Olen alakuloinen ja lapsi surettaa tästä johtuen :(

[Vieras]

Olen ollut kesän kotona taaperoni kanssa (muutoin olen töissä). Kesää kohtaan minulla oli taas suuret odotukset: kävisimme mieheni töissä ollessa (ja tietysti myös hänen kanssaan) rannalla, leikkipuistoissa, kotieläinpuistossa, huvipuistossa, metsässä... Ja päivittäin ainakin ulkoilisimme. Ajattelin ottaa lapsen kanssa kotona olemisen ikään kuin työnä: tekisin tarkahkot rutiinit päiväämme ja pitäisin kotimme tip top kunnossa. Niin aktiivinen olin suunnitelmissani.. Itsellenikin olin kaikkea suunnitellut esim. terassilla käyntiä, mutta niiden kariutuminen ei harmita läheskään yhtä paljon.

Mutta mitä onkaan todellisuus? Aamulla teen siivouksen. Loppupäivä menee valta osin tv:tä katsoessa ja netissä roikkuessa. Lapsi katsoo päivässä pari tuntia lastenohjelmia, jonka tiedän olevan huono asia noin pienelle.. Ulos jaksan raahautua vain pari ktr viikossa! Lapsen onneksi mieheni vie sentäs tätä myös joskus ulos..Lapsi leikkii omineen tunteja ja minä annan vain välillä ruokaa.

En tajua miten olenkin tällainen vetämätön vätys...Tunnen koko ajan huonoa omaatuntoa lapseni, ja myös oman kesäni pilaamisesta. Mutta en vaan pääse tuosta ovesta ulos. Jotenkin ahdistaa nuo aktiiviset ihmiset mitä tuolla näkyy. Ahdistaa myös sosiaalisuus ja ihmispaljous. Kaiken huippuna olenkin lähettänyt mieheni viime aikoina kauppaankin ettei minun tarvitse ryömiä kolostani ihmisten ilmoille.

 

[halipupu]

Jos ongelma on se, että et halua liikkua paikoissa jossa on paljon ihmisiä, niin mene lapsen kanssa metsään tai rauhalliseen puistoon tms. Ota itsellesi vaikka lehti mukaan, istu kannon nokkaan ja lueskele kun lapsi touhuaa. Kesästä ei kannata ottaa liian suuria paineita, mutta ulkoilla kannattaa ja jättää tosiaan ainakin lapsen osalta se telkkarin töllötys vähemmälle. Tsemppiä ja jaksamista loppulomaan! Voit muuten tuntea itsesikin virkeämmäksi, kun saisit itsesi liikkeelle ja ulos, vaikka pyöräretkelle lapsen kanssa.

 

[Madicken04]

Netti ja tv kiinni ja siitä siivoustasostakin voi tarvittaessa tinkiä. Tai hoitaa siivoukset kuntoon jo illalla niin ei tarvi aamulla muuta kuin syödä rauhassa aamupala ja lähteä.

 

[kaalimaan vartija]

:hug:

Kuulostaa epäilyttävästi masennukselta.....

 

[kaalimaan vartija]

:hug:

Kuulostaa epäilyttävästi masennukselta.....

Tai uupumukselta. Oliko kevät kuinka stressaavaa ja kiireistä töissä?

 

[ap]

keskiverto rasittavassa työssä olen.
Ei se ole pelkästään ne ihmiset mikä ulos menoa hankaloittaa.. Jotenkin tuntuu vaan niin raskaalta jopa fyysisestikkin (ja henkisesti) päästä tuosta ovesta ulos. Ja kun ei ole mitään mielenkiintoa sinne mennä joka motivoisi. Muuta kuin tietysti lapsi. Ilman häntä en varmaan olisi kertaakaan ovesta poistunut..

 

[Sen pituinen se]

Älä vaadi itseltäsi liikoja. Menkää lapsen kanssa sellaiseen leikkipuistoon missä on vähemmän ihimisiä jos liika ihmispaljous ahdistaa. Pakkaa eväät koriin ja pyörällä ajatte jonnekin nättiin paikkaan evästämään. Sitten kun sen oven saa auki niin kaikki näyttää paljon valoisammalta. Koneet kiinni ja tiukka rutistus, itseä niskasta kiinni ja lapsen kanssa ulos, ilman aikatauluja. Siitä se lähtee.

 

[kielletty]

Sinä kuulostat siltä että tarvitsisit ystävää/ystäviä :hug:

Olen itse ollut viime talvena samassa jamassa ja olin masentunut tuolloin. Jopa roskien vieminen jäi lopulta, olin niin itseeni kääntynyt etten enää edes katsonut ihmisiä kunnolla silmiin. Voisitko ottaa vaikka neuvolassa asian puheeksi, he osaavat ohjata sinulle tarvittaessa juttuseuraa? Voin kertoa että haittaa siitä ei ainakaan ole. Varmasti haluat lapsellesi vain parasta, mutta sitä et valitettavasti voi tarjota jos et itse ole kunnossa :hug:

 

[vieras]

Et voi jatkaa samaan malliin ikuisesti, koska jossain vaiheessa lapsesikin alkaa kärsimään jatkuvasta eristäytymisestä. Sinun pitää nyt ottaa reippaasti itseäsi niskasta kiinni ja vaan lähteä sinne ulos. Jos et sitä kykene tekemään, olet ulkopuolisen avun tarpeessa ja silloin välittömästi yhteys esim. neuvolaan.

Voittehan alkuun emnnä ihan vaan omaan pihaan leikkimään tai lähimmälle hiekkalaatikolle, ei sen kummempaa ohjelmaa tarvitse olla. Lapsi kuitenkin siitä nauttii valtavasti.

Itsekin taaperon äitinä olen huomannut, että päivät sujuvat nopeammin ja hauskemmin kun ulkoillaan pihassa tai puistoissa tai käydään vaikkapa kaupungilla kahvilassa. Suosittelisin asettamaan itsellesi tiettyjä rajoja, esim. että tv ja netti aukeavat vasta illemmalla kun mies tulee kotiin tai vain silloin kun lapsi on päiväunilla. Noin pienen lapsen ei todellakaan ole hyvä katsoa tuntitolkulla telkkaria, joten siihenkin selvät aikarajat, esim. max puolituntia päivässä, jolloin voit hetkeksi hengähtää ja ehdit juoda vaikkapa kupposen kahvia.

 

[Piika-äiti]

Minusta sinun pitäisi tehdä tilanteellenne jotain. Ensimmäiseksi televisio varastoon ja nettiyhteydet poikki. Sitten sinne ulos. Olet kuitenkin, alakuloisenakin, vastuussa lapsestasi, ja kohta tuo taaperokin alkaa oireilla.

Eli riistä itseltäsi kokeeksi nuo päivärutiinit ja luo niiden tilalle uusia, mielellään ulkoilua, eväsretkiä ja hiekkalaatikkoa sisältäviä rutiineja.

(Meidän taapero vei minut tänään aamiaiselle ulos. Oli niin kova hinku soittamaan perhosille huuliharppua, että join aamukahvit ja söin leivät ulkona, pieni soitteli huuliharppuaan, vei minulta kurkkusiivuja ja nautti elämästään.)

 

[ap]

sanottu kuin tehty Mutta onneksi lapsi pääsee syksyllä taas pph:lle jolloin saa leikkiä ja ulkoilua. Tiedän, olisi minun pääasiallinen vastuu tarjota näitä lapselleni, mutta..

 

[kielletty]

sanottu kuin tehty Mutta onneksi lapsi pääsee syksyllä taas pph:lle jolloin saa leikkiä ja ulkoilua. Tiedän, olisi minun pääasiallinen vastuu tarjota näitä lapselleni, mutta..

Ei se helppoa olekaan, mutta koet ilmeisesti itsekin tilanteesi surulliseksi ja vaikeaksi. Ei tuo ainakaan asioita varmasti huononna jos neuvolassa sanoisit asiasta. Itse nautin tällä hetkellä täysin siemauksin tuon taaperon kanssa olemisesta ja ulkoiluista ja netin käyttö sekä tv on selkeästi jäänyt vähemmälle: olen onnellinen.

Näin asiat eivät todellakaan aina ole olleet. Neuvolassa osaisivat auttaa sinut alkuun. Asumme itse paikkakunnalla jossa meillä ei ole ollut tukiverkostoa laisinkaan ja tilanne uhkasi mennä todella pahaksi, kunnes lopulta sain itse suuni auki neuvolassa ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti, vaikka harasinkin alkuun vastaan, olin niin masentunut, ja jotenkin en tahtonut päästää irti siitä olotilasta.

Etkä missään tapauksessa saa mitään leimaa siitä. Marttyyriksi heittäytyminen ei palvele ketään. Sen sijaan voit tarjota lapsellesi niin paljon enemmän, kun pääset tuosta olotilasta eroon! Se ei kai kovin hirveää voi olla, eihän?