Olen kotiäiti ja ystävien unohtama

[alkuper.]

Viimeinenkin ystävä palasi äitiyslomalta takaisin kouluun. Omat lapseni ovat leikki-ikäinen ja vauva, joten kotonaoloa on jälkellä vielä tämä vuosi.

Olen jäänyt aika yksin ja se harmittaa. Ystävien elämä on nyt töitä/koulua ja perhe-elämää. Tiedän että niinhän se on, mutta jotenkin masentaa. Kelpasin seuraksi silloin, kun päivät oli tylsiä. Nyt kun olen yrittänyt että tulkaa käymään vapaapäivinä tai että voinko tulla kylään joku ilta niin ei käy kelleen. Yritin ehdottaa jumppaa, iltaisin, ei keretä.

Mitäs nyt teen? Haluaisin nähdä ihmisiä ilman lapsiakin ja lasten kanssa ja olla osa elämää vaikka olenkin kotona vielä

 

[Tiudeliini]

Sama ongelma täälläkin. Sillon varsinkin kaverit lähti, kun aloin odottamaan. Onneksi käyn nyt edes vauvakerhossa, ettei seinät kaadu päälle !

 

[Keittiönoita]

Aika usein paluu työelämään vaatii - ainakin alussa - veronsa ja sen vuoksi töiden jälkeen haluaa mieluiten olla kotona oman perheen kanssa. Uusia harrastuksia ei välttämättä haluta ottaa samaan rytäkkään, jos muutenkin tuntuu siltä, että aika ei enää riitäkään samalla tavalla kuin kotona ollessa. Onko sulla ystäviä, jotka olisivat olleet jo pidemmän aikaa työelämässä ja siten heillä ehkä tilanne jo rutinoitunut ja normalisoitunut? Tosin monilla alkaa sitten illoista viedä aikaa lasten harrastukset eli ei välttämättä auta sekään. Koita kuitenkin etsiä itsellesi uusia kavereita sellaisista äideistä, jotka ovat lastensa kanssa kotona.

 

["susu"]

perhekerhoon sieltä valmaan löytyy kohtalotovereita.

 

["vieras"]

Perhekerhot, perhekahvilat, leikkipuistot. Joko olet nämä kokeillut?

 

[alkuper.]

[QUOTE="vieras";25658150]Perhekerhot, perhekahvilat, leikkipuistot. Joko olet nämä kokeillut?[/QUOTE]

Olen. Isompi viihtyy niissä, minä kaipaan ystäviäni. Siis heitä, jotka olivat tuttuja jo ennen lapsia!

Keittiönoita, ei se jumppa mikään uusi juttu olisi ollut. En minä ole hyvä ystävystymään ollenkaan... olen outolintu, perhekerhoissa eivät tykkää tällaisista.

 

[Keittiönoita]

Keittiönoita, ei se jumppa mikään uusi juttu olisi ollut. En minä ole hyvä ystävystymään ollenkaan... olen outolintu, perhekerhoissa eivät tykkää tällaisista.

Vaikka olisi vanha juttukin, niin silti sitä ei välttämättä jaksa. Mä olen ollut kummallakin kerralla hoitovapaalta palattuani pitkän aikaa aivan puhki. Elimistöni ei yksinkertaisesti meinannut millään tottua siihen, että aamulla piti herätä tiettyyn aikaan ja kellon mukaan mennä koko päivä. Illalla, kun oli hakenut lapsen tarhasta, käynyt kaupassa, laittanut ruuan, tiskannut, katsonut seuraavan päivän vaatteet valmiiksi ja viettänyt lapsen kanssa myös hetken aikaa, suorastaan kaaduin telkkarin ääreen enkä jaksanut tehdä yhtään mitään ennenkuin oli aika laittaa lapset nukkumaan ja painella peiton alle itsekin. Viikonloppuisin sitten tehdään ne hommat, mitä ei arkisin ehdi tai jaksa tehdä. Hoitovapaalla ehdin tottua siihen, että vartti sinne tai tänne ei haittaa mitään, mutta töihin palattua se jo haittasi, jos oli varttin myöhässä jostain. Se vaan voi aikansa väsyttää ennenkuin tottuu siihen, että kellon kanssa kuljetaan. Mä en muuten tottunut siihen koskaan.

 

["kahden äiti"]

Tuo on totta mitä Keittiönoita kirjoitti. Aikoinaan hoitovapaalla koin myös olevani töihin palanneiden kavereideni hylkäämä, mutta kun palasin itse töihin ja eräs kaverini jäi samaan aikaan äitiyslomalle, niin olen huomannut että enää ei aika ja voimat riitä usein kavereita näkemään. Niin se vain valitettavasti menee. Lasten hoitorumba ja työssäkäyminen vievät sen verran mehuja ja vapaa-ajalla on kivaa olla vaan oman perheen kesken. Kaveriperheitäkin kutsutaan kylään enää n.2-3 kertaa vuodessa, enempää en jaksaisi. Varsinkin kun monet viikonloputkin menevät töissä.