A
"Apua"
Vieras
Olen 24-vuotias, pohjalla vain peruskoulu.
Nyt haluaisin syksyllä mennä lukioon, siihen mensisi se kaksi vuotta. Jonka jälkeen hakeutua lukemaan yliopistoon yhteiskuntatieteitä, tarkemmin sosiaalipsykologiaa,sosiaalityötä ja kenties sosiaalipolittiikkaa.
Mutta. Lukion alkaessa olisin 25, valmistuttuani 27. Siitä sitten vielä vähintään se 3 vuotta, eikä se taattua ole että pääsee sisään ekalla yrityksellä.
Helppo olisi opiskella joku 2:n vuoden ammattitutkinto, esimerkiksi lähihoitaja kun niitä töitä tässä olen nyt muutaman kk:n tehnytkin, vaan mitä järkeä kun se ei kuitenkaan ole sitä alaa mitä minä aina haluaisin ja jaksaisin tehdä?
Jokatapauksessa se lukio olisi hyvä? olla, kun ammattikoulu pohjalta, vaikkakin avointa väylää, tulisi haaveilemieni opintojen suorittaminen olemaan liian haastavaa.
Mitä sinä tekisit?