Olen jotenkin aivan maassa vieläkin

liittyen Kauhajoen tapahtumiin. Enkä jaksaisi lukea / kuulla aiheesta enää. Mutta niin tv, radio, netti kuin sanomalehdetkin ovat täynnä tätä aihetta. Ensimmäistä kertaa mua pelottaa asua Suomessa. Jokelan pystyin vielä jotenkin kuittaamaan mielessäni niin, ettei jäänyt pelkoja, mutta tää Kauhajoki-homma oli too much... Ajatukset ja pelot vaan pyörii päässä. Erityisesti pelottaa, minkälainen tilanne on 7v päästä kun pikkuneitimme menee kouluun. Varmaan metallinpaljastimet ja turvamiehet joka koulussa.

 

Minäkin olen aika herkkä ja olen nyt pitänyt telkun kiinni ja nettilehdet lukematta. Pohdin asiaa sisälläni. En edes halua sivuuttaa tragediaa koska on tärkeää tuntea tuntemattomiakin kohtaan empatiaa ja surua mutta media retostelua en kestä.

 

idioottimaisinta on että sen murhaajan naamaa näytetään etusivun aukeamilla ihan juuri niinkuin se varmasti toivoikin. Uutisoida voi mielellään vain asiatekstinä kaikki muu mässäily voitaisiin jättää pois. Nyt siellä varmaan taas joku sairas taas unelmoi että joku päivä minunkin naama on noissa lehdissä.

 

:hug:

 

Sama meininki. Mä toivoisin ne turvamiehet ja metallinpaljastimet kouluihin nyt saman tien: mun neiti on ollut tällä viikolla eskarissa vain yhden päivän. Oli se vähän kipeäkin, mutta jos totta puhutaan... :ashamed:

 

Vanhimman lika koulussa oli tanaan kanssa uhkaus. Siviilipukuiset poliisit siella tekivat tyotaan. Mieluinen viesti kuulutettiin sitten kaiuttimien kautta, tilanne ohi. Lapsille lupa lahtea kotia jos silta tuntuu...Hulluja nama imitoijat |O

 

Mullakin iski koko juttu ihan nyrkillä naamaan. Olen vieläkin poissa tolaltani. Töissä rupesin itkemään silloin kun se tapahtui. En ole mikään super-herkkis mutta tää oli mullekin ihan liikaa. Niin kammottava juttu, että melkein näin painajaisia. Onneksi pojat on niin pieniä vielä etteivät tajua mitä on tapahtunut.

 

Sama meininki. Mä toivoisin ne turvamiehet ja metallinpaljastimet kouluihin nyt saman tien: mun neiti on ollut tällä viikolla eskarissa vain yhden päivän. Oli se vähän kipeäkin, mutta jos totta puhutaan... :ashamed:

Tuskin sinne eskariin ketään ampumaan tulee. Ja ottaakaa huomioon että nämä amputapaukset eivät olet sattuneet missään ala- tai yläasteen oppilaitoksissa.

Järki käteen ihmiset!!!

 

Minuakin itkettää, ja järkyttää enkä edes asu Suomessa. Ollaan kyllä muuttamassa Suomeen, ja huolettaa jo lasten kouluun meno. Siis käsittämätöntä, en ymmärrä. Ja kuka sanoo, ettei se voisi tapahtua esim. ylä-asteella? Kuka ihme sen nyt tietää... Maailma on menossa ihan hulluun suuntaan. Jos joku osaisi selittää mikä näillä nuorilla miehillä vinksahtaa päässä, niin olisi vähän helpompi ymmärtää. Miten joku voi kylmästi tappaa kymmenen kaveriaan/tuttua? Ääh, itkettää taas...

 

Ei ole sattunut alakoulussa -vielä. Mutta on ollut kaupunkialueella ampumisia ihan päiväkodin lähistölläkin.

Ap:lta kysyisin, onko sulla siis aivan pieni vauva, kun suret jo 7 vuoden päässä olevia tapahtumia? Sit tavallaan ymmärrän. Meiän neiti oli pari viikkoinen, kun tsunami iski, lisäksi vastikään eräs läheinen ihminen oli kuollut muuten vain. Muistan miten istuin sohvalla, imetin ja tuijotin epäuskoisena uutisia. Tuntui hirveän turvattomalta, millaiseen kovaan maailmaan olin pienen ihmisen saattanut. Vähitellen se siitä laantui. Jokela järkytti. Tämä sai vain jotenkin hyvin hyvin surulliseksi, oli kuitenkin enneustettavissa, että näin kävisi.

 

Ei ole sattunut alakoulussa -vielä. Mutta on ollut kaupunkialueella ampumisia ihan päiväkodin lähistölläkin.

Ap:lta kysyisin, onko sulla siis aivan pieni vauva, kun suret jo 7 vuoden päässä olevia tapahtumia? Sit tavallaan ymmärrän. Meiän neiti oli pari viikkoinen, kun tsunami iski, lisäksi vastikään eräs läheinen ihminen oli kuollut muuten vain. Muistan miten istuin sohvalla, imetin ja tuijotin epäuskoisena uutisia. Tuntui hirveän turvattomalta, millaiseen kovaan maailmaan olin pienen ihmisen saattanut. Vähitellen se siitä laantui. Jokela järkytti. Tämä sai vain jotenkin hyvin hyvin surulliseksi, oli kuitenkin enneustettavissa, että näin kävisi.

Tyttö on "jo" 6kk eli en ole siinä synnytyksen jälkeisessä herkkis-vaiheessa enää, mutta aika herkkä mun mieli on edelleen. Ennen en ollut tällainen huolehtija tai itkupilli. Nyt musta tuntuu just tuolta kuin susta, että millaiseen maailmaan mä olen lapsen oikein tehnyt. Olin raskaana silloin kun Jokela tapahtui, ja masennuin siitä myös pariksi viikoksi.