Nyt mä sen vasta tajusin reilun vuoden jälkeen... Oon sairastanut masennusta lapsen syntymästä saakka... :(

Mikä tähän auttaa?
Aina vetämätön olo, jokaseen pieneenkin asiaan tarvitsee aina ponnistella että jaksaa tehdä... Mikään ei oikein kiinnosta, eikä tule inspiraatioita mihinkään asiaan.
Nyt tämä tuntuu vain pahentuneen ja toinen lapsi tulossa, tuntuu että olen kuilussa mistä ei voi enää nousta.
Aloin yli 4kk sitten ihmetellä miksei mua enää kiinnosta siivoaminen tai ruuanlaittokaan. Jo edellisenä päivänä ressaan siivouspäivää, että miten mä siitä selviän hengissä. Ruokaa jaksan ite tehdä nykyään vaan kerran viikossa. Ei jaksa, ei kiinnosta, nukun koiranunta ja oon 24/7 väsynyt, ahdistunut ja masentunut.

Eniten säälin tässä asiassa mun rakasta lasta, joka joutuu päivästä toiseen katsomaan apaattista äitiään, joka ei jaksa hymyillä kuin pakon edessä, eikä jaksa leikkiäkkään... :'(

Kaikki lähti synnytyksestä (meni päin persettä), lapsi joutui teholla olemaan monta päivää, imetys ei sujunut eikä mikään... Näin vaan kauhean karjuvan lapsen mitä en kyennyt rakastamaan. Rakkaus kasvoi pikku hiljaa, mutta mulle jäi päälle tämä tympeys. Mikään ei mennyt vauva ajassa niin kuin olin kuvitellut, ei lapsen kanssa pystynytkään lähtemään minnekään, kun alkoi vieraissa paikoissa karjumaan kuin hyeena ja sitä rataa... Lapsi ei pilannut mun elämää, vaan mä olen pilannut sen ihan ite...

Mä haluaisin NIIN PALJON olla taas joskus se energinen oma itseni, jolle siivous ja ruuanlaitto oli intohimo, eikä mikään pakkopulla touhu.

Musta tuntuu että mun akut on ihan kohta loppu...

Kiitos, jos jaksoit lukea. On tästä pakko johonkin purkaa ajatuksia...

 

Ihan kuin olisin lukenut omaa kertomustani. Itse en hakenut apua, sinä ehdit vielä. Ota vastaan kaikki apu mikä tarjotaan, itse kieltäydyin silloin jopa läheisteni avusta. Halusin pärjätä omillani, vaikka en oikeasti pärjännyt. Minulla on vain vähän aikaa, mutta kiteytän vielä asian eli pyydä apua! Halua olla lapsellesi jaksava aikuinen, joka jaksaa hymyillä.

 

No jos hoidat jo lasta tuossa kunnossa, kait miehesi hoitaa siivouksen yms?? Vai oletko yh?
Kannattaa hakea apua, tarvitset varmasti lääkityksen (on sellaisia joita saa käyttää raskaana ollessakin) ja keskusteluapua. Tsemppiä!

 

Juu... Mun pitäisi soittaa jollekin masennushoitajalle tai mikä lie olikaan. Tämänkin päivän olen vaan istunut tippa linssissä, enkä edes tiedä mikä itkettää... Kai se että nyt vasta älyän asian, vaikka olisi pitänyt tehdä asialle jo aikoja sitten jotain. Luulin että tämmöstä tämä kotiäitinä olo on, sitä mun mieskin mulle aina jankutti, kun sanoin että ahdistaa ja on yksinäinen olo...

 

Käyppä tuollä ÄIMÄ ry:n sivuilla.
Kannattaa pytää neuvolasta aika psykologille, jos olet raskaanakin. Jos pelkkä keskusteluapu ei auta niin lääkärin kanssa miettiä lääkitystä. Aika monenlaista lääkettä voi jo raskausaikana käyttää. Hae apua/tukea. Ei se tilanne helpotu siitä kun vauva syntyy. Tsemppiä. Masennuksesta voi selvitä.

 

mä en oikein tiedä ymmärtääkö mies, vaikka sanoin sille eilen että terveydenhoitaja passitti mut psykologille/masennushoitajalle. Kai se ajattelee, että asia hoituu sille kun käyn juttelemassa sille... Toisaalta ymmärrän miestä, koska ei tätä kukaan voi tajuta ennen kuin itse kokee.

 

Miehet ei yleensä hoksaa koko masennusta tai eivät halua nähdä sitä, sanovat asiantuntijat...

Mulle auttoi keskusteluterapia, nukkuminen n. kerran viikossa äitini luona omassa rauhassa koko yön. Myös kaupungilta kävi perhetyöntekijä kerran viikossa hoitamassa lasta, lähdin silloin itse vaikka kahville jonnekin tai lepäsin vaan.

Omega3 puutos on merkittävä tekijä synnytyksen jälk. masennuksessa. Hanki kalaöljykapseleita + D vitamiinia. Siitä lähtee toipuminen!

 

Masentaa sekin, kun kysyin eilen neuvolasta terveydenhoitajalta, että annetaanko lääkkeitä raskaana oleville miten helposti. Niin th vastasi, että todella harvoin... Itestä alkaa jo lähinnä tuntumaan, että tarvitsen lääkkeitä että jaksan, ei tässä pelkkä juttelu enää auta.

 

Masentaa sekin, kun kysyin eilen neuvolasta terveydenhoitajalta, että annetaanko lääkkeitä raskaana oleville miten helposti. Niin th vastasi, että todella harvoin... Itestä alkaa jo lähinnä tuntumaan, että tarvitsen lääkkeitä että jaksan, ei tässä pelkkä juttelu enää auta.

Oma kokemus oli sellainen, että lääkekokeilu vaan pahensi ahdistustani eivätkä ne ole mitään "heti apua tuovia" vaan kuulemma vaikutus alkaa kuukausien päästä...no en jaksanut odotella.
Terapia on yllättävän tehokasta, et kuitenkaan lääkkeillä pääse purkamaan niitä todellisia syitä mitkä mielesi on vinkuralle laittaneet.
Joissakin kaupungeissa toimii BabyBlues- toimisto, josta minä sain kokeneen hyvän terapeutin eikä edes maksanut mitään!

Voimia sinulle ja jaksamista!