Oikeisto tekee "Ruotsit" ensin maahanmuutossa, sitten sosiaaliturvan romutuksessa ja rikollisuudessa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei vaan palkkatyötä TES-palkalla ja työehdoilla. joko on työläinen esim. osa-aikatyöläinen tai sitten on työtön. Työtä tekevä työtön on absurdi ajatus. Jos alipalkatun pakkotyön palkka on minimiperusturva kyseessä on työorjuus. Edes kokoomus ja persut eivät ole kertoneet kannattavansa orjatyötä.
Nimenomaan. Palkka tulee työstä, sosiaaliturvan minimiperusturvan muodossa saa kun ei ole palkkatyötä tarjolla tai tarjota.
 
vierailija
Ja jokaiselle tuensaajalle joku tehtävä/vastuualue!

Jos ihminen on koko ajan jouten niin hänelle tulee ongelmia!
Olen ollut sekä oikeissa palkkatöissä että kuntouttavassa työtoiminnassa ja työkokeilussa, joka siis oli normi työtä mutta sai vain sen kulukorvauksen työttömyystuen päälle. Yhtä lailla se ilmaistyö syö itsearvostusta, sillä ei ollut mitään positiivista vaikutusta verrattuna pelkkään "makoiluun", melkein päinvastoin, tulee olo miksei työpanokseni ole niin arvokas että otettaisiin oikeaan työsuhteeseen. Oikeassa työssä saa palkkaa, vaikka se ei olisi suuri tai edes keskitasoa, se on itse tienattua jonka voi käyttää ylpeänä. Ilmaistyössä ei samaa oloa tule vaikka olisi raatanut sen eteen, yhtä masentavaa se on saada työttömyyskorvaus tilille.
 
  • Surullinen
Reactions: Lispetti
vierailija
Jos työttömille ja köyhille ei tarjota sosiaaliturvaa, yhteiskunnan ei verovaroin tule kattaa myöskään omaisuuden, varallisuuden ja henkilösuojaa, josta suurin osa menee hyväosaisten, varakkaiden ja rikkaiden suojeluun. Jokainen kustantakoon nekin itse. Monenlaisia harrastajia ja yrittäjiä kyllä löytyy jotka fiksuina ja ahkerina hoitavat omaisuuden suojan verorahoituksen poistuttua niiden siirron parempiin taskuihin.
Kyllä hyvätuloisten ja varakkaiden kannattaa maksaa kunniavelkansa verot kunnialla maksukyvyn mukaan progressiivisesti, he kärsivät eniten verorahalla katetun yhteiskunnan sakatessa.
 
vierailija
Ruotsin Euroopan pahimman väkivallan syy on massamaahanmuutto sekä Ruotsin huono sosiaaliturva, siis alhainen työttömyysturva ja toimeentulotuki. Ne ajavat työttömät rikollisuuteen. Suomi tulee tässäkin perässä. Ensin Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-oikeistohallituskaudella maahan rahdattiin yli 51.000 Lähi-idän ja Afrikan moniosaajaa ja nyt OrpoPurra leikkaa sosiaaliturvan Ruotsin tasolle aikaansaaden sisällissodan ja rinnakkaisyhteiskunnan, jossa pärjätään vain riikoksilla. Ei tämä väki ilmaispakkotöihin mene äärimmäisen huonon minimiperusturvan takia, vaan ottaa rikoksilla sen minkä saa. Kantasuomalaiset seuraavat perässä, kun huomaavat että tämä on osattomille ainoa keino pärjätä.
Kalliiksi tulee oikeistopolitiikka :(
 
vierailija
"PersKeKo-oikeistohallituksen Sipilä, Orpo ja Soini kolmikko päästi vuonna 2015 maahan vajaa 35.000 pääosin Lähi-idän ja Afrikan musliminuorukaista, mutta koko PersKeKo/SinKeKo Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallituskaudella heitä tuli YLI 51.000."

Itse asiassa Marinin kaudella 1/2020 - 5/2023 maahamme tuli Migrin mukaan jopa poikkeuksellisen vähän Lähi-idän ja Afrikan moniosaajia. Ukrainalaisia pakolaisia tuli noin 50 000 - 60 000 mutta he kelpasivat persuillekin.
MIksi koksupersut valehtelevat muuta.
 
Ei vaan palkkatyötä TES-palkalla ja työehdoilla. joko on työläinen esim. osa-aikatyöläinen tai sitten on työtön. Työtä tekevä työtön on absurdi ajatus. Jos alipalkatun pakkotyön palkka on minimiperusturva kyseessä on työorjuus. Edes kokoomus ja persut eivät ole kertoneet kannattavansa orjatyötä.
Palkan tulisi olla sellainen että sillä elää missä vain Suomessa. Jos hinnat nostetaan pilviin eikä palkka nouse mukana niin eipä tuo TES-palkka riitä.

Kaikille ei ole työtä. Digitalisaatio tulee viemään ison osan työpaikoista. Jonkinlaisia uudenlaisia systeemeitä on keksittävä.

Alati lisääntyvä matalapalkkaus ei saa olla tavoite. Suuryrityksiä tuetaan isolla rahalla ja yritykset raapivat älyttömiä voittoja työntekijöiden ansiosta. Tämän on näyttävä palkoissakin! Ahneudelle ei saa antaa tilaa!
 
vierailija
Jos ei saa palkkatyötä oikeistohallituksen vähenevien vapaiden työpaikkojen ja kasvavan työttömyyden aikana, ja muutenkin Euroopan neuvoston mukaan aivan liian alhaista minimiperusturvaa leikataan, niin osattomat hengissä selvitäkseen tekevät mitä pitää. Jos yhteiskuntasopimus ei päde niin miksi osaton noudattaisi yhteiskunnan sääntöjä, asetuksia ja lakeja, jotka eivät häntä mitenkään enää auta. Silloin tulee viidakon laki ja anarkia hengissä selviämisen pakosta.
Tällöin vallalle tulevat viidakon lait.
 
Olen ollut sekä oikeissa palkkatöissä että kuntouttavassa työtoiminnassa ja työkokeilussa, joka siis oli normi työtä mutta sai vain sen kulukorvauksen työttömyystuen päälle. Yhtä lailla se ilmaistyö syö itsearvostusta, sillä ei ollut mitään positiivista vaikutusta verrattuna pelkkään "makoiluun", melkein päinvastoin, tulee olo miksei työpanokseni ole niin arvokas että otettaisiin oikeaan työsuhteeseen. Oikeassa työssä saa palkkaa, vaikka se ei olisi suuri tai edes keskitasoa, se on itse tienattua jonka voi käyttää ylpeänä. Ilmaistyössä ei samaa oloa tule vaikka olisi raatanut sen eteen, yhtä masentavaa se on saada työttömyyskorvaus tilille.
Vaikuttaa kyllä karmivalta!:(

Ehkäpä tehtävä voisi olla jotakin itse valitsemaa yleishyödyllistä? Vanhusten kanssa toimimista, lasten ja nuorten auttamista tai luonnon parantamista tms?
Ideana olisi se, että ihminen kokee tekevänsä jotakin tärkeää ja saa onnistumisia.

Jokaisen kuuluu tuntea olevansa arvokas.
Jos lisäksi se samalla vähentää valtion kustannuksia esim. terveysmenojen tai muiden kulujen muodossa niin win-win.

Jos saan udella niin miten saat päiväsi kulumaan jos et saa olla töissä?
 
vierailija
Vaikuttaa kyllä karmivalta!

Se kuntouttava työtoiminta (kuntouduin nuorena masennuksesta) oli juurikin itselle arvokasta, eläinsuojeluyhdistyksissä ja kirpputoreilla mutta ankeaa se silti on, ja on aina ulkopuolinen siinä työyhteisössä, se on se suurin ongelma. Sittemmin kuntouduin sen verran että saatoin opiskella, mutta nuorena valitsin pilipali alan jossa ei ole työtä (luulin että on koska koulutustakin on). Sitten kokeilin oman alan työkokeiluja, joissa nekin oli vaan sellaista avustamista ja sielläkin oli "oikeat työntekijät" ja "me kokeilijat". Tein sen jälkeen töitä oman alan ulkopuolella, siinä sentään on samanarvoinen työntekijä muiden kanssa ja sai oikeaa palkkaa. Nyt olen 50-50 opiskelija - kotiäiti niin ei mitään ongelmaa saada päivät kulumaan. Ennen lapsia katselin paljon leffoja ym jos ei ollut mitään, ei ollu koskaan olo että välttämättä tarvitsee jotain, nykyään tuntuu että merkitystä pitäisi olla myös kodin ulkopuolella, mutta ei nuorempana.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Miksi sä olet haluton maksamaan veroja?
Digitalisaatio vie suuren osan normaali duuneista.

Nykyään täytyy vaikka tubettaa tai pistää onlyfans, olla influensseri tms? Täysin arvotonta duunia minusta.🤷‍♀️

Toki jos sisältö olisi opettavaista/hyödyllistä niin miks ei, mutta yleensä ihmiset maksavat jostain kamalasta. Nykyään suomalaisilla on muun muassa kännivideoita yms. joilla saa tienattua rahaa. Mitä vain, kunhan saa paljon katsojia mikä tietää isompaa tilipussia.
Tällainen on mielestäni ihan älytöntä ja rappeuttaa meidän kulttuuria!

Kannatatko tällaista?

Suuri osa töistä lisäävät meidän pahoinvointia. Onko meillä tärkein asia kuitenkin se, että veroja maksetaan, eikö sen vaikutuksilla ole mitään väliä? Tätäkin voisi ehkä miettiä?
 
Se kuntouttava työtoiminta (kuntouduin nuorena masennuksesta) oli juurikin itselle arvokasta, eläinsuojeluyhdistyksissä ja kirpputoreilla mutta ankeaa se silti on, ja on aina ulkopuolinen siinä työyhteisössä, se on se suurin ongelma. Sittemmin kuntouduin sen verran että saatoin opiskella, mutta nuorena valitsin pilipali alan jossa ei ole työtä (luulin että on koska koulutustakin on). Sitten kokeilin oman alan työkokeiluja, joissa nekin oli vaan sellaista avustamista ja sielläkin oli "oikeat työntekijät" ja "me kokeilijat". Tein sen jälkeen töitä oman alan ulkopuolella, siinä sentään on samanarvoinen työntekijä muiden kanssa ja sai oikeaa palkkaa. Nyt olen 50-50 opiskelija - kotiäiti niin ei mitään ongelmaa saada päivät kulumaan. Ennen lapsia katselin paljon leffoja ym jos ei ollut mitään, ei ollu koskaan olo että välttämättä tarvitsee jotain, nykyään tuntuu että merkitystä pitäisi olla myös kodin ulkopuolella, mutta ei nuorempana.
Tuo kotiäitiys käy kyllä ihan työstä kun sen tekee kunnolla ja arvokastakin se on. Ja kun lisää tuohon vielä opiskelun niin siinä on jo hommaa, tosissaan!
t. aikoinaan kotiäitinä 6-vuotta. Oli kyllä elämäni parasta aikaa.

Toivotaan, että opintojesi ansiosta pääsisit työhön josta pidät ja saisit hyvää palkkaa!💪👍
 
Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa.

Väkivalta on yksi rikos.
Lisäksi ryöstely, huumekauppa, ihmiskauppa yms. kasvaa köyhyyden myötä.
Ukraina taitaa olla tällä hetkellä vaarallisin maa Euroopassa, mutta Ruotsi on myös vaarallinen. En kuitenkaan näe minkäänlaisena ratkaisuna sitä, että rahalla ostetaan huonosti kotoutuvat ihmiset tyytyväisiksi. Ratkaisu on poistaa maasta ne, jotka eivät ole kansalaisia, eikä oteta enää yhtään uutta haittamamua maahan.
 
Ne suljettiin hetki sitten.

Laitoin tässä myös luvut hetki sitten montako miljoonaa vuodessa me sinne työnsimme, Ruotsi tunki kyllä huomattavasti enemmän, sen muistan, mutta nyt en enää muista lukuja tarkkaan niin en laita.
Saavat kyllä edelleen rahaa joiltakin mailta. Mikään rahamäärä ei tule riittämään, jos ei ole halua itse rakentaa toimivaa yhteiskuntaa.
 
Ukraina taitaa olla tällä hetkellä vaarallisin maa Euroopassa, mutta Ruotsi on myös vaarallinen. En kuitenkaan näe minkäänlaisena ratkaisuna sitä, että rahalla ostetaan huonosti kotoutuvat ihmiset tyytyväisiksi. Ratkaisu on poistaa maasta ne, jotka eivät ole kansalaisia, eikä oteta enää yhtään uutta haittamamua maahan.
Pahoittelut, piti kirjoittaa EU-maa.😬
Kaikki toki tiedämme, että Ukrainassa on sota jne.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä ratkaisustasi.

Mutta! Se ei ole oikea ratkaisu, että kun he ovat jo masssa, eikä heitä poisteta ja sitten kurjistetaan kaikkien heikompiosaisten eloa. Tämä johtaa rikollisuuden kasvuun!
 
Pahoittelut, piti kirjoittaa EU-maa.
Kaikki toki tiedämme, että Ukrainassa on sota jne.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä ratkaisustasi.

Mutta! Se ei ole oikea ratkaisu, että kun he ovat jo masssa, eikä heitä poisteta ja sitten kurjistetaan kaikkien heikompiosaisten eloa. Tämä johtaa rikollisuuden kasvuun!
Ruotsissa on jo hyvä tukitaso ja silti rikollisuus on kasvanut siellä hälyttäviin lukuihin. Kyseessä on se, että halutaan korkea elintaso tekemättä sen eteen oikeita ratkaisuja, kuten opiskelemalla kieli, opiskelemalla ammatti ja menemällä töihin. Toisaalta hyvin moni rikollinen Ruotsissa käyttää myös sossuntukia, vaikka tienaa kymmeniätuhansia kruunuja rikollisesta toiminnasta. Ehkä jokin tukien katkaisu, jos syyllistyy rikoksiin olisi hyvä ratkaisu? Sitten ulos maasta.
 
Eikö Ruotsissa pienennetty tukia?
Katselin täysistuntoa, olin kuulevinani että Purra näin kertoi.
 
Yhteistyössä