Nyt kun alkaa..

se lääkärin määräämä tauko lähentyä loppuaan niin alkaa kummasti mietityttää että pitäskö sittenkin tehdä jotain.. syksyllä jo päästiin tasapainoon että annetaan olla asian, mut sit tällanen takaraja-systeemi saa mielen epävarmaksi.. ja eilen vielä mieheni serkulla oli vauvauutisia (vetelin nimet yli joulukorttilistasta, hitto mä kuuntelin niiden katkeruutta kun eivät ekaa meinanneet alulle saada ja nyt tulee jo toinen, jouluna en halua vastata yhteenkään, koska teille lisää lapsi-kysymykseen..)

 

Pöhkö-minä.. oikeesti ei, asiat on hyvin näinkin.. miten se vaan saa sellanen oman epäonnistumisen tunteminen jahkaamaan tätä.. tosin ei tässä hyvä ole hoitojakaan aloittaa kun minulla paino vaan putoaa ja putoaa.. viisi kiloa yht äkkii pudonnu kuukauden aikana ja pahasti ollaan alipainon puolella..

 

Joskus on ollu ajatukset meikäläiselläkin niin mustana et huh huh jos joku tietäis. Se on osa omaa selviytymiskamppailua ja siks sallittakoon. Eikö vaan? :hug: