Nyt on synkkä hetki

Kaksi viikkoa siiitä, kun todettiin, ettei sikiön sydän enää lyö ( vko 16+6). Edellisen kerran Juhannusta ennen (vkot 18). Kolme lasta ja kaksi varhaista keskenmenoa ennen tätä, mutta nyt olen mustan kuilun pohjalla, enkä näe valoa...rakastan miestäni ja tämäkin olisi ollut niin toivottu! Uni ei nyt tule ja mietin, kuinka taas tästä eteenpäin?! Lapset auttavat...tiedän, mutta eivät vie menetystä ja surua täysin pois. Mistä toivoa? Ei uskalla enää edes yrittää lasta...

 

Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Itse menetin esikoislapsemme rv33+ -marraskuussa -06. Surumme on vielä erittäin tuore, mutta pää on silti pystyssä, katse jo jollain tapaa kohti tulevaa. Sinäkin siihen pystyt!

Rakasta ja ole onnellinen siitä mitä sinulla jo on... Tulevaisuus näyttää mitä jatkossa tapahtuu. Ota vastaan kaikki tuki mitä tarjotaan! Meillä sitä antavat ystävät... ja kotona kaksi pikkuterrieriä, ilman niitä olisimme pulassa. Niiden ansiosta liikkeen on jatkuttava...

 

Piti tuohon aloitukseen laittamani , että ennen Juhannusta vkot 18....ei hymynaamaa

 

otan osaa,

2 km takana vajaan vuoden aikana minullakin.

 

:hug: minulla todettiin viime kuussa rypäleraskaus.Voimia sinulle ja muille keskenmenon kokeneille.

 

\

Kaksi viikkoa siiitä, kun todettiin, ettei sikiön sydän enää lyö ( vko 16+6). Edellisen kerran Juhannusta ennen (vkot 18). Kolme lasta ja kaksi varhaista keskenmenoa ennen tätä, mutta nyt olen mustan kuilun pohjalla, enkä näe valoa...rakastan miestäni ja tämäkin olisi ollut niin toivottu! Uni ei nyt tule ja mietin, kuinka taas tästä eteenpäin?! Lapset auttavat...tiedän, mutta eivät vie menetystä ja surua täysin pois. Mistä toivoa? Ei uskalla enää edes yrittää lasta...

:hug: tiedän miltä tuntuu... :/ meillä 2 lasta ja nyt kesällä ja syksyllä keskenmenot... Kesällä keskenmenneen pikkuisen ehdin nähdä ultrassakin... Aika auttaa ja erityisesti lapset :heart: Surua on ollut, en pystynyt nukkumaan ja kaupassa meinasin itkeä kun näin mahoja... Mutta, mulla on kai ihan perusluonteessa, että eteenpäin mennään ja on toivo paremmasta. Meillä on kuitenkin jo kaksi pikkuista, heistä ollaan onnellisia... Voimia paljon...!!

 

Oletko pystynyt keskustelemaan asiasta kenenkään kanssa? Miehesi? Tai olisiko sulla sellaista ystävää jolle puhua asiasta? Itselläni menetyksen kokemus vähän toisella tapaa tässä hiljattain ja keskustelu on ollut parasta terapiaa. Sittenhän on myös ammattiapu jonka puoleen voi kääntyä. Rohkeasti vain apua hakemaan jos/kun tuntuu siltä että yksin ei enää jaksa ja ennen kuin seinät kaatuu päälle ihan kokonaan. Jookos? :hug:

 

Kiitos, Emppuli myötäelämisestäsi! Ystäviä minulla kyllä on monia ja heille olen kyllä puhunut, mutta kukaan heistä ei ole vastaavaa kokenut, joten olen toivonut täältä saman kokeneiden kokemuksia. On ollut ihana huomata, että täysin tuntemattomat ihmiset, kuten sinä, osoittavat niin suurta osanottoa! Olen tosin itsekin harkinnut asiantuntija-apua...voisi olla ihan paikallaan, jos tästä ei ala omin avuin päästä yli.,

 

En saanut edellistä viestiäni muokattua... mieheni kanssa olen toki myös puhunut ja on helpottanut! Hän oli kanssani sairaslomalla yli viikon, mutta palasi taas töihin...reissuhommiin,kun on pakko! Soittaa tosin joka päivä, mutta....miehessä ei vikaa, mutta tämä tilanne on valitettavasti pakon sanelema.

 

itse menetin kolmannen lapsemme rv 16 (helmikuussa 2006), seuraava raskaus keskeytyi vkolla 11 (toukokuu 2006) ja viimeisin keskenmeno rv 17 reilu viikko sitten. Kaikki raskaudet ovat olleet keskeytyneitä keskenmenoja eli oireita ei omia tuntemuksia (=aavistuksia) lukuunottamatta ole ollut.
Kuten monilla meistä minullakin/meilläkin on kaksi lasta (2000,2003) lohduttamassa. Siltikin suru pääsee joskus yllättämään.
Minun neuvoni on, että itkun pitää antaa tulla ja surua ei saa jättää surematta
Meillä on tutkimukset nyt aloitettu, koska keskenmenoja jo kolme peräkkäin. Tammikuussa odottelemme tuloksia ja sitten päätämme mitä teemme, vieläkö sitä uskaltaa yrittää...
Toivotan kaikille oikein hyvää joulun odotusta, yritetään nauttia joulusta rakkaidemme kanssa ja toivottavasti suru pysyy siellä taustalla :'( :'( :'(

 

Surun läpi on kuljettava,
että voisi jatkaa elämää,
että voisi ymmärtää elämää
enemmän.

Saatoin arvata, että
kaipaisin sinua, että
moni asia olisi toisin ja
vaikeaa ja monimutkaista.
En sitä, että kaikki olisi
niin yksinkertaista.
Että autius ei olisi jossakin,
vaan kaikessa,
kaikkialla.
Että suru asettuisi taloksi.
Että kaipaus tuntuisi
joka hetki.

(Lassi Nummi)

 

Sama on tunne täälläkin, en tiedä uskallanko enää yrittää, vuoden sisällä keskenmenot rv 9 ja 18:lla ja nyt taas viikolla 8. Yksi lapsi on, joka tietysti suuri lohtu, en tiedä, miten tällaista voisi kestää, jos ei olisi edes häntä.

Voimia sinulle, hienoa, että sinulla ystäviä, joiden kanssa voit puhua, mutta on totta, että on eri jos voi puhua jonkun kanssa joka on kokenut saman.

 

Itselläni on takana kaksi keskeytynyttä km 12. rviikolla. Nyt olen jälleen raskaana 14. rviikolla, ja pelko keskenmenosta jäytää tätä odotusta. Meilläkin on kaksi lasta (2000 ja 2002), km tulivat molemmat vuonna 2004.
Usein ajatellaan, että ensimmäisen kolmanneksen jälkeen km on todella epätodennäköinen, mutta kyllä niitäkin tapahtuu.

Löytyikö teillä koskaan mitään syytä keskenmenolle? Meidän tapauksessa ei löytynyt. Ja ilmeisesti äiti tutkitaan vasta kolmen keskenmenon jälkeen.

voimia ja :hug: teille kaikille menetyksen kokeneille!

 

hei...
kaikki tuossa näytti kirjoittelevan et lapset on lohduttamassa...itsellä 3 km heinäkuun lopulla eikä yhtään lasta kotona lohduttamassa... :/ olen itse monesti miettinyt että mikä meilläolisi tilanne jos olisi lapsi ennestään jo mut nyt väkisin ajatukset menee synkiksi et tuleeko meile edes koskaan sitä yhtäkään lasta... :ashamed:

 

tiedän että sinulla on paha mieli kun sinulla ei ole vielä yhtään lasta, mutta keskenmeno/tuulimunaraskaus tuntuu silti aina yhtä kamalalta. minua ei paljon lohduttanut kotona olevat lapset, koska ne eivät olleet se 'uusi' vauva, uusi elämä, uusi ihminen jota rakastin jo täysillä ja jota odotin syliini kuin kuuta nousevaa. (vaikka eihän minulla edes mitään vauvaa ollut)
toivottavasti sinäkin saat vielä joskus kokea ihanan äitiyden, vaikka nyt tuntuukin kurjalta, niin älä vielä luovuta :hug: