Auttakaas näissä asioissa vasta aloittelijana olevaa 
Ensimmäinen pilleritön kierto menossa/meni ja haaveissa olisi raskautua.
Ovulaatio oli (kipujen perusteella) 9 päivää sitten. Minkään sorttisia menkka kipuja tai muista tuntemiksia ei ole ollut. Pillereiden kanssa kärsin kovista menkka kivuista aina vuorokautta ennen menkkojen alkua. Eilen kuitenkin vuotoa tuli kolme kertaa pienen pieni läntti/viiva ruskeaa vuotoa ja samoin nyt yön aikana. Oliko eilen kierron ensimmäinen päivä, vaikka kunnon menkkoja ei olekaan alkanut vai vaan jokin välivuoto? Kukkautiseni ovat tavallisesti olleeet sunt runsaat, joten ei senkään puolesta vaikuta kunnon kuukautisisilta.
Kierron pituudesta ei mitään hajua kun vasta lopetin e-pillerit, mutta nyt olisi menossa kp 26
Kiitos jos joku kokeneempi osaisi neuvoa!