J
J-t harmaana kiukuttelee
Vieras
Elikkä meillä on tuo 3,5 vuotias poika nyt ollut aika paljon mummillaan, kun isänsä ei ole voinut töiden ja opiskelukiireiden takia poikaa ottaa omilla tapaamisvuoroillaan.
Nyt on tilanne alkanut mennä siihen, että joka viikko mummi "vaatii" poikaa luokseen vähintään 2 yöksi. Viimeksi kävi niin, että pojan isä sanoikin ottavansa nyt poikaa itselleen, kun työ-jne tilanne salli sen. Ja poika menikin isälleen 2 yöksi. Mummi vaati kuitenkin vielä oman osansa, eli poika heille kanssa vielä 1-2 yöksi, ja kun sanoin, että nyt ei sovi, poika ei ehdi olla kotona muuten lainkaan...niin sitte alkoi kauhea mutina. Pahinta on se, että mummi hokee pojalle, että mummila on sitten ***n koti ja poikaraukka on ihan sekaisin, eli välillä kutsuu kotia että tulee"äidin luo" eikä kotiin. Kovasti oon pojalle sitte terottanut, että koti on koti ja mummila on mummila. Myös pojan isä on äidilleen sanonut, että koittaa tehä selkeän eron nyt sille, mikä on pojan koti ja mikä ei...... Muttei mene perille.
Tänään sitten vein poikaa taas mummilaan ja sanoin, että lauantaina sitten ajoissa päivällä poika pitää tuoda kotiin, koska menemme juhliin, jonne poika tulee mukaan. Sain vastaukseksi, että jos ei *** halua tulla, ni tuomma sunnuntaina. EI PRKL! Eikai se nyt ole heidän asiansa päättää, koska poikani kotiin saan.
Tässä on pian vielä kolmiodraaman maku, kun eksä saa opåisopimuksensa päätökseen ja voi poikaa taas ottaa säännöllisesti, tällöin nimittäin eksän kanssa yhteisestä sopimuksesta tämä mummilassa yökyläily sitten vähenee ja PALJON