V
"vieras"
Vieras
9 vuotta sitten löysin aivan ihanan miehen. Alettiin seurustella. Hän oli tosi hellä, mukava ja ymmärtäväinen. Puolen vuoden päästä mentiin kihloihin. Mies alkoi hermostua herkästi. Sanoi että töissä on stressiä. Muutettiin yhteen ja alussa meni ihan hyvin. Sitten mies alkoi hermostua yhä herkemmin. Raivostui kerran meidän koiranpennulle, joka pissasi pöydällä olleen sanomalehden päälle.
Alettiin yrittää lasta, mutta pariin vuoteen mitään ei kuulunut. Mies alkoi olla todella hermoheikko. Alkoi käymään baarissa joka viikonloppu ja kotiin tultuaan riehui ja heitteli tavaroita. Kerran heitteli mua pitkin seiniä. Seuraavana päivänä ei muistanut mitään, ja kun kerroin mitä oli tapahtunut, mies pyyteli anteeksi ja sanoi vihaavansa itseään.
Mä tulin raskaaksi ja mies rauhoittui. Lopetti juomisen ja alkoi tehdä enemmän töitä ja laittoi rahaa säästöön. Sitten mä sain keskenmenon. Juominen alkoi ja käytös muuttui yhä agressiivisemmaksi. Yhtenä iltapäivänä hän tuli kotiin ja sanoi ettei tarvitse mennä töihin vähään aikaan. Kysyin miksi ei. Hän sanoi että hänet. lomautettiin 2 viikoksi. Sitten hän nauroi ja sanoi "Meni vähän hermot ku jätkät kävi v*ttuilee ni heitin *****n seinään". Katsoin kauhuissani. Koko sen 2 viikkoa mies ryyppäsi ja raivosi. Kerran sitten kun tulin töistä kotiin, hän oli ovella vastassa ja huusi "Nyt sä huora kuolet!". Hän kampitti mut lattialle, istui päälle, naureskeli ja alkoi lyödä. Menin ihan paniikkiin. En muista tarkalleen koko tilannetta. Seuraavana päivänä taas pyyteli anteeksi. Mä lähdin mun äidin luokse. Hän soitteli koko ajan ja mun äiti sanoi jo yhdessä vaiheessa että "Mee vaan takas kotiin. Se on sun paikka". Menin kotiin ja tilanne rauhoittui. Mies palasi töihin.
Sitten mä tulin taas raskaaksi. Hermoiltiin molemmat että taas tulee keskenmeno. Se raskaus meni kuitenkin hyvin. Mies oli mukana synnytyksessä ja oltiin onnellisia. Sitten tultiin vauvan kanssa kotiin. Yöt meni valvoessa kun vauva oli itkuinen. Se aika oli yhtä kaaosta. Vauva itki, mies huusi vauvalle, mä itkin ja kun mä yritin sanoa ettei vauvalle voi huutaa, mies hermostui ja kävi muhun käsiksi. Aamulla aina pyysi anteeksi. Pari kuukautta sitä kesti, sitten neuvolassa huomattiin vauvan kehityksessä viivästymä ja vauva oli -1 käyrällä. Saatiin lähete lastensairaalaan. Psykologi ja sosiaalityöntekijä kävi meitä haastattelemassa. Vahingossa sitten kerroin että mies hermostuu herkästi. Ehdottivat parisuhdeterapiaa. Mä oon itse käynyt terapiassa jo 15 vuotta kun mun isä oli väkivaltainen. Puhuin miehelle parisuhdeterapiasta. Ei suostunut. Sosiaalityöntekijä sitten sanoi että jos mies ei suostu terapiaan, hän joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksen, koska uhkaava käytös on jo lapsen pahoinpitelyä, vaikka fyysistä väkivaltaa ei olisi. Kerroin miehelle tämän. Hän raivostui ja sanoi ettei kukasn vie hänen lastaan. Mä en keksinyt enää vaihtoehtoja, joten me lähdettiin vauvan kanssa sairaalasta suoraan turvakotiin ja täällä ollaan edelleen.
Alettiin yrittää lasta, mutta pariin vuoteen mitään ei kuulunut. Mies alkoi olla todella hermoheikko. Alkoi käymään baarissa joka viikonloppu ja kotiin tultuaan riehui ja heitteli tavaroita. Kerran heitteli mua pitkin seiniä. Seuraavana päivänä ei muistanut mitään, ja kun kerroin mitä oli tapahtunut, mies pyyteli anteeksi ja sanoi vihaavansa itseään.
Mä tulin raskaaksi ja mies rauhoittui. Lopetti juomisen ja alkoi tehdä enemmän töitä ja laittoi rahaa säästöön. Sitten mä sain keskenmenon. Juominen alkoi ja käytös muuttui yhä agressiivisemmaksi. Yhtenä iltapäivänä hän tuli kotiin ja sanoi ettei tarvitse mennä töihin vähään aikaan. Kysyin miksi ei. Hän sanoi että hänet. lomautettiin 2 viikoksi. Sitten hän nauroi ja sanoi "Meni vähän hermot ku jätkät kävi v*ttuilee ni heitin *****n seinään". Katsoin kauhuissani. Koko sen 2 viikkoa mies ryyppäsi ja raivosi. Kerran sitten kun tulin töistä kotiin, hän oli ovella vastassa ja huusi "Nyt sä huora kuolet!". Hän kampitti mut lattialle, istui päälle, naureskeli ja alkoi lyödä. Menin ihan paniikkiin. En muista tarkalleen koko tilannetta. Seuraavana päivänä taas pyyteli anteeksi. Mä lähdin mun äidin luokse. Hän soitteli koko ajan ja mun äiti sanoi jo yhdessä vaiheessa että "Mee vaan takas kotiin. Se on sun paikka". Menin kotiin ja tilanne rauhoittui. Mies palasi töihin.
Sitten mä tulin taas raskaaksi. Hermoiltiin molemmat että taas tulee keskenmeno. Se raskaus meni kuitenkin hyvin. Mies oli mukana synnytyksessä ja oltiin onnellisia. Sitten tultiin vauvan kanssa kotiin. Yöt meni valvoessa kun vauva oli itkuinen. Se aika oli yhtä kaaosta. Vauva itki, mies huusi vauvalle, mä itkin ja kun mä yritin sanoa ettei vauvalle voi huutaa, mies hermostui ja kävi muhun käsiksi. Aamulla aina pyysi anteeksi. Pari kuukautta sitä kesti, sitten neuvolassa huomattiin vauvan kehityksessä viivästymä ja vauva oli -1 käyrällä. Saatiin lähete lastensairaalaan. Psykologi ja sosiaalityöntekijä kävi meitä haastattelemassa. Vahingossa sitten kerroin että mies hermostuu herkästi. Ehdottivat parisuhdeterapiaa. Mä oon itse käynyt terapiassa jo 15 vuotta kun mun isä oli väkivaltainen. Puhuin miehelle parisuhdeterapiasta. Ei suostunut. Sosiaalityöntekijä sitten sanoi että jos mies ei suostu terapiaan, hän joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksen, koska uhkaava käytös on jo lapsen pahoinpitelyä, vaikka fyysistä väkivaltaa ei olisi. Kerroin miehelle tämän. Hän raivostui ja sanoi ettei kukasn vie hänen lastaan. Mä en keksinyt enää vaihtoehtoja, joten me lähdettiin vauvan kanssa sairaalasta suoraan turvakotiin ja täällä ollaan edelleen.
