Olen aina ollut ylipainoinen ja silti aina myös kova urheilemaan. Miksi lihava liikkuja yhdistetään aina laihduttamiseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Keisi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Keisi"

Vieras
Mitat olleet viimeiset 8-vuotta 169cm ja 90-93kg.
Koko elämäni olen myös aktiivinen liikkuja. Tiedän, että painoa pitäisi pudottaa ja en puolustele itseäni. Toisaalta painoa voi olla reilumminkin, jos liikkuu paljon.
Mun kohdalla ylipainon haitat eivät ole järin suuria, koska liikun paljon ja syön
paljon marjoja ja kasviksia.

Treenaan 5-6 päivänä viikossa 1-3h. Salilla (body pump, step, kuntonyrkkeily)
uin, juoksen, hiihdän ja treenaan kotonakin juoksumatolla ja jumppailen.
Tänään hiihdin tunnissa 14km. Mikä on ihan ok saavutus läskille :).

On vaan yllättävää, miten ylipainoinen liikkumassa yhdistetään aina siihen, että
vihdoin saanut itsensä liikkeelle ja päättäny tehdä asialle jotakin yms..
En todellakaan ole ainut sporttinen ylipainoinen, vaikka ei me kovin yleinenkään
näky olla.

Moni varmaan miettii miten en laihdu tällä liikuntamäärällä. Niinpä.
Syitä voi olla vuorotyö ja epäsäännöllinen ateriarytmi ja ehkä isot annokset.
En silti esim. Kolmea perunaa enempää syö ikinä. Alkoholia en käytä ja karkkia
syön 2-3krt viikossa noin 150g.
 
Et ole ainut ylipainoinen liikuntaa rakastava! En voisi elää ilman liikuntaa!
Ratsastustunnit 2x viikko, zumba 2 x viikko ja koirien kanssa päivittäin reipas tunnin lenkki. Ja mitat 163/87
 
Ihan vaan sen takia, että ihminen ei voi olla lihava, jos harrastaa paljon liikuntaa ja syö normaalisti. Epäsäännöllinen ateriarytmi ei tee kenestäkään lihavaa. Isot annokset ei tee kenestäkään lihavaa, jos ruoka itsessään on terveellistä.
 
tuntuu että liikkuminen ylipäätään liitetään aina joko laihtumiseen tai vartalon muokkaamiseen eikä ajatella että jotku voivat rakastaa liikuntaa siinä missä toiset tykkää kirjojen lukemisesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Ylipainon haitat eivät ole kovin suuria, jos liikkuu kuten ap. Se on meille
lääkiksessä opetettu:).
Kyllä meidän salilla käy säännöllisesti joitakin reilusti ylipainoisia ja hyvässä
kunnossa ovat.
 
Täällä myös läski aktiiviliikkuja. Olen aina liikkunut paljon ja ikinä en ole ollut mikään hoikka. Tosin ennen lapsia olin normaalipainon rajoissa, siellä yläpäässä. Lasten myötä ja kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä kiloja on nyt n. 20 enemmän kuin ennen lapsia. Eli siis se 20 kiloa on siihen normaalipainon rajaan. Ja silti olen varmasti paremmassa kunnossa kuin esim. laiha kälyni, joka lähinnä kävelee bussipysäkille.

Omia lajejani ovat body pump, body combat, zumba, kuntosali, kevään tullen alan taas hölkätä. Kiloja olisi tarkoitus saada pois mutta kilpparin hajoamisen jälkeen ne ovat olleet todella tiukassa vaikka syönkin todella terveellisesti.

Mutta minäkään en liiku ensisijaisesti sen laihtumisen takia vaan liikkuminen on minulle eräänlainen elämäntapa ja voin paljon paremmin kun olen hyvässä kunnossa. Mitä siis voi olla vaikka ylipainoa olisikin.
 
Minäkin olen paljon liikkuva ja lihava. Mitat on 165cm/90kg. Liikun 3-5 krt viikossa, hiihtoa, sauvakävelyä, vaunulenkkejä, kuntosalia. En liiku laihtuakseni vaan saadakseni itseni taas kuntoon raskauden jäljiltä. Toki joskus meinaan pudottaa painoakin, mutta nyt vaan en jaksa. Mä syön herkkuja tosi paljon, joten en kyllä vahingossakaan pääse laihtumaan :snotty:

Liikunnan iloa kaikille painoon katsomatta! :)
 
[QUOTE="mmmm";25772134] Isot annokset ei tee kenestäkään lihavaa, jos ruoka itsessään on terveellistä.[/QUOTE]

Tämä nyt on vain niin, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, vaikka söisi pelkkää porkkanaa (kärjistettynä), niin voi lihoa.
 
[QUOTE="vieras";25772221]Tämä nyt on vain niin, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, vaikka söisi pelkkää porkkanaa (kärjistettynä), niin voi lihoa.[/QUOTE]

Aika hemmetisti saa salaattia syödä, että siitä saa suuremman kalorimäärän kuin kuluttaa. Varsinkin ap:n liikuntamäärällä.
 
Mun normaali päivän ruokamäärä on

Aamulla: litra vettä, kaksi palaa ruisleipää ja päällä levitettä, kurkkua, tomaattia, salaattia,
yksi rasvaton viili ja pari kuppia kahvia

lounas: salaattia, leipäpala+levite, esim. kinkkukiusausta noin kolme kauhallista tai vaikkapa lautasellinen keittoa.

Välipalalla: hedelmä, marjoja ja raejuustoa tai rahkaa.

Päivällinen: samoin kuin lounaalla

Iltapala: pari leipää, kahvi, maitoa

Vettä juon päivän aikana n2-3l. Karkkia syön joskus herkuista, mutta sipseistä, pullista jne en pidä. Vihaan majoneesiä.
 
[QUOTE="Aloittaja";25772361]Mun normaali päivän ruokamäärä on

Aamulla: litra vettä, kaksi palaa ruisleipää ja päällä levitettä, kurkkua, tomaattia, salaattia,
yksi rasvaton viili ja pari kuppia kahvia

lounas: salaattia, leipäpala+levite, esim. kinkkukiusausta noin kolme kauhallista tai vaikkapa lautasellinen keittoa.

Välipalalla: hedelmä, marjoja ja raejuustoa tai rahkaa.

Päivällinen: samoin kuin lounaalla

Iltapala: pari leipää, kahvi, maitoa

Vettä juon päivän aikana n2-3l. Karkkia syön joskus herkuista, mutta sipseistä, pullista jne en pidä. Vihaan majoneesiä.[/QUOTE]

Oletko miettinyt, ettet kuitenkaan välttämättä ole terve? Terve ihminen ei laihtumatta pysty noin paljon urheilemaan tuolla ruokamäärällä.
 
[QUOTE="Aloittaja";25772361]Mun normaali päivän ruokamäärä on

Aamulla: litra vettä, kaksi palaa ruisleipää ja päällä levitettä, kurkkua, tomaattia, salaattia,
yksi rasvaton viili ja pari kuppia kahvia

lounas: salaattia, leipäpala+levite, esim. kinkkukiusausta noin kolme kauhallista tai vaikkapa lautasellinen keittoa.

Välipalalla: hedelmä, marjoja ja raejuustoa tai rahkaa.

Päivällinen: samoin kuin lounaalla

Iltapala: pari leipää, kahvi, maitoa

Vettä juon päivän aikana n2-3l. Karkkia syön joskus herkuista, mutta sipseistä, pullista jne en pidä. Vihaan majoneesiä.[/QUOTE]

Kyllä mä näen ihan helposti miksi tällä määrällä ei laihdu. Tuo "karkkia joskus" voi esimerkiksi pitää sisällään aika paljon kaloreita viikottain. Ja kuusi kauhallista lämmintä ruokaa päivässä on 5 kauhallista enemmän kuin itse söisin, kun ottaa huomioon kaiken muun mitä syöt siihen päälle välipalana, aamiaiseksi ja iltapalaksi.

Pääasia on, että liikunnalla pidät kuntosi hyvänä :)
 
Siksi liikkuva ylipainoinen (varsinkin noin paljon kuin ap) yhdistetään laihduttamiseen, koska suurin osa kuitenkin haluaa niistä kiloistaan eroon, koska ylipaino ei ole terveellistä eikä kaunista. Kyllä minullekin aina ekana tulee mieleen laihduttaja, jos näen ylipainoisen ihmisen liikuntaa harrastamassa. Eihän se ylipaino ole se ns. normaalitila millekään eläimelle, ei edes ihmiselle.
 
[QUOTE="Aloittaja";25772361]Mun normaali päivän ruokamäärä on

Aamulla: litra vettä, kaksi palaa ruisleipää ja päällä levitettä, kurkkua, tomaattia, salaattia,
yksi rasvaton viili ja pari kuppia kahvia

lounas: salaattia, leipäpala+levite, esim. kinkkukiusausta noin kolme kauhallista tai vaikkapa lautasellinen keittoa.

Välipalalla: hedelmä, marjoja ja raejuustoa tai rahkaa.

Päivällinen: samoin kuin lounaalla

Iltapala: pari leipää, kahvi, maitoa

Vettä juon päivän aikana n2-3l. Karkkia syön joskus herkuista, mutta sipseistä, pullista jne en pidä. Vihaan majoneesiä.[/QUOTE]


Syöt ihan suht terveellisesti. Lisäisin proteiinia ja vähentäisin leipää. Rahkaa ja raejuustoo enemmän. Veikkaan että syöt liian vähän siihen nähden ku liikut niin paino ei putoa. Niin kävi itelläkin, paino oli samassa 5 kk, mutta vaatekoko tuli 46.sta 42.seen, tyytyväinen olen, täysin normin näköinen. Paino silti 85 kg.
 
Mä yhdistän sen takia, kun vihaan liikkumista, enkä ymmärrä kuinka joku sitä vapaaehtosesti harrastaa ilman laihduttamista.. Itekkin käyn salilla ja zumbassa väkisin miettien, että teen tätä just sen takia, että saan kroppaa paremman näköseks.
 

Yhteistyössä