Olen kateellinen elämässä menestyneille

[Heiverö]

Huomaan sen kulkiessani naapurustossa ja katsellessani iloiste, tavallisten perheiden tavallisia omakotitaloja ja farmariautoja, ystäväpiiriensä naurun raikumista kesäillassa. Olen kateellinen hyvistä työpaikoista, laajasta tukiverkostosta, ystävistä, kivoista harrastuksista, toimeentulosta...mutta eniten sellaisille ihmisille olen kateellinen, joilla kaiken maallisen lisäksi on aito elämänilo ja onnellisuus. Sen näkee naamasta.

Koetan tehdä töitä, että en päästä kateellisuuttani katkeroitumisen puolelle. Haluaisin joskus itse kuulua kadehtimieni ihmisten joukkoon. Nyt tällä hetkellä vaan tuntuu tuo haave todella kaukaiselta.

 

[hei]

pyri enemmän sosiaalisiin piireihin. Retkeihin, kursseihin, ota ihmisiin kontaktia.

 

[Ironista]

Juuri siksi että kadehdit et pääse heidän joukkoonsa. Jos keskittyisit ihan omaan elämääsi ja etsisit siitä hyviä asioita, sinulla olisi edes mahdollisuus...

 

[vieras]

Onneksi olet huomannut mihin pitää pyrkiä. Se on tärkeää, että on päämäärä. Ne joilla ei ole päämäärää ja eivät osaa kadehtia, vaan ovat osaansa tyytyväisiä, ovat tämän maan surkeimpia siivelläeläjiä ja jäävät surkuttelemaan osaansa ja päätyvät lähiöpubiin.

 

[ap]

pyri enemmän sosiaalisiin piireihin. Retkeihin, kursseihin, ota ihmisiin kontaktia.

En halua. Koen, että minulla ei ole mitään yhteistä muiden ihmisten kanssa. Pystyn kyllä jutustelemaan ihmisen kuin ihmisen kanssa hyvää päivää-kirves vartta, mutta en halua ystäviä. Tai siis haluan, mutta en halua, ymmärrättekö? En osaa olla luonteva muiden seurassa pidemmällä tähtäimellä, en koe yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa.

Sukuni (ja miehen suku) on surkeaa. Yhteisöllisyydestä ei tosiaan voi puhua.

Huono rahatilanne on yksi syy, mikä estää minua elämästä niin kuin tahtoisin. Muutaman vuoden kuluttua tämä asia varmaankin helpottaa, mutta jäljelle jää muut asiat.

 

[ap]

Onneksi olet huomannut mihin pitää pyrkiä. Se on tärkeää, että on päämäärä. Ne joilla ei ole päämäärää ja eivät osaa kadehtia, vaan ovat osaansa tyytyväisiä, ovat tämän maan surkeimpia siivelläeläjiä ja jäävät surkuttelemaan osaansa ja päätyvät lähiöpubiin.

Tiedän, että jonakin päivänä olen taloudellisesti samalla viivalla muiden kanssa, sen puoleen ei hätää. Olen sinnikäs ja ahkera tekemään töitä.

Mutta tuo sosiaalinen puoli, elämänilo ja onnellisuus. Sen suhteen olen aika toivoton. En oikeasti usko, että ikinä tapaan sellaista ihmistä, jonka kanssa voisin keskustella ihan kaikesta ja olla luonteva, oma itseni. En löydä samanlaisia ihmisiä kuin minä olen.

 

[oma itteni oon]

Mun mielestä ei edes kannata kaveerata samanlaisten ihmisten kanssa kuin mitä itse olen. Paljon hauskempaa kun saa kummastella omassa mielessään toisten ajatuksia, tekoja ja vikoja. =)

 

[Boogy]

jokainen menestyy eritavalla.

 

[Kuulostaa tutulta]

Itselläni ollut ihan samanlaisia ajatuksia, sisimmässäni koen olevani outo, sillä tulen kyllä juttuun monenlaisten ihmisten kanssa ja muut luulevat minua jopa sosiaaliseksi... Silti tuntuu että sitä "oikeaa" yhteyttä on vaikea kenenkään kanssa löytää.

 

[eroäiti]

Minä taas olen juuri nyt ihan mielettömän kateellinen kokonaisille perheelle. Olen "vuoroviikkoäiti" ja juuri nyt ollut miehen lomien takia vielä tavallista pidempään erossa lapsistani. Tavallisten perheiden elämä, kun saavat olla koko ajan yhdessä lastensa kanssa, on mulle saavuttamatonta luksusta.

Muuten olen aika menestynyt elämässäni, hyvä työ, aika hyvä palkka, paljon ystäviä jne. mutta se ei tässä suhteessa paljon lohduta.

 

[ap]

jokainen menestyy eritavalla.

Totta on. Menestyksen mittaaminen ei ole aivan yksioikoista. Mutta omalla mittarillani elämässä menestynyt ihminen on tällainen (ja heille olen kateellinen):

-omillaan toimeentuleva, raha-asiat kunnossa
-rehellinen, mieleinen työpaikka (ei tarvitse olla unelmien työtä, mutta kuitenkin mieleistä)
-sosiaalisesti menestynyt (= joitakin aitoja ystävyyssuhteita)
-omaa aidon persoonallisuuden ja elämänilon taidon


...ja läheinen, yhteisöllinen suku on iso plussa, vaikka se ei oikeastaan elämässä menestymisen mittari ole, mutta iso ilo kuitenkin!

 

[ap]

Itselläni ollut ihan samanlaisia ajatuksia, sisimmässäni koen olevani outo, sillä tulen kyllä juttuun monenlaisten ihmisten kanssa ja muut luulevat minua jopa sosiaaliseksi... Silti tuntuu että sitä "oikeaa" yhteyttä on vaikea kenenkään kanssa löytää.

Oletko itse miettinyt, mistä tämä tunne mahtaa johtua? Koetko olevasi jotenkin erilainen taustaltasi tai muuten, kuin muut ihmiset yleensä ovat?

 

[ap]

Mun mielestä ei edes kannata kaveerata samanlaisten ihmisten kanssa kuin mitä itse olen. Paljon hauskempaa kun saa kummastella omassa mielessään toisten ajatuksia, tekoja ja vikoja. =)

Et luultavasti tiedä, mistä puhun, koska vastasit noin.

Ei ystävyksien tarvitsekaan olla ihan samanlaisia, tietenkään. Mutta kyllä ystävyyteen minun mielestäni pitää kuulua jonkunlainen yhteenkuuluvuuden, yhteyden tunne. Tuollaista kytköstä en saa kenenkään kanssa aikaiseksi. Kuin minun ja muiden ihmisten välissä olisi läpinäkyvä paksu muuri. Näen muut ja he näkevät minut, mutta emme pääse lähelle toisiamme, emme voi koskettaa, emmekä näe toistemme silmiä ja kuule puhetta oikein kunnolla.

Esim. voin harrastuksissa/työpaikalla tutustua ihmisiin ja tavatakin heitä vaikka kahvilassa tai heidän omassa kodissaan, mutta en halua kutsua ketään omaan kotiini. En myöskään halua enää tutustua kovin syvällisesti keneenkään. En jaksa enää yrittää.

 

[Kuulostaa tutulta]

Minä tiedän olevani erilainen, taustani on niin eri maailmasta kuin olla ja vaan voi. Tämä on ollut minulle rikkaus, en siis tarkoita tätä negatiivisessa mielessä. Näennäisesti omaan hyvän itsetunnon, mutta sisimmässäni annan pienienkin asioiden vaikuttaa omaan minäkuvaani paljonkin... Enkä pidä toisten ihmisten kapeasta katsontakannasta, kun olen itse nähnyt asioita niin laajalti ja useasta kulmasta. Onpa sekavaa