Nyt on pakko avautua!

Olemme uusperhe ja mieheni lapset asuvat luonamme.Hänelle niitä on kertynyt 5 ja minulla on itselläni yksi.Meillä on yksi yhteinen joka on 1v.Nyt on minua on alkanut ärsyttämään nämä mieheni lapset,en vaan pysty pitämään heistä.Olen yrittänyt sietää heitä,mutta tuntuu etten jaksa enään. He ovat iltaisin ja viikonloppuisin kotona(joka toinen vkl onneksi äidillään)Yksi lapsista käy isälleen juoruamassa sisaruksistaan jatkuvasti ja on on tosi ärsyttävä muutenkin.Mieheni myös tietää etten pidä heistä.Tuntuu että kaikki on vaan pahentunut vuosien varrella,ja siitä tuleekin usein riitaa kun en kestä.Löytyykö kohtalotovereita??
saa laittaa yksityisviestejä myös

 

Moi
kuten omasta avauksestani näkyy, olen uusperheessä ihan aloittelija, joten sikäli neuvoni eivät perustu mihinkään kokemuksen rintaääneen. Luin toisen aloituksesi, josta selvisi vähän enemmän, mikä miehen lasten ja sinun välillä tökkii, siis heidän puhumattomuutensa, ettet saa heihin kontaktia. Minulle tuli mieleen, että avun ja muutoksen pitäisi tapahtua lasten isän avulla, jos lasten ja sinun välit ovat vieläkin noin puhumattomat. Mies selittää tilanteen lasten ujoudella, mutta olisihan se nyt ihan suotavaa, että perheen jäsenet eivät toisiaan ujostelisi niin paljon ettei puhua voi. Voisitko pyytää mieheltäsi apua lähentymiseen? Voisitteko vaikka koko perheen voimin tehdä jotain yhdessä kodin ulkopuolella, jotakin, joka rikkoisi tavallisen kotona möllöttämisen kaavan?

Entä luuletko, että oma ärsyyntymisesi näkyy lapsille kovin selvästi? Sanot suoraan, että et pidä heistä, sitä varmaan on vaikea olla näyttämättä ja silloin lapset varmasti vetäytyvät kuoreensa. Olisiko sinulla jotain omia tapoja purkaa tätä tunnetta muualle kuin kotiin? Omia kavereita, joille avautua, tai omaa äitiäsi? Sitten jaksaisit ehkä kotitilannetta paremmin.

Tsemppiä!

 

Minun mieheni 10-vuotias poika asuu meillä vakituisesti ja olen tuntenut hänet n. 3,5-vuotiaasta lähtien. Silloin hän oli meidän "ainokaisemme" ja rakastin häntä kuin omaa lastani. Sittemmin olemme saaneet kaksi yhteistä lasta, joista toinen on taapero ja toinen vielä ihan vauva ja jostain syystä tämä 10-vee ärsyttää minua nykyään ihan suunnattomasti. Kaikki hänen tekemisensä ja puheensa, pikkusisarusten villiinnyttäminen ja riehumisleikit sekä kaikkien hölmöyksien opettaminen, hän tekee mitä lystää ja kinuaa isältää koko ajan kaikkea. Tuntuu että hän hallitsee koko perhettämme, vaatii ostamaan tiettyjä ruokia ja kaikkia herkkuja koko ajan, pitäisi saada pelit ja vehkeet, löhöää vain sohvalla tuijottaen ipadia varmaan kolme tuntia päivässä eikä siivoa huonettaan. Mulle vastataan tyyliin "sä et oo mun äiti", jos pyydän jotain tai komennan kuria. Mä olen oikeastaan niin loppu häneen, että olen harkinnut jo muutamaan kertaan eroa sen takia, etten jaksa asua pojan kanssa samassa taloudessa ja se on aivan kamala tunne! Tämä tekee minut ahdistuneeksi ja surulliseksi enkä kaipaa mitään "hirviö-äitipuoli, et ansaitse yhtään lapsia" -kommentteja, vaan vertaistukea miten pääsisin tästä yli, koska en haluaisi rikkoa perhettämme!

 

Olisikohan Kuusielun vanhin lapsi vailla huomiota? Lapsi voi tuntea itsensä hylätyksi kun nuoremmat vievät varmasti suurimman osan aikaasi, tai kokonaan.. Voisiko kokeilla vaikka keksiä jotain kahden keskistä tekemistä pojan kanssa? Surullista..