V
vierailija
Vieras
Aluksi haluan ilmoittaa, etten ole sama aspergerjankkaaja, vaan tämä on minun ensimmäinen aloitukseni aiheesta.
Olen 20v mies ja mulla on todettu lievä aspergerin oireyhtymä (n. 9-10 vuotiaana).
Silloin ongelmani ja oireeni olivat huomattavasti voimakkaampia, vaikkakin jo silloin lieviä ja lääkärin mukaan oli sillä hilkulla, että onko mulla vain pelkkä as - piirteitä vai lievä asperger..
Nykyisin tai jo teini-iässä piirteeni ovat "lieventyneet" huomattavasti..
Mielestäni ongelmani näkyvät nykyisin siinä, että mun on vaikea olla suurien ihmismäärien keskelle, olo on aina vaivaantunut, en oikein tiedän missä pitäisin silmiäni jne, alan itsekin tiedostaa, että näytän varmaankin vaivaantuneen näköiseltä ja se pahentaa oloani entisestään. Tämän takia minun vaikea esiintyä tai ylipäätänsä puhua suuren ihmismäärälle tai ihmisten läsnäollessa..
Toinen merkittävä "oire" diagnoosistani on ahdistuneisuushäiriö( joka ilmenee sairastumisen pelkona) pelkään ja mietin melko usein sairastumista ja kuolemaa..
Nykyisin tuokin piirre on huomattavasti lieventynyt..
Eli ongelmani ovat mm. Arkuus tai ujous, sairauden pelot (kuten mainitsin, että eivät hallitse elämääni kuitenkin olevan mietiskelyn taipuvainen persoona joten mietin muutenkin paljon asioita
) sekä kärsin ehkä lieveästä sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka näkyy mm. Niin, että olen jännittyneempi tuollaisissa tilanteissa, mutta kuitenkin selviän niistä ainakin jotenkin..
Käyn töissä, kaupoilla ja elän ihan normaalia elämää itsenäisesti. Ilmeisesti pärjään ainakin jotenkin ja toistaiseksi hengissä ollaan selvitty.
Mulla EI ole ongelmia tunteiden ilmaisussa tai toisen huomioon otossa taikka toisen ihmisen tunteiden lukemisessa..
Nuo ovat aina sujuneet hyvin ja tämä koko diagnoosini näkyy yllä mainittuissa jutuissani..
Ehkä jos oikein aletaan miettiä niin minulla tapana usein selitää ja kuvailla asioita aika tarkasti, mikä voi näkyä ehkä tekstistänikin
, en osaa oikein itse sanoa, tykkään vain kertoa asiat kerralla selkeästi tai siihen ainakin pyrin..
Viihdyn erityisesti luonnossa ja rauhallisissa paikoissa, pidän ihmisten seurasta enkä väsy siitä, mutta mieluiten olen max muutaman kanssa kerralla (nyt puhutaan kavereista/ystävistä)
Kuitennkin pääongelmani on se, että löydä itselleni seurustelu kumppania.. ulkonäön puoleisesti olisin kelvannut useammallekin ihmiselle, mutta jos kerron tästä diagnoosistani naiset pelästyvät sitä ja tapailu loppuu..
Jos taas en kerro niin koen, että valehtelen tai salaan jtn
Tiedän myös sen, että on monia kaltaisiani ihmisiä joilla on samoja juttuja, kuin minulla mutta eivät välttämättä edes tiedä diagnoosiaan, mutta se tiedän saa minut tuntemaan syylisyyttä jos en kerro siitä.
Olen myös mm. 18 vuotiaana saanut vapautuksen armeijasta näiden juttujen takia. Sekin varmaan laskee "arvoani"..
Kaikista inhottavinta on se, että tuntee itsensä aivan normaaliksi ja pärjään aivan normaalisti, mutta jotenkin näihin piirteisiin on, kuin, että olisin jotenkin vajaa tai kehitysvammainen..
Nettikirjotuksistakin saa aina kuvan, että aivan kuin me asperger diagnoosin saaneet olisimme jtn kehitysvammaisia jotka ovat toistensa kopioita ja joilla on tyypillistä vain tietyt ongelmat jne..
Asia kuitenkaan ole niin on paljan as diagonoosin saanneita ja he täysin normaalia älyisiä ja normaalista pärjääviä, mutta heillä voi olla ongelmaa sosiaalisissa kontakteissa sitten voi taas olla niitä ääripäitä jotka tarvitsevat tukea joka asiassa.
Minä olen esimerkiksi käynyt aivan normaalin peruskoulun ja ammatillisen perustutkinnon ja suoriutunut niistä ihan suhteellisen hyvin ja saanut jopa stipendinkin amiksessa...
. Tämä on jotenkin tosi ikävää silti. Koen olevani valaväestöä huonompi enkä ansaitsisi ketään ja sellaista saanut ihmisiltä lähes koko ikäni
En oikein tiedä onko mitään tehtävissä vai joudunko elää koko loppuelämäni yksin?
Olen 20v mies ja mulla on todettu lievä aspergerin oireyhtymä (n. 9-10 vuotiaana).
Silloin ongelmani ja oireeni olivat huomattavasti voimakkaampia, vaikkakin jo silloin lieviä ja lääkärin mukaan oli sillä hilkulla, että onko mulla vain pelkkä as - piirteitä vai lievä asperger..
Nykyisin tai jo teini-iässä piirteeni ovat "lieventyneet" huomattavasti..
Mielestäni ongelmani näkyvät nykyisin siinä, että mun on vaikea olla suurien ihmismäärien keskelle, olo on aina vaivaantunut, en oikein tiedän missä pitäisin silmiäni jne, alan itsekin tiedostaa, että näytän varmaankin vaivaantuneen näköiseltä ja se pahentaa oloani entisestään. Tämän takia minun vaikea esiintyä tai ylipäätänsä puhua suuren ihmismäärälle tai ihmisten läsnäollessa..
Toinen merkittävä "oire" diagnoosistani on ahdistuneisuushäiriö( joka ilmenee sairastumisen pelkona) pelkään ja mietin melko usein sairastumista ja kuolemaa..
Nykyisin tuokin piirre on huomattavasti lieventynyt..
Eli ongelmani ovat mm. Arkuus tai ujous, sairauden pelot (kuten mainitsin, että eivät hallitse elämääni kuitenkin olevan mietiskelyn taipuvainen persoona joten mietin muutenkin paljon asioita
) sekä kärsin ehkä lieveästä sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka näkyy mm. Niin, että olen jännittyneempi tuollaisissa tilanteissa, mutta kuitenkin selviän niistä ainakin jotenkin..Käyn töissä, kaupoilla ja elän ihan normaalia elämää itsenäisesti. Ilmeisesti pärjään ainakin jotenkin ja toistaiseksi hengissä ollaan selvitty
.Mulla EI ole ongelmia tunteiden ilmaisussa tai toisen huomioon otossa taikka toisen ihmisen tunteiden lukemisessa..
Nuo ovat aina sujuneet hyvin ja tämä koko diagnoosini näkyy yllä mainittuissa jutuissani..
Ehkä jos oikein aletaan miettiä niin minulla tapana usein selitää ja kuvailla asioita aika tarkasti, mikä voi näkyä ehkä tekstistänikin
, en osaa oikein itse sanoa, tykkään vain kertoa asiat kerralla selkeästi tai siihen ainakin pyrin..Viihdyn erityisesti luonnossa ja rauhallisissa paikoissa, pidän ihmisten seurasta enkä väsy siitä, mutta mieluiten olen max muutaman kanssa kerralla (nyt puhutaan kavereista/ystävistä)
Kuitennkin pääongelmani on se, että löydä itselleni seurustelu kumppania.. ulkonäön puoleisesti olisin kelvannut useammallekin ihmiselle, mutta jos kerron tästä diagnoosistani naiset pelästyvät sitä ja tapailu loppuu..
Jos taas en kerro niin koen, että valehtelen tai salaan jtn
Tiedän myös sen, että on monia kaltaisiani ihmisiä joilla on samoja juttuja, kuin minulla mutta eivät välttämättä edes tiedä diagnoosiaan, mutta se tiedän saa minut tuntemaan syylisyyttä jos en kerro siitä.
Olen myös mm. 18 vuotiaana saanut vapautuksen armeijasta näiden juttujen takia. Sekin varmaan laskee "arvoani"..
Kaikista inhottavinta on se, että tuntee itsensä aivan normaaliksi ja pärjään aivan normaalisti, mutta jotenkin näihin piirteisiin on, kuin, että olisin jotenkin vajaa tai kehitysvammainen..
Nettikirjotuksistakin saa aina kuvan, että aivan kuin me asperger diagnoosin saaneet olisimme jtn kehitysvammaisia jotka ovat toistensa kopioita ja joilla on tyypillistä vain tietyt ongelmat jne..
Asia kuitenkaan ole niin on paljan as diagonoosin saanneita ja he täysin normaalia älyisiä ja normaalista pärjääviä, mutta heillä voi olla ongelmaa sosiaalisissa kontakteissa sitten voi taas olla niitä ääripäitä jotka tarvitsevat tukea joka asiassa.
Minä olen esimerkiksi käynyt aivan normaalin peruskoulun ja ammatillisen perustutkinnon ja suoriutunut niistä ihan suhteellisen hyvin ja saanut jopa stipendinkin amiksessa...
. Tämä on jotenkin tosi ikävää silti. Koen olevani valaväestöä huonompi enkä ansaitsisi ketään ja sellaista saanut ihmisiltä lähes koko ikäni
En oikein tiedä onko mitään tehtävissä vai joudunko elää koko loppuelämäni yksin?
