Oiko todella tyhmää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Apua"

Vieras
Olen 24-vuotias, pohjalla vain peruskoulu.

Nyt haluaisin syksyllä mennä lukioon, siihen mensisi se kaksi vuotta. Jonka jälkeen hakeutua lukemaan yliopistoon yhteiskuntatieteitä, tarkemmin sosiaalipsykologiaa,sosiaalityötä ja kenties sosiaalipolittiikkaa.

Mutta. Lukion alkaessa olisin 25, valmistuttuani 27. Siitä sitten vielä vähintään se 3 vuotta, eikä se taattua ole että pääsee sisään ekalla yrityksellä.

Helppo olisi opiskella joku 2:n vuoden ammattitutkinto, esimerkiksi lähihoitaja kun niitä töitä tässä olen nyt muutaman kk:n tehnytkin, vaan mitä järkeä kun se ei kuitenkaan ole sitä alaa mitä minä aina haluaisin ja jaksaisin tehdä?

Jokatapauksessa se lukio olisi hyvä? olla, kun ammattikoulu pohjalta, vaikkakin avointa väylää, tulisi haaveilemieni opintojen suorittaminen olemaan liian haastavaa.

Mitä sinä tekisit?
 
Mikset opiskelisi lukiota ja ammattia yhdessä? Sellainenkin on mahdollista. Kestää vuoden-pari pidempään kuin tavislukio, mutta sitten sulla olisi ainakin ammatti.
 
[QUOTE="aloittaja";22915197]Oisihan se periaatteessa kyllä. Mutta päiväopinnot eka ammattikoulussa, iltaopinnot sitten lukiota suoritellen olisi mulle liian raskasta. Kuitenkin yksinhuoltaja olen, lapset alle kouluikäisiä.[/QUOTE]

Ei vaan nykyään on näitä missä ihan päiväkoulussa suoritetaan nuo yhdessä.
 
[QUOTE="aloittaja";22915197]Oisihan se periaatteessa kyllä. Mutta päiväopinnot eka ammattikoulussa, iltaopinnot sitten lukiota suoritellen olisi mulle liian raskasta. Kuitenkin yksinhuoltaja olen, lapset alle kouluikäisiä.[/QUOTE]

mutta eikös niitä ole yhdistelmäkoulujakin? siis että lukio ja ammattitutkinto ihan päiväopinnoillakin. valkkaisit vaikka sosiaalialan ja lukion yhdistelmän ja siitä sitten voisit opiskella lisää, saisit ammatin ja mikäli et pääsisi sisään ekalla haulla voisit tehdä kuitenkin töitä sosiaalialla.
 
Ei vaan nykyään on näitä missä ihan päiväkoulussa suoritetaan nuo yhdessä.

Niin, mutta se vie sitten kolme ja puolivuotta. Liikaa, kun siitä sitten kuitenkin saa vain ammatin, mikä ei kiinnosta.

Toinen pelko onkin sitten se että tulee käytyä ammattikoulu ja jumitettua sitten siihen ammattiin, kun siitä nyt sitten kerran rahaa saa ja kun se kerta on tullut se koulu käytyä..
 
[QUOTE="aloittaja";22915234]Niin, mutta se vie sitten kolme ja puolivuotta. Liikaa, kun siitä sitten kuitenkin saa vain ammatin, mikä ei kiinnosta.[/QUOTE]

Kyllä siitä saa myös ylioppilaan paperit, jos vain kirjoittaa ylioppilaaksi :)
 
[QUOTE="aloittaja";22915234]Niin, mutta se vie sitten kolme ja puolivuotta. Liikaa, kun siitä sitten kuitenkin saa vain ammatin, mikä ei kiinnosta.

Toinen pelko onkin sitten se että tulee käytyä ammattikoulu ja jumitettua sitten siihen ammattiin, kun siitä nyt sitten kerran rahaa saa ja kun se kerta on tullut se koulu käytyä..[/QUOTE]

jos käyt pelkän lukion ensin, ja et pääse sisään haluamaasi paikkaan eka kerralla niin mitä meinasit sen välivuoden tehdä?
 
No käy lukio nettilukiona, voit samalla tehdä töitä sen luklion ajan ja sitten haet ja menet sinne yliopistoon. Nettilukioita on varmaan monia mutta mm Töölön aikuislukiolla on.
 
jos käyt pelkän lukion ensin, ja et pääse sisään haluamaasi paikkaan eka kerralla niin mitä meinasit sen välivuoden tehdä?

Kyllähän sitä jonnekin pääsee, opiskella siis vuoden ei niin kiinnostavaa mutta uitenkin korkeakoulutason opintoja.. kai :D

Tai sitten olla sen vuoden töissä ja ottaa vaikka jonkun avoimen yliopiston kurssin siihen sivuun.

Ja tiedän että saan sen yl.op.tutkinnonkin siinä kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta se kun on kuitenkin 1,5v enemmän sen ammattikoulun kanssa, sitä meinasin..
 
[QUOTE="aloittaja";22915298]Kyllähän sitä jonnekin pääsee, opiskella siis vuoden ei niin kiinnostavaa mutta uitenkin korkeakoulutason opintoja.. kai :D

Tai sitten olla sen vuoden töissä ja ottaa vaikka jonkun avoimen yliopiston kurssin siihen sivuun.

Ja tiedän että saan sen yl.op.tutkinnonkin siinä kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta se kun on kuitenkin 1,5v enemmän sen ammattikoulun kanssa, sitä meinasin..[/QUOTE]

no onko se 1,5v. nyt sit niin hirveen paljon? ottaen tosiaan sen huomioon, ettet välttämättä ekalla kerrala pääse opiskelemaan.
itse tekisin, vaikka vuoden pari sitten sitä ei niin kiinnostavaa sosiaalialan työtä, kuin täysin erialan töitä opiskelupaikkaa odotellessa. sosiaalialla kuitenkin on hyvä nähdä sitä työtä myös sieltä vähän alempaa, pystyy toimimaan sitten siellä ylempänäkin paremmin, kun tietää mistä kaikki lähtee.
 

Yhteistyössä