Nyt uutta aihetta kehiin

...kun näyttää tuo keskustelu vellovan vaan iässä...elikkäs ikään liittyen tämäkin on mutta POSITIIVISELTA kannalta katsottuna

Mitä kivoja ja positiivisia asioita ikä 40+ on tuonut elämäänne ja vaikkapa vauvan saamisen suhteen?

Itse ainakin olen elämäni vedossa, ei tartte enää hötkyillä joka suuntaan vaikka kyllä esim. opiskelen lisää kokoajan ja siten saan uusia tuulia elämäni. Myös monet asiat ovat jo mallillaan ja tiedän mitä haluan ja mitä en. =)

 

Eihän toi vauvan saaminen 40+ iässä kyllä ainakaan ole mikään uusi keskustelunaihe! Siitähän täällä pääasiassa puhutaan ihan kyllästymiseen asti.

 

\

Eihän toi vauvan saaminen 40+ iässä kyllä ainakaan ole mikään uusi keskustelunaihe! Siitähän täällä pääasiassa puhutaan ihan kyllästymiseen asti.

No joo...et ehkä hoksannut pointtiani eli mitä POSITIIVISTA ESIM. VAUVAN SAAMINEN ON TUONUT ELÄMÄÄSI kuin että väsyttää ja naapurit ihmettelee kun tuolla iällä ym.ym. ja siis onhan elämässä muutakin kuin vauvan saaminen...SIIS MITÄ POSITIIVISTA 40+ ON TUONUT ELÄMÄÄSI?

 

Ikää nyt 41v, lapset 15, 12 ja 5. Kolmannen kanssa ei enää oltu turhan tarkkoja mistään (tosin ei kahden ensimmäisenkään...) ja vauvasta nautti ehkä hieman eri tavalla kuin aiemmin.
Ikä on tuonut positiivisia juttuja muuten. Uskallan "aukaista suuni" sekä työpaikalla että muualla. Uskallan sanoa oman kantani asioihin, ja antaa myös negatiivista palautetta ja valittaa kun on aihetta. Uskallan myös olla sanomisteni ja tekemisteni takana. Uskallan ottaa yhteyttä opettajiin / harrastusten vetäjiin jos ja kun on aihetta. Teen paljon talkootyötä lasten harrastusten parissa sekä koulun vanhempainyhdistyksessä. Pidämme aktiivisesti yhteyttä ystäviin ja vietämme yhteisiä viikonloppuja. Käymme mieheni kanssa kahdestaan esim. risteilyllä.
Minulle tämä itsevarmuus ja oman itseni huomioiminen on tullut vasta iän myötä. Olen oppinut että myös minä itse tarvitsen rentoutumista ja omaa vapaa-aikaa. Aina ei voi mennä ns. lasten ehdoilla, eikä saa mennä. Siinä tekee väärin itselleen ja myös lapsille.

 

Tässä iässä osaa jo enemmän asettua toisen ihmisen asemaan, eli ei niin jyrkästi suhtaudu kaikkeen/kaikkiin, vaan ottaa huomioon kolikon toisenkin puolen. Kun lukee esim. Mitäs nyt -palstaa, niin huomaa, että siellä on monesti asiat aika mustavalkoisia ja tuomitsevia ja sinne kirjoittelee suht. nuoret.

Opiskelu yli nelikymppisenä on myös motivoituneempaa kuin joskus nuorena. Toisaalta voin sanoa, että vieläkään en kaikistellen tiedä, mitä tältä elämältä haluan. Silti elämä on jotenkin seesteisempää. Lapset on isoja ja voi lähteä ja tehdä asioita helpommin, liikaa huolehtimatta. Ja isovanhemmuus on yksi ihana asia!

 

Kiitti Ritu! :flower: Ymmärsit jutun ytimen...ja aivan samoja tuntemuksia mullakin on. En enää niin kamalasti välitä mitä muut ajattelee tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, tiedän mikä on hyväksi itselleni ja perheelleni.
Uskallan myös puhua asioista niiden oikeilla nimillä, en enää hyväksy esim. työpaikalla vähättelyä tai itseeni kohdistuvia naissukupuolta herjaavia kommentteja vaan annan takaisin. Puutun jos tarvetta ilmenee esim. siihen että jotkut pilkkaavat julkisesti esim. kahvipöydässä työkaveriani tms. En enää anna hiljaista hyväksyntääni työpaikkakiusaamiselle. No, ikävä aihe tuo ed. mutta POSITIIVISESTI itse asiasta ajattelen eli siitä, että uskallan olla eri mieltä.Nuorempana en uskaltanut.

 

Olen myös samaa mieltä kuin nimim. ämmi, eli nyt osaa katsoa asioita jo monelta kantilta. Kaikki ei olekaan joko-tai! 15v tytär on juuri siinä vaiheessa, ja välillä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun kuuntelee nuorien juttuja. No, toivotaan että heillä(kin) se on ohimenevää.
Myös sellainen asia tuli mieleeni että ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, ja itse ainakin pyrin "huolehtimaan" niistä. Soitellaan, vaihdetaan kuulumisia sähköpostein, kyläillään ja vietetään yhteisiä viikonloppuja. Yhteiset viikonloput ovat "perheviikonloppuja", eli lapset mukana. Nämä ovat sellainen "suola" ja tapaamisia odotetaan.

 

Aika samanlaisia tuntemuksia ku aikasemmilla kirjottajilla on mullaki =)

Ja sen oon omalla kohalla huomannu, että ne ihmiset, jotka aikaisemmin tuntuivat vanhoilta, ovatkin yhtäkkiä "samaa ikäluokkaa". Aikaisemmin en oikeestaan jutellu sukulaistätien ja setien kans, ku nehän oli äitin ja isän kavereita =) Nyt tajunnu, että niittenki kans voi jutella ihan ku ihmisille ja vieläpä ikävystymättä
En osaa oikein selittää, mutta tuntuu jotenki, että ikäero on hävinnyt =)