Olen ihan loppu...

Musta tuntuu, että mä en vaan jaksa yhtään enää. Meillä on kohta 5-vuotias tyttö, joka on aina ollut temperamenttinen ja kärsimätön. Minä itse en tätä nykyä omista yhtään hermoja ja miehenikin, joka on ennen ollut kärsivällisyyden perikuva, tuntuu räjähtävän ihan pienestä. Tilanne on tämä, että olemme vuoden ajan remontoineet vanhaa taloa, asuneet vuokralla ja käytännössä olen siis yksin tyttöni kanssa, koska mies on kaikki ajat pois. Asumme rivitalossa, jossa seinät ovat kuin paperia ja kaikki kuuluu läpi. Ja meiltä kuuluu tosiaan... Tyttö saa aivan tolkuttomia raivareita lähes päivittäin. Lyö, repii ja potkii sekä minua että tavaroita tai seinää. Hän voi suuttua esimerkiksi siitä, etten ollut tajunnut auttaa häntä vaikka housujen laittamisessa tms. Siis tilanteissa joissa hän olisi voinut sanoa vain, että autatko, niin olisin varmasti auttanut. Hän kirkuu ja huutaa, siihen ei auta sylissä pitäminen tai puhuminen. En oikeastaan tiedä mikä sen loppujen lopuksi saa loppumaan. Ongelma tämän lisäksi on se, että olen itse tullut niin hermoheikoksi, että pelkään satuttavani häntä. En kertakaikkiaan kestä hänen huutoaan älyttömistä asioista jatkuvasti useita kertoja päivässä. Tuntuu, että sekoan. Voin revetä ihan täysin ja huutaa ties mitä törkyä ja tietysti kun tajuan mitä teen, asia harmittaa mielettömästi. En ole lyönyt lastani, mutta tiedän, että kiukuspäissäni olen raju otteissani, eli esim. omaan huoneeseen raahaaminen voi olla aika rajun näköistä. Toivoisin olevani erilainen, mutta en tiedä mitä tekisin. Elämämme on helvettiä ja hävettää jo ihan tavata naapureitakin, kun meiltä varmasti kuuluu aika meteli. Mistä saisin apua?

 

eiköstä neuvolasta voisi saada apua? sinulla on aika hankala tilanne, jaksamisia :flower:

 

Ehkä pitäisi sinne soittaa.. Olen monta kertaa meinannut, mutta aina se on jäänyt. Ja on niin vaikea myöntää, että ehkä meidän perhe tarvitsisi ammattiapua.

 

:hug:

 

Hei, se on vaikeaa myöntää, tiedän!!! Mutta kannattaa ehdottomasti. Apua on tarjolla mutta sitä pitää pyytää. Jälkeenpäin sitä vain ihmettelee että miksi odotin niin pitkään... Aloita neuvolasta, sieltä osaavat ainakin ohjata eteenpäin. Meillä voi ainakin soittaa ihan suoraan neuvolan perhetyöntekijälle ja he tulevat mielellään ihan kotiinkin käymään.

 

Kuulostaa vähän siltä, että olette miehen kanssa stressaantuneet liikaa rempan ja muun takia ja se heijastuu myös lapseen. Lapsi ottaa suoran käyttäytymismallin teiltä ja oravan pyörä on valmis. Kannattaa koittaa katkaista tilanne nyt ajoissa kun se vielä on mahdollista, toivottavasti on ja miettiä mikä on elämässä tärkeintä. Apua kannattaa ehdottomasti hakea, ulkopuolinen ammattilainen näkee tilanteen vähän eri kantilta ja kaikkien osapuolien kannalta puolueettomasti. Toivottavasti saatte elämänne paremmalle tolalle, varsinkin lapsen kannalta se olisi tärkeää. :hug:

 

Sanoisin, että tervetuloa vain vähän tempperamenttisemman lapsen vanhemmaksi.

Meillä tuo on alkanut esikoisen kohdalla 2 v:nä, jolloin kukaan ei uskonut sen ikäisen pystyvän saamaan 2 tuntia kestäviä raivareita. Ja se jatkuu edelleen, hänen mennessään ekalle. Eikä lopu ilmeisesti ennen kuin lähtee kotoa, mikäli on tullut äitiinsä. Ja silloinkin vain vanhemmat saavat asiassa helpotuksen.

Meillä raivari voi tulla ihan mistä tahansa, ap:n mainitsemista asioista tai siitä, että kynä on väärässä asennossa pöydällä.

 

Laitoin sulle yyveetä