Nyt sit HS:ssa valehdellaan ettei Suomi ole Ruotsin tiellä huonossa maahanmuuttopolitiikassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meinaat, että ne maahan vuonna 2015 tulleet 17-vuotiaat lapsukaiset ryöstelevät nyt vuonna 2020 ihmisiä 14-16-vuotiaina lapsukaisina? No, onhan se kyllä ihan mahdollista kun tietää miten näillä geelitukilla nuo ikäjutut menevät. Eli en kiistä, mutta silti hieman ihmettelen.
Tulihan siellä geelitukkaisten partalapsosten mukana myös hieman niitä nuorempia tugvapaikanhakijoita, kuten se jota tv-pakolaisillan toimittaja koitti löytää oikeiden vanhempiensa luo sen esitellyn tv-feikkiperheen luota ohjelman loputtua, mutta kameroiden yhä käydessä. Siitähän nousi suuri haloo ja pätkä löyty edelleen YouTubesta.
 
Oletko sitä mieltä, että tämä johtuu hallituksen toimista vai siitä, että Euroopassa laitettiin rajat kiinni?
Eiköhän mamuja olisi saatu laumoittain maahamme lennoilla, jos halua oikeasti olisi tällä hallituksella, mutta ei ole ollut. Sisäministeri Orpo haetutti 2015 mamuja jopa bussikuljetuksilla Ruotsin puolelta ja persujen puolustusministeri laittoi virka-apuna varusmiehet kantamaan porvarien pakolaisbisnesten arvotavaran kasseja busseista.
 
Eli olet sitä mieltä, että maahantulijoiden määrän lasku johtuu nimenomaan hallituksen toimista eikä siitä, että Euroopan maat ovat laittaneet rajat kiinni?
 
SDP:n johdolla ja kaudella mamutus on nyt matalinta 20 vuoteen koko 2000-luvulla. Ja tämä demarien hallituskauden alusta asti kauan ennen koronapandemiaa.

Sen sijaan Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo/SinKeKo porvarihallitus hakkasi mamutuksen kaikkien aikojen Suomen ennätykset aivan uusiksi sekä vuositasolla 2015 n. 35.000 mamua (kasvu edellisvuodesta EU-maiden ylivoimaisesti suurin +822%, kakkosena olleessa EU-maassa "vain" +323%) että hallituskausitasolla porvarihallituskaudella 2015-2019 YLI 51.000 mamua. Siinä teille porvarien Ruotsinmallia mamutuksessa

SDP:n aikana mamutus on pienempää, kuin vuonna 2015. Ei tosin heidän ansioistaan.

Mikäli teoriasi olisi pätevä väite, että SDP:n johdolla mamutus on nyt alhaisimmillaan, niin yhtä totta on silloin myös se, että SDP:n johdolla Suomi joutui keskelle historiansa pahinta viruspandemiaa. Et kuitenkaan taida haluta pistää sitä demarien piikkiin, vaikka se heidän aikanaan tapahtuikin?
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Eli olet sitä mieltä, että maahantulijoiden määrän lasku johtuu nimenomaan hallituksen toimista eikä siitä, että Euroopan maat ovat laittaneet rajat kiinni?
Olen sitä mieltä ettei nykyisen demarijohtoisen hallituksen mamutus ole sen kummempaa kuin porvarienkaan, vaikka persut muuta väittävät. Sen sijaan muuten demarijohtoiden hallituksen politiikka on inhimillisempää ja tasapuolisempaa. Velanottokin on ollut 16-vuotisten porvarijohtoisten hallitusten kaudella ilman koronapandemiaakin melkoista (107mrd€), vaikka syyttävät demareita ja vasemmistoa velanotosta syyttä.
Kokoomustakin oikeisto-omisteinen mainosvaltamedia mainostaa "vastuullisen talouspolitiikan puolueeksi", vaikka sen osuus Suomen valtionvelan otosta on ollut ylivoimaisesti suurin, kepun tullessa kakkosena.
Ideologiaa myydään yksinkertaisin mielikuvin, joiden totuuspohja on usein kyseenalainen.
 
SDP:n aikana mamutus on pienempää, kuin vuonna 2015. Ei tosin heidän ansioistaan.

Mikäli teoriasi olisi pätevä väite, että SDP:n johdolla mamutus on nyt alhaisimmillaan, niin yhtä totta on silloin myös se, että SDP:n johdolla Suomi joutui keskelle historiansa pahinta viruspandemiaa. Et kuitenkaan taida haluta pistää sitä demarien piikkiin, vaikka se heidän aikanaan tapahtuikin?
Demarien johdolla mamutus ei ole sen kummempaa kuin porvarien johdolla, ja mamutus on ainoa syy jonka takia persuja voisi äänestää. Persut ei yksin hallitusta muodosta kuitenkaan, joten kokoomuksen ja mahdollisesti kepun kanssa meillä on taas PersKeKo-porvarihallitus, jonka politiikka nähtiin jo ja sen politiikan hedelmät olivat kokoomustia ja läpimätiä. SDP vastustaa persujen kanssa ainoana puolueena myös EU:n ja ETA:n ulkopuolisen halpatyövoiman tarveharkinnan poistoa, jota kaikki porvaripuolueet kannattavat. Demarit haluaa ainoana kriminalisoida ja sanktioida myös alipalkkauksen, joka vähentää kaverikapitalistien haluja tuottaa ihmisriistohalpatyövoimaa Suomeen. Näin saadaan lopetettua suomalaisen tes-palkatun työvoiman ulosliputus kolmansien maiden halpatyövoiman maahantuonnilla.

2,90 euroa tunnilta on ulkomailta tulleille työntekijöille arkipäivää – alipalkkauksen kriminalisointi voisi auttaa, mutta vielä se ei ole toteutunut
Nyt hallitusohjelmassa luvataan selvittää uusia keinoja alipalkkaukseen puuttumiseksi.
 
Mamutuksen lopettaminen lopettaa alipalkkauksen. Ei käy punavihreille.
 
Parempi kysymys on miksi nykyinen hallitus ei halua sanktioida alipalkkausta?
SDP nimenomaan haluaa, mutta hallituksessa on tätä vastustavia porvareita, joten ei se helppoa ole.

SDP:n Rönnholm: Työntekijöiden hyväksikäyttöön ravintoloissa puututtava välittömästi – SDP:llä on käytännön ehdotukset reilumpien työmarkkinoiden luomiseksi
– Olemme esittäneet puolueena alipalkkauksen ja muiden työoikeuksien loukkauksien sanktiointia, veronumeron laajentamista ravintola-alalle, sähköisiä kassajärjestelmiä ja ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteeseen perustuvaa yritysvastuulakia. Nämä ovat keinoja, joilla voidaan ehkäistä väärinkäytöksiä ja rikollisuutta ja tehdä työmarkkinoista aidosti reilummat, sanoo Rönnholm.

SDP:n on esittänyt ohjelmissaan neljä keskeistä toimenpidettä, joilla asiaan voidaan puuttua:

1. Alipalkkaus ja muut työoikeuksien loukkaukset tulee sanktioida. Ammattiliitoille tulee antaa mahdollisuus nostaa kanne työehtojen loukkauksista. Samalla työntekijöiden ja ihmiskaupan uhrien suojaaminen on varmistettava.

2. Rakennusalan veronumero on tuonut Verohallinnon arvion mukaan kymmenien miljoonien vuotuiset verotuotot sekä hillinnyt pimeää palkkausta. Veronumero tulisi laajentaa ravintola-alalle. Tämä helpottaisi työehtojen ja veronmaksun valvontaa.

3. Suomessa tulee ottaa käyttöön sähköiset kassajärjestelmät. Tämä vaikeuttaisi harmaata taloutta aloilla, jossa on edelleen paljon käteiskauppaa. Sähköiset järjestelmät ovat myös avain taloushallinnon ja veroilmoittamisen automatisointiin. Verohallinto on arvioinut, että sähköiset kassajärjestelmät toisivat 120-140 miljoonan euron verotuoton vuodessa.

4. Samoja ongelmia työehdoissa on myös alihankintaketjuissa ulkomailla. Ulkomaiset yritykset voivat saada kilpailuetua työehtoja polkemalla. Siksi Suomen tulee ottaa käyttöön ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteeseen perustuva yritysvastuulaki. Tällainen laki on jo käytössä Ranskassa ja sellaista valmistellaan Alankomaissa, Saksassa ja Sveitsissä.

Lisäksi on ehdotettu ammattiyhdistysliikkeelle ryhmäkanneoikeutta alipalkkaukseen liittyvissä työsopimusriidoissa.
 
Tuossahan on ennuste julkisesta velasta vuoteen 2022 asti, tähän mennessä ollaan ihan muiden nousutasossa. Suomen talouden piti myös ennusteiden mukaan ottaa EU:n eniten osumaa koronakriisissa, mutta selvittinkin ensimmäisestä aallosta KOKO EU:n vähimmällä.

Muilla mailla velka on 35-40 % bkt:sta, Suomessa 60 %. Ja nousuköyrä on kuin Kataisen hallituksen aikana.
 
SDP nimenomaan haluaa, mutta hallituksessa on tätä vastustavia porvareita, joten ei se helppoa ole.

SDP:n Rönnholm: Työntekijöiden hyväksikäyttöön ravintoloissa puututtava välittömästi – SDP:llä on käytännön ehdotukset reilumpien työmarkkinoiden luomiseksi
– Olemme esittäneet puolueena alipalkkauksen ja muiden työoikeuksien loukkauksien sanktiointia, veronumeron laajentamista ravintola-alalle, sähköisiä kassajärjestelmiä ja ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteeseen perustuvaa yritysvastuulakia. Nämä ovat keinoja, joilla voidaan ehkäistä väärinkäytöksiä ja rikollisuutta ja tehdä työmarkkinoista aidosti reilummat, sanoo Rönnholm.

SDP:n on esittänyt ohjelmissaan neljä keskeistä toimenpidettä, joilla asiaan voidaan puuttua:

1. Alipalkkaus ja muut työoikeuksien loukkaukset tulee sanktioida. Ammattiliitoille tulee antaa mahdollisuus nostaa kanne työehtojen loukkauksista. Samalla työntekijöiden ja ihmiskaupan uhrien suojaaminen on varmistettava.

2. Rakennusalan veronumero on tuonut Verohallinnon arvion mukaan kymmenien miljoonien vuotuiset verotuotot sekä hillinnyt pimeää palkkausta. Veronumero tulisi laajentaa ravintola-alalle. Tämä helpottaisi työehtojen ja veronmaksun valvontaa.

3. Suomessa tulee ottaa käyttöön sähköiset kassajärjestelmät. Tämä vaikeuttaisi harmaata taloutta aloilla, jossa on edelleen paljon käteiskauppaa. Sähköiset järjestelmät ovat myös avain taloushallinnon ja veroilmoittamisen automatisointiin. Verohallinto on arvioinut, että sähköiset kassajärjestelmät toisivat 120-140 miljoonan euron verotuoton vuodessa.

4. Samoja ongelmia työehdoissa on myös alihankintaketjuissa ulkomailla. Ulkomaiset yritykset voivat saada kilpailuetua työehtoja polkemalla. Siksi Suomen tulee ottaa käyttöön ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteeseen perustuva yritysvastuulaki. Tällainen laki on jo käytössä Ranskassa ja sellaista valmistellaan Alankomaissa, Saksassa ja Sveitsissä.

Lisäksi on ehdotettu ammattiyhdistysliikkeelle ryhmäkanneoikeutta alipalkkaukseen liittyvissä työsopimusriidoissa.
Demarien Rönnholm saa Putinilta ruplia. Samoin saa demarien Lipponen.
 
Demarien johdolla mamutus ei ole sen kummempaa kuin porvarien johdolla...

??

Mikä kommentti tämä oli? Aika todellisuudesta irrallaan. Ei tähän jaksa edes alkaa listaamaan asioita. No vaikka yks maistiainen: hallituksen mielestä laittomasti täällä oleskeleville pitäisi antaa työlupa.

Mutta tota samaa paskaa löytyy hallituksen puheista ja teoista vaikka kuinka paljon.
 
Yhteistyössä