Nyt mäkin puran vähän tosta miehestä.

[NeitiNasu]

Meillä oli eilen ihan oikea keskustelu meidän parisuhteen tilasta ja yleisesti meistä: mä oon ollut vähän pahana muutaman päivän kun tuntuu ettei mikään toimi, ja mies yrittää liikaa, mutta vääriä asioita.

No eilen sitt oikein puhuttiin, ja mä kyll ihmettelen..

Mä en käsitä, miten komealla miehellä voi olla sellanen itsetunto ongelma, kuin mun miehellä on. Onhan se saanut muutamia kiloja verraten entiseen elämäänsä, luonnollisesti kun kilpaura jäi, mutta ei siitä tekemälläkään mitään läskiä saa mikä itse väittää itsensä olevan. Aloitti nyt pelaan sulkapalloa kaverinsa kanssa, joten tämän asian toivon korjaantuvan liikunnan myötä.

Mutta sitt sekin että se oikeasti nöyristelee ja tekee kaiken mitä mä sanon ja enemmänkin: ei sillä, kyllä mä sen kestän, vaikka voisihan se joskus omankin mielipiteensä sanoa, mulle vastaan jos todella on eri mieltä.

Mutta kuinka pitkälle se itse kestää tälläisen parisuhteen? Huomaako se kymmenen vuoden päästä, että mä olenkin ollut sille ihan natsi ja se on antanut kaiken tapahtua, ja lähtee menemään?

Äh, ihan tyhmiä ajatuksia. Mutta kunhan oon miettinyt tässä.

Tiedän että sillä on ollut tosi vaikea ex suhde, jossa vaimoke lähti kävelemään tuhat kertaa ja palasi aina takaisin: eron syy oli milloin mikäkin, roskat jäänyt viemättä, siivottu huonosti, laivareissu, mitä milloinkin.

Mutta kun mä en ole lähdössä minnekään. :/

 

[Vieras]

Narsisti ex-vaimo on saanut aikaan itsetunto-ongelman miehellesi.
Siitä voi olla vaikea päästä eroon. Mutta usko pois, enemmän se häiritsee sun miestäs, kun sua.
Se kyllä tietää, ettet ole menossa mihinkään muttei voi muuttaa käyttäytymistään.

Itse elin narsistin kanssa 4 vuotta ja tein ihan kaiken, kun muuten herra olis lähtenyt kävelemään.
No lopulta sain voimia ja lähdin itse. Mutta edelleenkin, jos pyydän nykyistä miestäni tekemään jotain kotihommia, niin arvaa vaan... on niin tyranni olo, kun pitäs itse muka tehdä.
Helpolla ei irti pääse ei.

 

[NeitiNasu]

Siis mä en muuten ole ikinä tullut ajatelleeksi että tuo ihminen olisi narsisti.

Totta kyllä turiset.

 

[UuTeEnNoUsUUn]

no meillä vähän sama tilanne, mä tosin välillä nautin siitä että kun mies hyysää ja passaa ja palvelee, itse ku aikasemmin elin narsistin kanssa niin jotenkin se tuntuu mukavalta, ja kun mies siis passaa hyvää hyvyyttään ja tykkää passata!

Kyllä se muru ajan kanssa hoituu..

 

[NeitiNasu]

Joo, kyll mustakin on kiva että mies tykkää tehdä ja laittaa ja olla mieliksi: se on luonnostaan meistä kahdesta energisempi, joten selittyy osa tästä touhuamisesta silläkin. Mutta en mä halua, että se sellaiseksi menee että tekee vasten tahtoisesti, tai vain ja ainoastaan miellyttääkseen mua ja aiheettaa sillä itselleen sitten pahaa oloa..

 

[UuTeEnNoUsUUn]

Joo, kyll mustakin on kiva että mies tykkää tehdä ja laittaa ja olla mieliksi: se on luonnostaan meistä kahdesta energisempi, joten selittyy osa tästä touhuamisesta silläkin. Mutta en mä halua, että se sellaiseksi menee että tekee vasten tahtoisesti, tai vain ja ainoastaan miellyttääkseen mua ja aiheettaa sillä itselleen sitten pahaa oloa..

se on kyllä totta.. os sulla vaan virtaa riittää niin teeppä niin joku kerta esim. viikon ajan että annat ukon olla ja rentoutua ja itse teet ne hommat jotka mies yleensä tekee? tai vaihdatte että jos sä yleensä tiskaat ja ukko pyykkää niin vaihtakaa päikseen.. ? se ehkä antais miehelle kuvan että sä et odota sen aina tekevän jotain juttua, jos hän niin kuvittelee..

 

[aave]

Siis mä en muuten ole ikinä tullut ajatelleeksi että tuo ihminen olisi narsisti.

Totta kyllä turiset.

Eikun miehesi ex oli narsisti. Itsekkin elin narsistin kanssa monet vuodet ja voin sanoa että jättänyt kyllä jälkensä ja olen siirtänyt ne tähän uuteen suhteeseen. Mutta onneksi uusi mies ymmärtää mistä kysymys.

 

[NeitiNasu]

Siis mä en muuten ole ikinä tullut ajatelleeksi että tuo ihminen olisi narsisti.

Totta kyllä turiset.

Eikun miehesi ex oli narsisti. Itsekkin elin narsistin kanssa monet vuodet ja voin sanoa että jättänyt kyllä jälkensä ja olen siirtänyt ne tähän uuteen suhteeseen. Mutta onneksi uusi mies ymmärtää mistä kysymys.

Joo, mä tajusin kyllä, ja miehen exästä puhuinkin myös mä.

Tunnen tapauksen kyllä muutenkin kuin miehen puheista, mutta en oo ikinä ajatellut asiaa..

 

[NeitiNasu]

Joo, kyll mustakin on kiva että mies tykkää tehdä ja laittaa ja olla mieliksi: se on luonnostaan meistä kahdesta energisempi, joten selittyy osa tästä touhuamisesta silläkin. Mutta en mä halua, että se sellaiseksi menee että tekee vasten tahtoisesti, tai vain ja ainoastaan miellyttääkseen mua ja aiheettaa sillä itselleen sitten pahaa oloa..

se on kyllä totta.. os sulla vaan virtaa riittää niin teeppä niin joku kerta esim. viikon ajan että annat ukon olla ja rentoutua ja itse teet ne hommat jotka mies yleensä tekee? tai vaihdatte että jos sä yleensä tiskaat ja ukko pyykkää niin vaihtakaa päikseen.. ? se ehkä antais miehelle kuvan että sä et odota sen aina tekevän jotain juttua, jos hän niin kuvittelee..

Kotihommissa ei juuri vaihtamista ole: Sen mukaan hoituu, että kumpi on kotona, mies tekee silloin kun on kotona ja mä töissä ja toisinpäin.

Mutta pitäis varmaan jotain muuta mukavaa sille järjestää.

 

[UuTeEnNoUsUUn]

Joo, kyll mustakin on kiva että mies tykkää tehdä ja laittaa ja olla mieliksi: se on luonnostaan meistä kahdesta energisempi, joten selittyy osa tästä touhuamisesta silläkin. Mutta en mä halua, että se sellaiseksi menee että tekee vasten tahtoisesti, tai vain ja ainoastaan miellyttääkseen mua ja aiheettaa sillä itselleen sitten pahaa oloa..

se on kyllä totta.. os sulla vaan virtaa riittää niin teeppä niin joku kerta esim. viikon ajan että annat ukon olla ja rentoutua ja itse teet ne hommat jotka mies yleensä tekee? tai vaihdatte että jos sä yleensä tiskaat ja ukko pyykkää niin vaihtakaa päikseen.. ? se ehkä antais miehelle kuvan että sä et odota sen aina tekevän jotain juttua, jos hän niin kuvittelee..

Kotihommissa ei juuri vaihtamista ole: Sen mukaan hoituu, että kumpi on kotona, mies tekee silloin kun on kotona ja mä töissä ja toisinpäin.

Mutta pitäis varmaan jotain muuta mukavaa sille järjestää.

joku ilta ku lapset jo nukkuu niin pidätät miehen olkkarissa ja askartelet sille jonku spesiaali illallisen! meillä toimii! tai pyydät miestä treffeille esim. jätskibaariin tms

 

[NeitiNasu]

Joo, kyll mustakin on kiva että mies tykkää tehdä ja laittaa ja olla mieliksi: se on luonnostaan meistä kahdesta energisempi, joten selittyy osa tästä touhuamisesta silläkin. Mutta en mä halua, että se sellaiseksi menee että tekee vasten tahtoisesti, tai vain ja ainoastaan miellyttääkseen mua ja aiheettaa sillä itselleen sitten pahaa oloa..

se on kyllä totta.. os sulla vaan virtaa riittää niin teeppä niin joku kerta esim. viikon ajan että annat ukon olla ja rentoutua ja itse teet ne hommat jotka mies yleensä tekee? tai vaihdatte että jos sä yleensä tiskaat ja ukko pyykkää niin vaihtakaa päikseen.. ? se ehkä antais miehelle kuvan että sä et odota sen aina tekevän jotain juttua, jos hän niin kuvittelee..

Kotihommissa ei juuri vaihtamista ole: Sen mukaan hoituu, että kumpi on kotona, mies tekee silloin kun on kotona ja mä töissä ja toisinpäin.

Mutta pitäis varmaan jotain muuta mukavaa sille järjestää.

joku ilta ku lapset jo nukkuu niin pidätät miehen olkkarissa ja askartelet sille jonku spesiaali illallisen! meillä toimii! tai pyydät miestä treffeille esim. jätskibaariin tms

Mä en oo kovin kätevä kokkaamaan, mutta treffit vois olla kiva juttu joo.

Ja mä luulen että enemmän voisin kyllä vaan halaillakin ja sellasta, oon siinä tosi huono kun koko päivän nyhjään näiden lasten kanssa.

 

[Kowalski]

Miten kauan sinä jaksat sitä, että toinen tekee kaiken mitä haluat, nöyristelee, ei sano omaa mielipidettään, eikä omista itsetuntoa? :/ Tuollainen on pidemmän päälle tosi puuduttavaa. Mun ex oli sellainen, 4½ v jaksoin ja sitten riitti. Muuten mitä mainioin mies, mutta mä en vaan enää jaksanut, kun se ei uskaltanut jyrähtää EI missään tilanteessa, ikinä. Kenellekään.
Kehu häntä (ei tietenkään tauotta, se olisi liian imelää ), kysy hänen mielipidettään johonkin asiaan äläkä suostu siihen että hän sanoo "päätä sinä", vaan vaadi että hän ihan oikeasti päättää itse, äläkä edes johdattele mihinkään suuntaan. Jospa se siitä huomaisi että sä et lähde mihinkään vaikka hän kertoisi mielipiteensä, ja vaikka se olisi ristiriidassa oman mielipiteesi kanssa . Anna hänen mielipiteilleen ja ajatuksilleen arvoa, se kuulostaa itsestäänselvyydeltä mutta tekee miehiselle itsetunnolle hyvää joskus kuulla että miten loistava idea onkaan hänen ehdotuksensa siitä, että tehdään tänään ruoaksi kanaa ja riisiä, vaikka itse idea ei kovin kummoinen tai uniikki olisikaan =). Halaa, pussaa, kehu miten ihana mies hän on ja miten hyvä isä. Jospa se itsetunto lähtisi siitä kohoamaan.
Äläkä ainakaan koskaan, missään tilanteessa, uhkaa erolla ellet tosiaan tarkoita sitä :/ . Sellainen on tosi turhauttavaa sille toiselle osapuolelle. En väitä, että sinä olisit näin tehnyt, mutta miehesi ex on ja sen jäljet on yhä nähtävissä hänessä.

 

[NeitiNasu]

Miten kauan sinä jaksat sitä, että toinen tekee kaiken mitä haluat, nöyristelee, ei sano omaa mielipidettään, eikä omista itsetuntoa? :/ Tuollainen on pidemmän päälle tosi puuduttavaa. Mun ex oli sellainen, 4½ v jaksoin ja sitten riitti. Muuten mitä mainioin mies, mutta mä en vaan enää jaksanut, kun se ei uskaltanut jyrähtää EI missään tilanteessa, ikinä. Kenellekään.
Kehu häntä (ei tietenkään tauotta, se olisi liian imelää ), kysy hänen mielipidettään johonkin asiaan äläkä suostu siihen että hän sanoo "päätä sinä", vaan vaadi että hän ihan oikeasti päättää itse, äläkä edes johdattele mihinkään suuntaan. Jospa se siitä huomaisi että sä et lähde mihinkään vaikka hän kertoisi mielipiteensä, ja vaikka se olisi ristiriidassa oman mielipiteesi kanssa . Anna hänen mielipiteilleen ja ajatuksilleen arvoa, se kuulostaa itsestäänselvyydeltä mutta tekee miehiselle itsetunnolle hyvää joskus kuulla että miten loistava idea onkaan hänen ehdotuksensa siitä, että tehdään tänään ruoaksi kanaa ja riisiä, vaikka itse idea ei kovin kummoinen tai uniikki olisikaan =). Halaa, pussaa, kehu miten ihana mies hän on ja miten hyvä isä. Jospa se itsetunto lähtisi siitä kohoamaan.
Äläkä ainakaan koskaan, missään tilanteessa, uhkaa erolla ellet tosiaan tarkoita sitä :/ . Sellainen on tosi turhauttavaa sille toiselle osapuolelle. En väitä, että sinä olisit näin tehnyt, mutta miehesi ex on ja sen jäljet on yhä nähtävissä hänessä.

Olen tehnyt, kerran. Mies sai paniikki kohtauksen ja se kerta jäi kyllä viimeiseksi, oli ihan hirveä tilanne.
Mä oon just sitä yrittänytkin että pakotan sen vaan sanomaan mitä haluaa, joskus onnistun, joskus en. Mutta yritän ainakin.

 

[NeitiNasu]

Mietin vakavasti, ottaisinko jälleen puheeksi vielä tänään kun tulee kotiin tämän samaisen asian, ja miten sen tekisin.

Niinkö, että keskutellaan oikein pitkän kaavan mukaan, vaiko niin että ilmoitan vaan rakastavaan sävyyn että olen oikeasti hyvin kiinnostunut hänen mielipiteistään myös ja haluaisin niitä jatkossa kuulla...
...mutta mahtaako se tuolla lyhyemmällä kaavalla mennä sitten taas perille ollenkaan? :ashamed:

 

[vieras]

Kerro sille että et koskaan aijo jättää häntä pikku asian takia ja rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on. Kun tuota mantraa tarpeeksi usein toistelee niin uskon että miehesi saa itsetuntoaan takaisin ja tajuaa että sinä todella aiot seistä hänen rinnallaan kuin kallio.

 

[meah]

Miten kauan sinä jaksat sitä, että toinen tekee kaiken mitä haluat, nöyristelee, ei sano omaa mielipidettään, eikä omista itsetuntoa? :/ Tuollainen on pidemmän päälle tosi puuduttavaa. Mun ex oli sellainen, 4½ v jaksoin ja sitten riitti. Muuten mitä mainioin mies, mutta mä en vaan enää jaksanut, kun se ei uskaltanut jyrähtää EI missään tilanteessa, ikinä. Kenellekään.

Tätä peesailen. Mun ex oli juuri tällainen.
Sillä tosin uskoisin koko homman johtuvan äidistään.

Mua rassasi suunnattomasti se, että joka ainoa pikkuasia tehtiin sen mukaan, mitä mä puolella sanalla ehdotin. Pohdin usein just sitä, että herääkö se sitten joskus 15 vuoden päästä tajuamaan, ettei ole koskaan tehnyt mitään, mitä itse olisi halunnut.
Itse en jaksanut elää asian kanssa.

Oli tietysti tilanteita, joissa se oli mun kanssa eri mieltä. Ja ne johtuivat poikkeuksetta siitä, että miehen äiti oli mun kanssa eri mieltä.
Jos mies olisi puhunut omalla suullaan, asia olisi ollut ok.

Mä en tiedä mikä siihen lopulta auttaa, Åboriginalin neuvot lienee käyttökelpoisia.

Itse nostin kädet pystyyn siinä vaiheessa, kun miehen äiti osti meille asunnon, ja miehen äiti päätti, että vielä ei ole aika hankkia lapsia, kun meidän pitää ensin opiskella ja matkustella vielä ainakin 10 vuotta.

Exän kanssa olen edelleen hyvissä väleissä. Sen äidin olen nähnyt 2 kertaa eron jälkeen. Se meinasi ruveta itkua vääntämään, kun olin esikoisen kanssa liikkeellä.
(Tunsin lähes sairaalloista tyydytystä, mutta tätä en tietenkään ääneen sanonut vielä nytkään, eikös niin? :saint: )

Menipä vähän ohi aiheen, mutta sainpahan minäkin purkaa =)

 

[NeitiNasu]

Kerro sille että et koskaan aijo jättää häntä pikku asian takia ja rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on. Kun tuota mantraa tarpeeksi usein toistelee niin uskon että miehesi saa itsetuntoaan takaisin ja tajuaa että sinä todella aiot seistä hänen rinnallaan kuin kallio.

Joo, oot oikeassa. Mä olen ollut tässäkin viime aikoina ehkä vähän huono. Ehkä me nukutaan yön yli, ja puhutaan huomenna kun väsyttää vähemmän sitten taas paremmin, tänä iltana on parempi ehkä olla vaan hiljaa lähekkäin. Jospa tää tästä.

 

[NeitiNasu]

Meah ja Åbo: mä olen ollut huomaavinani, että näitä mielipiteettömiä ihmisiä on erilaisia niitäkin. Ex oli sellainen että antoi mun sanoa kaikkeen viimeisen sanan (paitsi, jos äitinsä oli mun kanssa eri mieltä) mutta ei rakkaudesta todellakaan, eikä siksi ettei omaisi mielipidettä, ei vaan jaksanut kuulemman keskustella mun kanssani, eikä kuunnella "nalkutusta" kuten hän asian ilmaisi.

Tämän miehen kanssa ei ole ollenkaan niin: mä luulen että suurimmaksi osaksi ongelma taitaa olla se, että on liian pitkään elänyt ihmisen kanssa jonka kanssa omat mielipiteet ei ollut sallittuja ja ne vesitettiin, nyt niitä ei taida enää ihan oikeasti olla lainkaan. Ja menettämisen pelosta ei niitäkään vähiä sano, mita ehkä vielä olisi jäljellä.

 

[meah]

Meah ja Åbo: mä olen ollut huomaavinani, että näitä mielipiteettömiä ihmisiä on erilaisia niitäkin. Ex oli sellainen että antoi mun sanoa kaikkeen viimeisen sanan (paitsi, jos äitinsä oli mun kanssa eri mieltä) mutta ei rakkaudesta todellakaan, eikä siksi ettei omaisi mielipidettä, ei vaan jaksanut kuulemman keskustella mun kanssani, eikä kuunnella "nalkutusta" kuten hän asian ilmaisi.

Tämän miehen kanssa ei ole ollenkaan niin: mä luulen että suurimmaksi osaksi ongelma taitaa olla se, että on liian pitkään elänyt ihmisen kanssa jonka kanssa omat mielipiteet ei ollut sallittuja ja ne vesitettiin, nyt niitä ei taida enää ihan oikeasti olla lainkaan. Ja menettämisen pelosta ei niitäkään vähiä sano, mita ehkä vielä olisi jäljellä.

Saman olen huomannut.
Mullakin exän kanssa kyse oli enemmänkin siitä, että omat mielipiteet ei ollu hyväksyttävä asia. Muuten loistavaa keskusteluseuraa.
Mutta me oltiin tosi nuoria, ja äitinsä helmoista suoraan muutti mun nurkkiin alunperin. Ja siellä lapsuudenkodissa tosiaan toimittiin äidin mielipiteiden mukaan, muu ei tullut kysymykseen.
Intti vielä pahensi asiaa, voitte kuvitella mitä siellä tapahtuu 12 kuukaudessa ihmiselle, jolla on muutenkin vaikeuksia toimia oman tahtonsa ja mielipiteensä varassa...

Mulla ei vaan oma pää kestänyt.

Tapanani ei ole asetella ehtoja tai vaatimuksia, mutta 5 vuotta sitten tein sen. Sanoin suoraan, että
"Kerro nyt, jos haluat, että mä jään. Sitten yritetään. Jos et halua, niin sano, mä lähden.
Jos et taaskaan -tässäkään tilanteessa- kykene sanomaan mitä itse haluat, niin sittenkin lähden, en jaksa."

Se ei saanut sanottua silloinkaan mitään ajoissa.
On sittemmin kasvanut paljon (tosin niin kai minäkin), kolme vuotta sitten tunnusti, että olisi halunnut mun jäävän.
Mutta ei siitä meidän tapauksessa olisi mitään tullut, kasvamisen edellytys oli ero.

Teillä sentään vaikuttaisi olevan hyvinkin toivoa, ja mies ilmeisesti itsekin tiedostaa tilanteen?
:hug: Kyllä se siitä, varmasti saatte asian selvitettyä.

 

[NeitiNasu]

Meah ja Åbo: mä olen ollut huomaavinani, että näitä mielipiteettömiä ihmisiä on erilaisia niitäkin. Ex oli sellainen että antoi mun sanoa kaikkeen viimeisen sanan (paitsi, jos äitinsä oli mun kanssa eri mieltä) mutta ei rakkaudesta todellakaan, eikä siksi ettei omaisi mielipidettä, ei vaan jaksanut kuulemman keskustella mun kanssani, eikä kuunnella "nalkutusta" kuten hän asian ilmaisi.

Tämän miehen kanssa ei ole ollenkaan niin: mä luulen että suurimmaksi osaksi ongelma taitaa olla se, että on liian pitkään elänyt ihmisen kanssa jonka kanssa omat mielipiteet ei ollut sallittuja ja ne vesitettiin, nyt niitä ei taida enää ihan oikeasti olla lainkaan. Ja menettämisen pelosta ei niitäkään vähiä sano, mita ehkä vielä olisi jäljellä.

Saman olen huomannut.
Mullakin exän kanssa kyse oli enemmänkin siitä, että omat mielipiteet ei ollu hyväksyttävä asia. Muuten loistavaa keskusteluseuraa.
Mutta me oltiin tosi nuoria, ja äitinsä helmoista suoraan muutti mun nurkkiin alunperin. Ja siellä lapsuudenkodissa tosiaan toimittiin äidin mielipiteiden mukaan, muu ei tullut kysymykseen.
Intti vielä pahensi asiaa, voitte kuvitella mitä siellä tapahtuu 12 kuukaudessa ihmiselle, jolla on muutenkin vaikeuksia toimia oman tahtonsa ja mielipiteensä varassa...

Mulla ei vaan oma pää kestänyt.

Tapanani ei ole asetella ehtoja tai vaatimuksia, mutta 5 vuotta sitten tein sen. Sanoin suoraan, että
"Kerro nyt, jos haluat, että mä jään. Sitten yritetään. Jos et halua, niin sano, mä lähden.
Jos et taaskaan -tässäkään tilanteessa- kykene sanomaan mitä itse haluat, niin sittenkin lähden, en jaksa."

Se ei saanut sanottua silloinkaan mitään ajoissa.
On sittemmin kasvanut paljon (tosin niin kai minäkin), kolme vuotta sitten tunnusti, että olisi halunnut mun jäävän.
Mutta ei siitä meidän tapauksessa olisi mitään tullut, kasvamisen edellytys oli ero.

Teillä sentään vaikuttaisi olevan hyvinkin toivoa, ja mies ilmeisesti itsekin tiedostaa tilanteen?
:hug: Kyllä se siitä, varmasti saatte asian selvitettyä.

Joo, kyllä se tietää ja myöntää asian olevan juuri niinkuin se on. Ja yrittää, välillä oikein kovastikin: mutta sittenkin kun saa suunsa auki ja vihdoin sanoo mitä haluaa, lisää perään että jos se vaan sopii tai että ei meidän tarvitse ellet sä halua tms..

Ja pyytelee anteeksi ihan tyhmiä asioita. Anteeksi kulta, etten pessyt pyykkiä. Anteeksi, etten vienyt roskia. Anteeksi, että oon niin huono. Anteeksi, että en osaa...

Ihan aina, ihan hölmöissä asiayhteyksissä. :/

 

[Nyt apua ihan tosissaan]

Meah ja Åbo: mä olen ollut huomaavinani, että näitä mielipiteettömiä ihmisiä on erilaisia niitäkin. Ex oli sellainen että antoi mun sanoa kaikkeen viimeisen sanan (paitsi, jos äitinsä oli mun kanssa eri mieltä) mutta ei rakkaudesta todellakaan, eikä siksi ettei omaisi mielipidettä, ei vaan jaksanut kuulemman keskustella mun kanssani, eikä kuunnella "nalkutusta" kuten hän asian ilmaisi.

Tämän miehen kanssa ei ole ollenkaan niin: mä luulen että suurimmaksi osaksi ongelma taitaa olla se, että on liian pitkään elänyt ihmisen kanssa jonka kanssa omat mielipiteet ei ollut sallittuja ja ne vesitettiin, nyt niitä ei taida enää ihan oikeasti olla lainkaan. Ja menettämisen pelosta ei niitäkään vähiä sano, mita ehkä vielä olisi jäljellä.

Saman olen huomannut.
Mullakin exän kanssa kyse oli enemmänkin siitä, että omat mielipiteet ei ollu hyväksyttävä asia. Muuten loistavaa keskusteluseuraa.
Mutta me oltiin tosi nuoria, ja äitinsä helmoista suoraan muutti mun nurkkiin alunperin. Ja siellä lapsuudenkodissa tosiaan toimittiin äidin mielipiteiden mukaan, muu ei tullut kysymykseen.
Intti vielä pahensi asiaa, voitte kuvitella mitä siellä tapahtuu 12 kuukaudessa ihmiselle, jolla on muutenkin vaikeuksia toimia oman tahtonsa ja mielipiteensä varassa...

Mulla ei vaan oma pää kestänyt.

Tapanani ei ole asetella ehtoja tai vaatimuksia, mutta 5 vuotta sitten tein sen. Sanoin suoraan, että
"Kerro nyt, jos haluat, että mä jään. Sitten yritetään. Jos et halua, niin sano, mä lähden.
Jos et taaskaan -tässäkään tilanteessa- kykene sanomaan mitä itse haluat, niin sittenkin lähden, en jaksa."

Se ei saanut sanottua silloinkaan mitään ajoissa.
On sittemmin kasvanut paljon (tosin niin kai minäkin), kolme vuotta sitten tunnusti, että olisi halunnut mun jäävän.
Mutta ei siitä meidän tapauksessa olisi mitään tullut, kasvamisen edellytys oli ero.

Teillä sentään vaikuttaisi olevan hyvinkin toivoa, ja mies ilmeisesti itsekin tiedostaa tilanteen?
:hug: Kyllä se siitä, varmasti saatte asian selvitettyä.

Joo, kyllä se tietää ja myöntää asian olevan juuri niinkuin se on. Ja yrittää, välillä oikein kovastikin: mutta sittenkin kun saa suunsa auki ja vihdoin sanoo mitä haluaa, lisää perään että jos se vaan sopii tai että ei meidän tarvitse ellet sä halua tms..

Ja pyytelee anteeksi ihan tyhmiä asioita. Anteeksi kulta, etten pessyt pyykkiä. Anteeksi, etten vienyt roskia. Anteeksi, että oon niin huono. Anteeksi, että en osaa...

Ihan aina, ihan hölmöissä asiayhteyksissä. :/

Oothan sanonut, että miehen pitää olla oma itsensä, eikä mikään hiiri tai sinä "loput!" Sano, ettet koskaan jätä sitä, mutta peliin on tultava muutosta. Käske sen miettiä, onko se aina ollut tuollainen? Käske miettiä omia jätetyksi tulemisen pelkojaan jne.

Kuulostaa kyllä siltä, että teidän kannattais käydä jutskaamassa ihan ammattiauttajalla, niin miehes ymmärtäisi alitajuiset pelkonsa ja traumansa ja heräisi jälleen normaaliin elämään. Hänen käytöksensä ei nimittäin missään nimessä ole normaalia ja hän tarvisisi kovasti apua.

 

[NeitiNasu]

Meah ja Åbo: mä olen ollut huomaavinani, että näitä mielipiteettömiä ihmisiä on erilaisia niitäkin. Ex oli sellainen että antoi mun sanoa kaikkeen viimeisen sanan (paitsi, jos äitinsä oli mun kanssa eri mieltä) mutta ei rakkaudesta todellakaan, eikä siksi ettei omaisi mielipidettä, ei vaan jaksanut kuulemman keskustella mun kanssani, eikä kuunnella "nalkutusta" kuten hän asian ilmaisi.

Tämän miehen kanssa ei ole ollenkaan niin: mä luulen että suurimmaksi osaksi ongelma taitaa olla se, että on liian pitkään elänyt ihmisen kanssa jonka kanssa omat mielipiteet ei ollut sallittuja ja ne vesitettiin, nyt niitä ei taida enää ihan oikeasti olla lainkaan. Ja menettämisen pelosta ei niitäkään vähiä sano, mita ehkä vielä olisi jäljellä.

Saman olen huomannut.
Mullakin exän kanssa kyse oli enemmänkin siitä, että omat mielipiteet ei ollu hyväksyttävä asia. Muuten loistavaa keskusteluseuraa.
Mutta me oltiin tosi nuoria, ja äitinsä helmoista suoraan muutti mun nurkkiin alunperin. Ja siellä lapsuudenkodissa tosiaan toimittiin äidin mielipiteiden mukaan, muu ei tullut kysymykseen.
Intti vielä pahensi asiaa, voitte kuvitella mitä siellä tapahtuu 12 kuukaudessa ihmiselle, jolla on muutenkin vaikeuksia toimia oman tahtonsa ja mielipiteensä varassa...

Mulla ei vaan oma pää kestänyt.

Tapanani ei ole asetella ehtoja tai vaatimuksia, mutta 5 vuotta sitten tein sen. Sanoin suoraan, että
"Kerro nyt, jos haluat, että mä jään. Sitten yritetään. Jos et halua, niin sano, mä lähden.
Jos et taaskaan -tässäkään tilanteessa- kykene sanomaan mitä itse haluat, niin sittenkin lähden, en jaksa."

Se ei saanut sanottua silloinkaan mitään ajoissa.
On sittemmin kasvanut paljon (tosin niin kai minäkin), kolme vuotta sitten tunnusti, että olisi halunnut mun jäävän.
Mutta ei siitä meidän tapauksessa olisi mitään tullut, kasvamisen edellytys oli ero.

Teillä sentään vaikuttaisi olevan hyvinkin toivoa, ja mies ilmeisesti itsekin tiedostaa tilanteen?
:hug: Kyllä se siitä, varmasti saatte asian selvitettyä.

Joo, kyllä se tietää ja myöntää asian olevan juuri niinkuin se on. Ja yrittää, välillä oikein kovastikin: mutta sittenkin kun saa suunsa auki ja vihdoin sanoo mitä haluaa, lisää perään että jos se vaan sopii tai että ei meidän tarvitse ellet sä halua tms..

Ja pyytelee anteeksi ihan tyhmiä asioita. Anteeksi kulta, etten pessyt pyykkiä. Anteeksi, etten vienyt roskia. Anteeksi, että oon niin huono. Anteeksi, että en osaa...

Ihan aina, ihan hölmöissä asiayhteyksissä. :/

Oothan sanonut, että miehen pitää olla oma itsensä, eikä mikään hiiri tai sinä "loput!" Sano, ettet koskaan jätä sitä, mutta peliin on tultava muutosta. Käske sen miettiä, onko se aina ollut tuollainen? Käske miettiä omia jätetyksi tulemisen pelkojaan jne.

Kuulostaa kyllä siltä, että teidän kannattais käydä jutskaamassa ihan ammattiauttajalla, niin miehes ymmärtäisi alitajuiset pelkonsa ja traumansa ja heräisi jälleen normaaliin elämään. Hänen käytöksensä ei nimittäin missään nimessä ole normaalia ja hän tarvisisi kovasti apua.

Oon mä sanonut ja ollaan puhuttu, mutta sitten taas mä en halua painostaakaan: tiedän sen olevan nyt onnellinen ja mun äiti, joka siis on tuntenut tuon miehen jo miehen edellisen suhteen aikoihin on sanonut että kovasti paljon suurempaa muutosta ei voi miehessä tapahtua kuin tuossa tapahtui silloin kun me alettiin seurustelemaan. Ei tosin äiti vielä silloin tiennyt kenen kanssa se seurusteli, meillä oli salasuhde, mutta on sanonut että kaikki huomasi kuinka se heräsi eloon, ei enää istunut hiljaa itsekseen ruokatunneilla ja ollut vaitelias ja surullinen vaan ihan päinvastaista.

Joten tavallaan, en haluaisi kai repiä niitä haavoja auki sitten painostamalla mihinkään terapiaan tms.

Mun mies ei kuitenkaan ole mikään juntti, on ehdottomasti sitä mieltä että tarpeen vaatiessa ammatti apu on ainoastaan hyväksi. Joten uskoisin että jos kokisi tarvetta, hakeutuisi itse vapaaehtoisestikin..