T
Theresa...
Vieras
Usein väitetään, että oikeistolaisia ovat hyväosaiset onnekkaat ja vasemmistolaisia omasta syystään epäonnistuneet. Tämän takia vasemmistopolitiikka ajaa sitä, että oikeistolaisten rahoja pitää jakaa vasemmistolaisille.
Itse synnyin keskituloiseen perheeseen. Ei oltu köyhiä, muttei myöskään varakkaita. Kotoa muutin 19-vuotiaana, sillä en jaksanut isän arkipäivien alkoholismia, vaikka viikonloppukännit menivätkin, sillä olin pois kotoa. Muutin vuokralle ja tein lähikaupassa töitä. Samalla hain kauppikseen. Tein töitä maksimimäärät mitä sain. Otin myös muiden vuorot, jos joku halusi vapaata. Töissä oli paljon niitä tyyppejä, jotka teki mitä piti, muttei pätkääkään enempää. Itselläni oli aina se motto, että teen niin paljon kuin pystyn. Jos pitää hyllyttää, niin hyllytän nopeasti ja nätisti. Asiakkaita palvelin enemmän kuin monta kertaa olisi ollut tarvis. Aina – joka kerta – jäin ylitöihin jos kauppias pyysi. Aina. Kauppikseen en päässyt vaikka pänttäsin. Päätin että jatkan vuoden töissä ja kerään rahat preppauskurssiin. Se maksoi paljon, oli vuokrat ja ruoat maksettavana, mutta päätin niin tehdä. Toisella kertaa pääsin sisälle.
Kauppias nosti minut vuoroesimieheksi. Sain kovaa kateutta kohdatakseni, sillä en ollut ”pisimpään töissä ollut”. Niin oli kuulemma esimiespaikat ennen jaettu. Kun sanoin sen joskus ääneen, että moni voisi tehdä enemmän täällä töissä, niin ehkäpä etenisi... No se oli myrkkyä. Olin jo paska ja huono esimies. Se että valitsee festarit työvuoron sijaan on normaalia. Vain idiootti tekee töitä toiselle ”elämättä itse”. En ymmärtänyt tuota. Moni ajatteli että työ on vain työ. Ei siitä tarvitse murehtia, kunhan tekee sen mitä on pakko. Moni ei ymmärtänyt lainkaan sitä, että työn voisi sisäistää (oli se mikä hyvänsä) ja tehdä aidon oikeasti parhaansa.
Kauppiksen ohella tein pitkää päivää. Päivät koululla ja illat + viikonloput töissä. Opintolainaa en edes siksi tarvinnut. Sekin raha mikä joskus jäi yli, sen laitoin säästöön. Sillä tiesin, että jonain kuukautena tarvitsen enemmän. Tulee se lapin reissu poikien kanssa tai vaikka pesukone hajoaa. Ja puskuri kantoi ja kesti. Säästämällä ennakkoon (tietämättä mihin) pääsin yli näiden kaverien polttarien ja muiden vastaavien yllättävien menojen. Moni kaveri ei sinä aikana tehnyt muuta kuin ”nauttinut opiskelijaelämästä”, eli biletti ja otti opintolainaa. Oli kuulemma idioottimaista olla käyttämättä ilmaista rahaa.
Ennen valmistumista menin harjoitteluun erääseen yritykseen. Eivät he harjoittelijaa kuulemma tarvinneet, mutta ”myin” itseni sisälle. Niin monta kertaa kävin toimitusjohtajalta paikkaa kysymässä, että hän suostui. Jo toisena kuukautena hän sanoi, että minulle kuuluu työstäni palkka. Tein edelleenkin enemmän kuin sen minkä voisi sanoa olevan pakko. Sovelsin myöhemmin myös koulusta oppimaani tietoa monessa eri asiassa. Toki tieto oli vielä keltanokan ideoita, mutta toin esille sen, että haluan ja sitoudun.
Ja alalla jossa työskentelen, siellä keltanokat tekee paljon. Moni heittäisi homman sikseen, mutta päätin että minä en sitä tee. Tein pyydettäessä pitkää päivää ja kokonaistyöajalla. Eli niistä tunneista klo 16 jälkeen ei maksettu senttiäkään extraa. Kaverit sanoi hulluksi ja tyhmäksi. Miksi tehdä toiselle ilmaista työtä? Niinpä! Mutta minä tein, enkä edes valittanut.
Nyt 29-vuotiaana olen edennyt urallani. Eikä tämä edes tähän jää. Asuntolaina on saatu, sitä lyhennän ja velaton olen muuten. Opintolainaa ei ole ja auto on maksettu säästöillä. Kaikki mitä on tehty, on tehty hartiavoimin. Pitkiä iltoja töissä, pitkiä päiviä luennoilla... Penniäkään en ole perinyt ja tuskin tulen perimään. Ne juodaan paljon ennen isän kuolemaa.
Nyt kun juttelen vasemmistokavereideni kanssa, niin voin sanoa että vituttaa. Siellä on ajatusmalli, että mm. minä olen porvari ja hyvästä palkastani ”on reilua” maksaa niiden eläminen. Siis niiden jotka eivät jaksaneet, viitsineet, tai muuten nyt vain halunneet tehdä töitä tosissaan ja opiskella tosissaan. Siis että kaiken tämän jälkeen olen kuin ”velkaa” siitä, että minä jaksoin ja minä pystyin.
Itse synnyin keskituloiseen perheeseen. Ei oltu köyhiä, muttei myöskään varakkaita. Kotoa muutin 19-vuotiaana, sillä en jaksanut isän arkipäivien alkoholismia, vaikka viikonloppukännit menivätkin, sillä olin pois kotoa. Muutin vuokralle ja tein lähikaupassa töitä. Samalla hain kauppikseen. Tein töitä maksimimäärät mitä sain. Otin myös muiden vuorot, jos joku halusi vapaata. Töissä oli paljon niitä tyyppejä, jotka teki mitä piti, muttei pätkääkään enempää. Itselläni oli aina se motto, että teen niin paljon kuin pystyn. Jos pitää hyllyttää, niin hyllytän nopeasti ja nätisti. Asiakkaita palvelin enemmän kuin monta kertaa olisi ollut tarvis. Aina – joka kerta – jäin ylitöihin jos kauppias pyysi. Aina. Kauppikseen en päässyt vaikka pänttäsin. Päätin että jatkan vuoden töissä ja kerään rahat preppauskurssiin. Se maksoi paljon, oli vuokrat ja ruoat maksettavana, mutta päätin niin tehdä. Toisella kertaa pääsin sisälle.
Kauppias nosti minut vuoroesimieheksi. Sain kovaa kateutta kohdatakseni, sillä en ollut ”pisimpään töissä ollut”. Niin oli kuulemma esimiespaikat ennen jaettu. Kun sanoin sen joskus ääneen, että moni voisi tehdä enemmän täällä töissä, niin ehkäpä etenisi... No se oli myrkkyä. Olin jo paska ja huono esimies. Se että valitsee festarit työvuoron sijaan on normaalia. Vain idiootti tekee töitä toiselle ”elämättä itse”. En ymmärtänyt tuota. Moni ajatteli että työ on vain työ. Ei siitä tarvitse murehtia, kunhan tekee sen mitä on pakko. Moni ei ymmärtänyt lainkaan sitä, että työn voisi sisäistää (oli se mikä hyvänsä) ja tehdä aidon oikeasti parhaansa.
Kauppiksen ohella tein pitkää päivää. Päivät koululla ja illat + viikonloput töissä. Opintolainaa en edes siksi tarvinnut. Sekin raha mikä joskus jäi yli, sen laitoin säästöön. Sillä tiesin, että jonain kuukautena tarvitsen enemmän. Tulee se lapin reissu poikien kanssa tai vaikka pesukone hajoaa. Ja puskuri kantoi ja kesti. Säästämällä ennakkoon (tietämättä mihin) pääsin yli näiden kaverien polttarien ja muiden vastaavien yllättävien menojen. Moni kaveri ei sinä aikana tehnyt muuta kuin ”nauttinut opiskelijaelämästä”, eli biletti ja otti opintolainaa. Oli kuulemma idioottimaista olla käyttämättä ilmaista rahaa.
Ennen valmistumista menin harjoitteluun erääseen yritykseen. Eivät he harjoittelijaa kuulemma tarvinneet, mutta ”myin” itseni sisälle. Niin monta kertaa kävin toimitusjohtajalta paikkaa kysymässä, että hän suostui. Jo toisena kuukautena hän sanoi, että minulle kuuluu työstäni palkka. Tein edelleenkin enemmän kuin sen minkä voisi sanoa olevan pakko. Sovelsin myöhemmin myös koulusta oppimaani tietoa monessa eri asiassa. Toki tieto oli vielä keltanokan ideoita, mutta toin esille sen, että haluan ja sitoudun.
Ja alalla jossa työskentelen, siellä keltanokat tekee paljon. Moni heittäisi homman sikseen, mutta päätin että minä en sitä tee. Tein pyydettäessä pitkää päivää ja kokonaistyöajalla. Eli niistä tunneista klo 16 jälkeen ei maksettu senttiäkään extraa. Kaverit sanoi hulluksi ja tyhmäksi. Miksi tehdä toiselle ilmaista työtä? Niinpä! Mutta minä tein, enkä edes valittanut.
Nyt 29-vuotiaana olen edennyt urallani. Eikä tämä edes tähän jää. Asuntolaina on saatu, sitä lyhennän ja velaton olen muuten. Opintolainaa ei ole ja auto on maksettu säästöillä. Kaikki mitä on tehty, on tehty hartiavoimin. Pitkiä iltoja töissä, pitkiä päiviä luennoilla... Penniäkään en ole perinyt ja tuskin tulen perimään. Ne juodaan paljon ennen isän kuolemaa.
Nyt kun juttelen vasemmistokavereideni kanssa, niin voin sanoa että vituttaa. Siellä on ajatusmalli, että mm. minä olen porvari ja hyvästä palkastani ”on reilua” maksaa niiden eläminen. Siis niiden jotka eivät jaksaneet, viitsineet, tai muuten nyt vain halunneet tehdä töitä tosissaan ja opiskella tosissaan. Siis että kaiken tämän jälkeen olen kuin ”velkaa” siitä, että minä jaksoin ja minä pystyin.
