaikki se huoli ja murhe mitä olen hänestä kantanut ja hän onkin viettänyt laatuaikaa uuden rakkaansa kanssa.... Ei tosin taida opiskelijaneitokainen tietää raskaudestani, mutta sehän ei ole minun ongelmani se.
Ei tässä auta kuin toivoa uuden vuoden tuovan jotain hyvääkin tullessaan. Onneksi lapsi voi hyvin kaikesta huolimatta.
 
Tuttavallani kävi kans niin että raskauden aikana mies alkoi touhuileen kaikkea muuta kuin että olisi ollu se ihana aviomies joka huolehtii raskaana olevasta vaimostaan :/ kurjaa tuommoinen...
Meillä meni hyvin siihen asti kun vauva syntyi....(tai minun tietooni ei ole tullu muuta) mutta sitten se tilanne räjähtikin....alkoi herralle viina maittamaan ja exät tulemaan kuvioihin mukaan... :/ en kyllä voi ymmärtää miehiä, miksi pilata kaikki taikka tehdä asiat niin vaikeiksi että menettävät perheensä ja lapsensa ennenkaikkea...sitten myöhemmin itketään ja vingutaan ku ei saa tavata lastaan/ tapaa vieraan ihmisen läsnäollessa...Mutta onneksi me naiset ollaan vahvoja!!! =)

Voimia sinne ja hyvää tätä vuotta =)
 

Yhteistyössä