V
vii
Vieras
Hieman taustaa. Muutimme puoli vuotta sitten nykyiseen rivitalo asuntoomme. Meitä on minä, mieheni sekä 15v tyttö ja 9v poika... Ja mastiffimme Max. Heti muutostamme asti naapurimme teki selväksi että koira on vaarallinen ja kirppuinen ällötys.
Näin kävi. Tyttäreni on monta kertaa sanonut että kyseisen naapurin 3 pikkulasta kiusaavat Maxia sen olessa pihalla. Itse olen muutaman kerran nähnyt lapset pihamme lähellä tehdessäni esim. pihatöitä. Tänään noin kello 18 naapurimme soitti ovikelloa ja oli raivoissaan siitä että tyttäreni olisi kohdellut väkivalloin hänen lapsiaan, tästä järkyttyneenä kutsuin naapurin odottamaan sisälle siihen asti että tyttäreni tulee treeneistä jotta voimme selvittää asian. No, tyttö saapui ja selvittely alkoi... Oli kuulemma päivällä minun ollessa töissä nähnyt lapsien olevan heittämässä Maxia kävyillä ja pikkukivillä sekä huutelemassa sille että "tuu tänne typerä piski ni me näytetää sulle kuka on kingi tääl". Tämän huomatessaan tyttäreni oli mennyt lapsien luo ja alkanut huutamaan jotain että "v***u ette koske mun koiraan ja puhu sille tolleen!" ja ottanut käpyjä maasta ja heittänyt lapsia niillä heidän juostessaan omalle pihalleen ja huutanut vielä että "tältä se tuntuu Maxista että samalla mitalla takasin!". Lapsien äiti oli kuulemma nähnyt kaiken tämän ikkunasta ja päätti odottaa että tulen töistä. Mitään siitä että naapurin lapset olisivat koiraa kiusanneet he eivät myönnä ja nyt heidän äitinsä on raivoissaan ja uhkaa meitä oikeudella
Mitä teemme?
Lapsien ikä on siis 8-10v