Olen ihan loppu.....

[miksi aina minä]

Juttu lyhykäisyydessään...
Meillä menee mieheni kanssa hyvin pääosin (jos minä teen kaiken "hyvin", niinkuin hän haluaa, enkä koskaan sano mihinkään omaa mielipidettäni), rakastan häntä yli kaiken. Meillä on kolme lasta, pienin 2kk.
Miehessäni on jonkin verran ollut aina vähän narsistisia piirteitä, nyt ne on tulleet todella voimakkaina esiin. Kaikki mikä menee pieleen, on minun syytäni. Mies halveksuu minua, puhuu todella alentuvasti minusta ja minulle ym. Tänään kävi kurkkuun kiinni niin, etten saanut hetkeen nieltyä sen jälkeen, läpsi poskille. Viikko sitten otti niin kovaa kiinni ja riuhtasi, että koko vasen käsivarsi oli mustelmilla.
En jaksa enää Teen kaiken niin hyvin kuin voin, mutta se ei riitä. Mikään ei riitä. Olen vain huono ihminen ja huono äiti, tätä saan kuulla lähes päivittäin. Mitä teen? :'(
Kaikesta huolimatta rakastan häntä, vaikka hän on täysi kusipää.

 

[huoh]

... mäkin rakastin kusipää miestäni, kovasti ja rakastan yhä. Silti olemme pian 2 vuotta asuneet erillään ku ei vaan osata olla yhdessä. Eli rakkaus ja järki eivät kulje välttämättä käsi kädessä.

 

[-]

Väkivaltaisessa suhteessa ei pidä olla. Se, että lähdet ennen kuin mitään pahempaa sattuu on parasta mitä voit tehdä itsellesi ja etenkin lapsillesi.

Ratkaisu ei ole helppo, mutta paras.

 

[.,.]

Tiedät itsekkin mitä tuossa pitää tehdä, lähde vielä kun itseluottamuksestasi on jotain jäljellä.

 

[nyt kaikki hyvin]

Juttu lyhykäisyydessään...
Meillä menee mieheni kanssa hyvin pääosin (jos minä teen kaiken "hyvin", niinkuin hän haluaa, enkä koskaan sano mihinkään omaa mielipidettäni), rakastan häntä yli kaiken. Meillä on kolme lasta, pienin 2kk.
Miehessäni on jonkin verran ollut aina vähän narsistisia piirteitä, nyt ne on tulleet todella voimakkaina esiin. Kaikki mikä menee pieleen, on minun syytäni. Mies halveksuu minua, puhuu todella alentuvasti minusta ja minulle ym. Tänään kävi kurkkuun kiinni niin, etten saanut hetkeen nieltyä sen jälkeen, läpsi poskille. Viikko sitten otti niin kovaa kiinni ja riuhtasi, että koko vasen käsivarsi oli mustelmilla.
En jaksa enää Teen kaiken niin hyvin kuin voin, mutta se ei riitä. Mikään ei riitä. Olen vain huono ihminen ja huono äiti, tätä saan kuulla lähes päivittäin. Mitä teen? :'(
Kaikesta huolimatta rakastan häntä, vaikka hän on täysi kusipää.

eroa hyvä ihminen puhun kokemuksesta. itsellä oli sama tilanne. sairastuin itse masennukseen

 

[vieras]

Noilla tiedoilla: lähde menemään. Itse olen sen tyypin ihminen, joka uskoo et tietyt asiat ei muutu vaikka miten lupailtaisi, varsinkaan ilman ulkopuolista apua. Fyysinen väkivalta, nöyryytys yms. kuuluu näihin. Pahimmassa tapauksessa tuo vain pahenee ajan mittaan. Ja sulla on kolme lasta, jotka tulee maksamaan hinnan tuosta. Kokemusta on.

 

[ap]

Tämä tilanne on vaan aivan kamala. Tiedän, että minun pitäisi lähteä. Rakastan liikaa. Ehkä kuitenkin nyt järjen on voitettava.

 

[vesimeloni]

Minäkin sanon samaa, kuin muut: LÄHDE! Ennenkuin on liian myöhäistä... Ja jos et itsesi takia pysty, niin tee se lastesi vuoksi. Vaikka mies ei tekisi suoranaisesti lapsille pahaa, niin lapset kyllä kuulee/näkee/aistii, kun vanhemmilla on tuollaisia ongelmia. Ja lapset todella kärsii! Ja mikä myös paha, niin ottavat vielä mallia isästään ja toimivat jatkossa ihmissuhteissaan samoin. Ethän tahdo omista lapsistasi samanlaisia narsisteja? Ethän tahdo lastesi näkevän, kun isä kohtelee äitiä kaltoin?

Itse olen ollut lapsena paikalla, kun äitini silloinen miesystävä (vanhempani siis eronneet) pahoinpiteli äitiä. En aina nähnyt, mutta kuulin. Ja sekin riitti. Ja melkoiset traumat siitä on jäänyt, en ikinä unohda sitä pelkoa ja hätää mikä minulla oli! Olisin halunnut auttaa äitiä, juosta hakemaan naapuria apuun, mutta en uskaltanut, kun pelkäsin miestä niin hirveästi. Ja vanhimpana lapsena koin, että minu piti suojella ja lohduttaa pienempiä sisaruksiani. Niinpä istuttiin piilossa esim. pöydän alla, pikkusisarukset mun kainalossa ja yritin lohduttaa pieniä, että kaikki hyvin, vaikka samalla olin itse aivan paniikissa...

Älä anna lastesi joutua kärsimään vastaavaa. Äläkä altista itseäsi pysyville, vakavillekin vammoille, kuten äitini teki ja kärsii niistä edelleen, vaikka erosta on jo 20 vuotta. Äiti on jälkeenpäin sanonut, että se on ollut elämänsä paras päätös, vaikka kipeää tekikin.

Paljon voimia ja jaksamista sinulle!

 

[ap]

Kai minun on vaan tosiaan tehtävä se vaikea päätös ja lähteä. Helppoa ei tule olemaan, mutta lohduttaudun ajatuksella että ajan kanssa helpottaa.

 

[ap]

Kiitos teille vastauksista.

 

[sarppus]

:hug: :hug: :hug: aika parantaa haavat, joskus on vain oltava järkevä.

 

[vieras]

Kai minun on vaan tosiaan tehtävä se vaikea päätös ja lähteä. Helppoa ei tule olemaan, mutta lohduttaudun ajatuksella että ajan kanssa helpottaa.

Ei varmasti ole helppoa, toivottavasti sinulla on ystäviä/sukulaisia, joilta saat tukea. Kannattaa ehkä jo ennen eroakin kertoa jollekin, mitä tuleman pitää. Voimia sinulle!