Mä tykkään ihan hirmuisesti lahjoa ihmisiä, eli joka joulu ja kevät olen ostanut pienet muistamiset lasten kerhotädeille jne. Välillä se vähän tuottaa päänvaivaa, että mikä olisi sellainen kiva pieni juttu, joka olisi saajalleen myös mieluinen, mutta aina olen kuitenkin jotakin kivaa sitten lopulta keksinyt. Eli ilman stressiä olen aina päässyt. Paitsi nyt.
Tänä vuonna niitä lahjottavia on lasten harrastusten, koulun jne. tiimoilta melko monta (13 kpl). Eikä se lukumääräkään vielä mitään, mutta kun on naisia, miehiä, aikuisia ja lapsia. Aiempina vuosina olen melko pitkälle ostanut kaikille samanlaisen lahjan, mutta tänä vuonna se ei oikein toimi.
Ja nyt on sitten ressi. Taidan tänä vuonna mennä ihan vaan kukkapuska-linjalla niiden kanssa, joille en mitään tahdo keksiä. Ja nyt tosiaan ymmärrän heitä, jotka eivät tähän rumbaan jaksa lähteä...rumbalta kun tämä tosiaan tänä vuonna tuntuu.