V
Vuoristorataa
Vieras
Pikkuhiljaa alkaa epäilyttämään koko juttu.
Ensinnäkin se alku, ei sellaista voi tapahtua. Ei ainakaan mulle. Siis se juttu, että ekaa kertaa mut nähdessään mies suli leveään hymyyn ja katsoi tiiviisti silmiin, kääntyi vielä katsomaan mua poispäin mennessään.
Sen jälkeen aina katsoi mua kun nähtiin, hymyili joka kerran. Tuli jotenkin tosi lähelle, puheli hiljaisella ja matalalla äänellä. Tarjosi apuaan asioissa, joissa olen tottunut pärjäämään yksinkin.
Ok, ei tuossa vielä mitään ihmeellistä. Vastasin kuitenkin aina katseeseen ja hymyyn. Ja ajattelin kuvitelleni kaiken, päätin käyttäytyä täysin viileästi, etäisesti ja asiallisesti. Meni pari viikkoa ettei nähty ollenkaan.
Kunnes mies palasi työpisteeseeni ja siitä alkoi melkoisen ihmeellinen ajanjakso. Mies haki katseeni joka kerta kun satuttiin samaan huoneeseen, ja taas se intensiivinen katse ja hymy. Ei ole tainnut katsoa mua kertaakaan ilman että ois hymyillyt samalla. Vaikka puhui toisille, katseli silti mua silmiin ja hymyili. Viimeisen parin viikon aikana joka ikinen päivä joka ollaan tehty töitä yhdessä, on jossain vaiheessa jättäytynyt mun seuraani niin että ollaan oltu kaksin. Ja jutellut niitä näitä. Eikä ole ollut mikään kiire yhtään minnekään. Ja ne katseet, ne on jotenkin.. kahlitsevia, intensiivisiä, voimakkaita. Erilaisia. Ja ne hymyt. Ne ulottuu kai silmiin saakka.
No niin. Voitte uskoa että olen nyt sitten ihastunut ja hämmentynyt. Ja välillä kuvittelen että mies on ihastunut muhun, jo sillon ensisilmäyksellä.
Mutta eikö tää teistäkin kuulosta ihan typerältä? Ihan siltä, että mä vaan haaveilen ja näen ihastumista siellä missä sitä ei ole, eli tuossa miehessä. Eikö hän käyttäydykin aivan tavallisesti, normaalisti, ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia? Ehkä se mies on vaan luonteeltaan tuommoinen.
Vaikka muut on sanoneet että ei se mies juuri silmiin katsele, onkohan ujo. Ja että on tosikko, ei vitsaile. Mutta mua se tuijottaa aina silmiin, heittää vitsiä kun kahden ollaan, hymyilee ja naurattaa. Mut ehkä se vaan jostain harmittomasta syystä on mua kohtaan sellainen?
Nyt menee monta viikkoa ettei nähdä, ja mulla on siis aikaa unohtaa.. Ehkä se ois ihan aiheellista?
Ensinnäkin se alku, ei sellaista voi tapahtua. Ei ainakaan mulle. Siis se juttu, että ekaa kertaa mut nähdessään mies suli leveään hymyyn ja katsoi tiiviisti silmiin, kääntyi vielä katsomaan mua poispäin mennessään.
Sen jälkeen aina katsoi mua kun nähtiin, hymyili joka kerran. Tuli jotenkin tosi lähelle, puheli hiljaisella ja matalalla äänellä. Tarjosi apuaan asioissa, joissa olen tottunut pärjäämään yksinkin.
Ok, ei tuossa vielä mitään ihmeellistä. Vastasin kuitenkin aina katseeseen ja hymyyn. Ja ajattelin kuvitelleni kaiken, päätin käyttäytyä täysin viileästi, etäisesti ja asiallisesti. Meni pari viikkoa ettei nähty ollenkaan.
Kunnes mies palasi työpisteeseeni ja siitä alkoi melkoisen ihmeellinen ajanjakso. Mies haki katseeni joka kerta kun satuttiin samaan huoneeseen, ja taas se intensiivinen katse ja hymy. Ei ole tainnut katsoa mua kertaakaan ilman että ois hymyillyt samalla. Vaikka puhui toisille, katseli silti mua silmiin ja hymyili. Viimeisen parin viikon aikana joka ikinen päivä joka ollaan tehty töitä yhdessä, on jossain vaiheessa jättäytynyt mun seuraani niin että ollaan oltu kaksin. Ja jutellut niitä näitä. Eikä ole ollut mikään kiire yhtään minnekään. Ja ne katseet, ne on jotenkin.. kahlitsevia, intensiivisiä, voimakkaita. Erilaisia. Ja ne hymyt. Ne ulottuu kai silmiin saakka.
No niin. Voitte uskoa että olen nyt sitten ihastunut ja hämmentynyt. Ja välillä kuvittelen että mies on ihastunut muhun, jo sillon ensisilmäyksellä.
Mutta eikö tää teistäkin kuulosta ihan typerältä? Ihan siltä, että mä vaan haaveilen ja näen ihastumista siellä missä sitä ei ole, eli tuossa miehessä. Eikö hän käyttäydykin aivan tavallisesti, normaalisti, ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia? Ehkä se mies on vaan luonteeltaan tuommoinen.
Vaikka muut on sanoneet että ei se mies juuri silmiin katsele, onkohan ujo. Ja että on tosikko, ei vitsaile. Mutta mua se tuijottaa aina silmiin, heittää vitsiä kun kahden ollaan, hymyilee ja naurattaa. Mut ehkä se vaan jostain harmittomasta syystä on mua kohtaan sellainen?
Nyt menee monta viikkoa ettei nähdä, ja mulla on siis aikaa unohtaa.. Ehkä se ois ihan aiheellista?
