nyt alkaa oleen finaalis! valitusta isolla Vllä

netskuli: tuosta maitoallergia-asiasta. Toki voi olla mahdollista, että maito aiheuttaa jotain pientä oireilua ikään kuin siellä pohjalla. Kerroit, että vauva ei suostu juomaan "normaalia määrää". Mikä teillä on ollut normaali määrä?
 
Kannattaa varata se aika Tuomelalle Mehiläiseen tai Pikkujättiin ensin ja sitten kirjoittaa hänelle s.postia, että aika on varattu ja olette tulossa vastaanotolle jne. Me olemme paljon yhteydessä sähköpostitse ja puhutaan puhelimessa, koska on välimatkaa. Laskua ei ole tullut näistä, vaikka olisin ihan valmis maksamaan.

Onko lapsesi ihan täysin oireeton maidolla? Eli nukkuu hyvin, refluksia ei ole lainkaan ja kakka on normaalia eikä ole myöskään ihottumia jne.

Mä luulin yhdessä vaiheessa hetken, että meille saattaisi maito käydä ja sitten luulin hetken, että Almiron kävisi. Olin tottunut imetyksen aikana ripuliin ja sitten Nannilla ja Almironilla ripuli hävisi. Niillä oli sitten kuitenkin tätä refluksivaivaa. Puklua ei tullut aina ulos asti, mutta nukkuminen oli välillä aika heikkoa ja muutenkin oli kaikkea epämääräistä. Huomasin eron vasta, kun aloitimme Neocaten ja tajusin, millainen tilanne oikeasti pitäisi olla :/. Mutta jos lapsella ei kertakaikkiaan ole mitään oireita tavallisella korvikkeella, on kai se mahdollista, että maito sopii! Mene ja tiedä...Mutta, jos koko ajan on jotain pientä perusoireilua, kokeilisin kyllä erityiskorvikkeella. Voi olla, että sit alkais niitä kiinteitä jo löytymään. Tämä on siis ihan arvailua (niinkuin allergiajutut aika usein). Älä enää tahkoa sitä bataattia, sen voi kokeilla sitten vaikka joskus myöhemmin uudestaa, on niitä muitakin ruokia. Kokeile sitten vaikkapa kesäkurpitsaa, ruusunmarjaa, banaania, munakoisoa, hirssiä, kukkakaalia (käy meille, vaikka parsa ei) jne.

Epämääräisiin oireisiin lukeutui mm. hikoilua (paljon eritoten nukkuessa), veti itseään kaarelle sitterissä yms., hikkaa, yleistä kitinää ja levottomuutta, vaikeuksia juoda, pätkättäisiä unia, käsien tärinää, säikkyi kaikkia ääniä, oli luonnottoman jäykkä... Mä vaan tuijotin sitä kakkaa, kun ei ollut ripulia :headwall:
 
no pelkällä maidolla pulauttelu loppuu. Eli siis se on meidän pahin oire tai ei se pulauttelu vaan se että ruokanousee kurkkuun. mutta mutta mutta.
kun juodaan maitoa kakka on vihreetä velliä. onko siis sen takia että juo vaan nestettä vai se että on allergia?
nyt alan oleen pikkuhiljaa sitä mieltä että onko järkeä kokeilla soseita kun ei maidosta olla varmoja. tai tavallaan oon mutta kun kaikkea epäilee niin ois ehkä järkee testata maito. kun tää epävarmuus itelle on pahin.
tyttö näyttää voivan kyllä hyvin ja on iloinen.
Pulauttelusta ei oo moksiskaan.
Suuta raapii mutta meillä on tulos lähes kaikki hampaat samaan aikaan.
kaarelle heitti itteänsä nukkuessa, mutta sekin pelkällä maidolla on rauhottunut.
hikkasi ennen montakertaa päivässä. sitä ei hetkeen oo ollu.
unet oli huonoja imetyksellä mutta parani korvikkeella.

eli ainut mikä on kun maitoa juo niin löysä vihree kakka.
 
Mä kyllä olisin aika varma sitten, ettei se maitokaan sovi. Mulla itsellä meni alussa myös aikaa hoksata, ettei kaikista pahiksista tule samat oireet. Meillä imetyksellä oli vihreää vellikakkaa, mutta ei refluksia. Imetys lopetettiin tuon kakan vuoksi, kun se ei korjaantunut imetysdieetistä huolimatta. Nannilla ja Almironilla kakka oli kiinteää, mutta tuli refluksia. Kiinteistä pahiksista tulee yleensä refluksia, mutta mango aiheuttaa ripulia :/

Kakan ei kuuluisi olla vihreää velliä. Meillä se kiinteytyi sopivalla korvikkeella ja ei ollut enää vihreää.

Mä uskon nyt aika vakaasti, että pohjimmiltaan ongelmat johtuvat tuosta maidosta!
 
no joo nyt alkaa oleen niin että joka maitokerrasta naama on punanen ja näppynen. Lähetääb päivystykeen hakeen rec. ja sit alotettaan joku muu maito.
mitähän sitä alottas kokeilun a vai n ? en muista nimiä,
kun tällä päivystää ei valmiit lääkärit niin sinne kannataa mennä niin että tietää mikä on vialla.
tää vaasa on niin syvältä.
No yleensä neuvottelen isäni kanssa ja sit hän tekee diaknoosin ja mä meen tiedon kans lääkäriin :LOL:
isäni ammatit on, hitsaaja, putkimies ja uusin sähkömies :D kuitenkin pätevämpi kuin useat lääkärit
 
netskuli: Suosittelen Neocate-erityiskorviketta, se on se useimmiten kaikkein allergisimmille sopiva erityiskorvike. Neocatea tekevät firma muuten mainitsee sitä käytettävän refluksin hoidossa, käytännössä siis refluksioireisten maitoallergikkojen hoidossa.

Hei muuten, Tuomela tekee Kelan korvauksia varten tehtäviä altistuksia Pikkujätissä. Eli ne kannattaa tehdä ehdottomasti Tuomelalla, jos teille tulee niiden tarvis ja jos se vain suinkin on teille taloudellisesti mahdollista, esim. vakuutuksen turvin. Me tehtiin kaikki altistukset Neocaten Kela-korvausta varten Tuomelalla ja kaikki meni tosi hyvin. Ei tarvinnut kiusata lasta pitkään altistuksessa ja todistella lääkärille "että kyllä tosiaan silent-refluksi on maitoallergian oire..." ja kun maitoaltistusta jatkettiin kotona, saatiin hyvä ohjeistus Tuomelalta eikä hirvittänyt niin paljon tilanne.
 
no meillä ei oo vakuutusta joten siks seuraava testi/ lääkäri pitää miettiä tarkkaan. Eli ei mennä maanantaina siihen pric testii. Koska jos se ei oo varma niin täs vaihees en nää sitä tarpeellisex. Vaan säästetään se raha et mennään kunnon allergologille. Varmaan tuo tuomela. Sitten hänen ohjeiden mukaan mennään ja katsotaan että mitä testejä tehään ja mitä niillä halutaan selvittää.
 
Pikaisesti vielä: noista erityiskorvikkeista Neocate on se kallein, Almiron on hieman edullisempi. Mutta ne on erilaisia tuotteita. Almironissa maito on pilkottu ketjuksi kun taas Neocate on aminohappovalmiste. Herkimmille maitoallergikoille Almiron ei käy, kuten meidän pojalle. Onneksi on sitten tuo Neocate. Yli 6-kk -ikäisille saa kokeilla soijamaitoa, joka on selvästi edullisempi kuin Almiron ja Neocate. Valitettavasti useille vauvaikäisille maitoallergikoille se ei käy. Meille allergologi ei edes suositellut sen kokeilua, vaikka pojalla ikää olisi riittänyt...

Sopiva erityiskorvike löytyy vaan kokeilemalla. On olemassa myös muitakin, esim. Nutramigen ja Profylac.
 

tossa vielä yx kuva. Kun eilen sai maitoa. Oli siis parii tuntia aiemmin syöny bataattia. Mutta kun naama alko punottaa niin silloin oli vaan maito. Ja sen jälkeen nuo näpyt ja punotuksen onkin sitten tullu kun maitoa juo...
kuva on hieman epäselvä mut kyllä siitä jotenkin sen punotuksen näkee. Oli kyl luonnossa kirkkaampi
 
Aika selkee reaktio minustakin ja toi kakka ei oo normaalia!!

Mitäs jos ottaisitte nyt kiireesti lapselle vakuutuksen, kun mitään ei ole vielä todettu, sano vaikka vak.yhtiössä että haluatte sen kun olette todenneet että vauvan kanssa täytyy jatkuvasti ravata lääkärissä ja kunnallinen puoli on hitaampi kuin yksityinen...? En ole varma tästä, mutta pohjantähdessä kuulemma korvataan erityismaidotkin, kun kuulemma muualla ei. En sit tiedä kuinka tarkkaa syyniä yhtiöt pitää näin pienestä vauvasta, et minkä takia on käyty lääkärissä ja ei kai siellä omat epäilyt vielä voi rajoittaa mitenkään, niin niistä ei kai kannata mainita erikseen mitään..?

Kun mun mielipide on asioista se, ettei lapsen terveydellisiä ongelmia voi lykätä "rahapulan" vuoksi. Vakuutus maksaa tässä vauva- ja lapsiaikana itsensä kyllä takaisin moninverroin. Meilläkin on kaikilla vakuutukset, mutta noilta isommilta ajattelin ruveta sitä nyt lopettamaan, kun eivät enää juuri sairastele ja ennen vakuutusten ottoa käytiin omálla kustannuksella jo keskimmäisen kanssa kita- ja nielurisaleikkaukset läpi... :/ Mutta pienellä aion ehdottomasti pitää, omavastuu on helissyt tässä jo moneen kertaan, että takaisin ollaan saamassa reippaastikin, mutta haen ne vasta sitten kun eka käynnistä on vuosi. Meillä on vakuutus tapiolassa. Jos vaikka kun tänään tai huomenna kävisit, se olisi heti voimassa ja sitten vaan varailemaan aikaa tuomelalle.. :D
 
Altistus tapahtuu niin, että menette sairaalaan, jossa ruvetaan aivan pienistä määristä antamaan lapselle maitoa, pikkuhiljaa nostetaan annosta. Se keskeytetään heti kun selkeä reaktio tulee. Aika yleisesti vissiin se nostetaan 100ml se annos ja sitten jatketaan kotona.

Meillä meni kotona pari päivää, kun poika alkoi oksentamaan ja pieremään ja kakkimaan vihreetä "sinappia" ja hikottelemaan, soitin aamulla polille, josta käskivät jatkaa neocatella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonnakar:
Aika selkee reaktio minustakin ja toi kakka ei oo normaalia!!

Mitäs jos ottaisitte nyt kiireesti lapselle vakuutuksen, kun mitään ei ole vielä todettu, sano vaikka vak.yhtiössä että haluatte sen kun olette todenneet että vauvan kanssa täytyy jatkuvasti ravata lääkärissä ja kunnallinen puoli on hitaampi kuin yksityinen...? En ole varma tästä, mutta pohjantähdessä kuulemma korvataan erityismaidotkin, kun kuulemma muualla ei. En sit tiedä kuinka tarkkaa syyniä yhtiöt pitää näin pienestä vauvasta, et minkä takia on käyty lääkärissä ja ei kai siellä omat epäilyt vielä voi rajoittaa mitenkään, niin niistä ei kai kannata mainita erikseen mitään..?

Kun mun mielipide on asioista se, ettei lapsen terveydellisiä ongelmia voi lykätä "rahapulan" vuoksi. Vakuutus maksaa tässä vauva- ja lapsiaikana itsensä kyllä takaisin moninverroin. Meilläkin on kaikilla vakuutukset, mutta noilta isommilta ajattelin ruveta sitä nyt lopettamaan, kun eivät enää juuri sairastele ja ennen vakuutusten ottoa käytiin omálla kustannuksella jo keskimmäisen kanssa kita- ja nielurisaleikkaukset läpi... :/ Mutta pienellä aion ehdottomasti pitää, omavastuu on helissyt tässä jo moneen kertaan, että takaisin ollaan saamassa reippaastikin, mutta haen ne vasta sitten kun eka käynnistä on vuosi. Meillä on vakuutus tapiolassa. Jos vaikka kun tänään tai huomenna kävisit, se olisi heti voimassa ja sitten vaan varailemaan aikaa tuomelalle.. :D
oon samaa mieltä, mutta kun itseäni en myy enkä käske miestäni rikoksia tekemään niin on vaan mietittävä mitä tehdään.
Otetaan vakuutus tottakai nyt. Mutta aiemmin ajateltiin että sitä ei tarvi, kun en tiennyt että kunnalliselta puolelta ei saa apua jos lapsi sitä tarvii. Nyt kun tiedän että apua ei ilman rahaa saa niin vakuutus hankitaan.

meillä kun raha ei kasva puussa, ja lähimmälle allergoligille on matkaa niin täytyy punnita että maksaako hihhuli lääkärille vai säästääkö että on varaa mennä kunnonlääkärille.
siksi tämä raskasta on ollutkin kun tietää ettei rahaa hirveesti ole mutta lapsi tarvii apua.
tällähetkellä auton talvirengasrahoja on tuhlattu ja lisää menee kun kääydään ostaan sit neocatia vai mikälie olikaan.

katsotaan miten vakuutuksen kans käy. sitten helpottaa.
Siltikin maksaa ajaa läpi suomen mutta lapsen etu on tärkein mutta ikävä kyllä meillä tosiasia on että raha ei kasva puussa ja kaikesta tingitään että lapsella ois hyvä olla!
 
Hei, ennen vakuutuksen ottamista on hyvä olla selvillä mitä niissä tk:n papereissa lukee... Eihän sinne vaan ole ehditty kirjata mitään allergiaan liittyvää, silloin voi olla että vakuutukseen tulee ehtoja, mitkä sairaudet rajautuu vakuutuksen ulkopuolelle.

Jos vakuutukseen päädytte, niin voin suositella Pohjantähteä. Se korvaa nuo erikoismaidot, tietääkseni ainoana vak.yhtiönä Suomessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja edith75:
Hei, ennen vakuutuksen ottamista on hyvä olla selvillä mitä niissä tk:n papereissa lukee... Eihän sinne vaan ole ehditty kirjata mitään allergiaan liittyvää, silloin voi olla että vakuutukseen tulee ehtoja, mitkä sairaudet rajautuu vakuutuksen ulkopuolelle.

Jos vakuutukseen päädytte, niin voin suositella Pohjantähteä. Se korvaa nuo erikoismaidot, tietääkseni ainoana vak.yhtiönä Suomessa.
juu ollaan oltu sinne yhteydessä eikä pitäis olla mitään ylhäällä missään.
mehiläisen läkärin diagnoosi oli että syötetään liikaa vaikkakin pulauttelee sis tyhjästä vatsasta ja siis kokoajan. Ja siis selkeesi ne pystyy yhdistään tiettyyn ruoka-aineeseen..

eli ei mitään diagnoosia oo annettu jne. mut huomenna keretään selvittää enempi
 
nojoo otan taas järjen käteen enkä aloita neocatea...
kun maidon kanssa tyttö on kerta parempi eikä ruokanouse kurkkuun.
lukuunottamatta tätä päivää mutta kyllähän se bataatti hetken vaikuttaa. Jos huomenna näyttää huonolta niin läkärin kautta..
alkaa mennä jo välillä itellä yli mut ei kai sitä ny omiin nimiin kannata ruveta erikoismaitoja antaan.

koitetaan nyt katsoo rauhassa ja pidetään järkikädessä
 
Niin, tai yksityisen lääkäriaseman kirjoissa mitään siihen suuntaan viittaavaakaan.

Ne maidot joutuu kustantaan itse siihen saakka kun on saanut maito-altistuksen jälkeen B-lausunnon, joka toimitetaan sitten kelalle. Sen toimittamisessa ei kannata viivytellä (nim. viivytteli ja maksoi sitten tyhmyydestään).

Jaksamisia, tiedän että on rankka vaihe. :hug:
 
apteekissa sanoi että kannattaa hankkia se rec. koska kelalta saa takautuvasti sen kokeilu ajan mikäli lääkäri on kirjottanu rec.

vakuutus yhtiöt ei ilman lupaa saa kysellä mitään. Ja tuskinpa jokaisen suomen yksityisen klinikan tarkistaa.
Ja ei meillä oo mitään tietoja missään.
siis kun ei oo todettu mitään.
Katsotaan miten huomenna mebee siellä vakuutus yhtiöllä.
Eiköhön tämä tästä ala purkautumaan.

Katsotaan sopiiko maito. Jos sopii niin sit ei periaatteessa oo kiire lääkäriin. Kokeillaan ruoka aine kerrallaan mikä sopii ja mikä ei ja päiväkirjaan ylös. Ei se lääkärikään päälle katsomalla osaa sanoa mitkä ei käy joten täytyy vaan malttaa itse olla tarkkana ja pitkällä pinnalla varustettu.
Tietysti tukea ois kiva saada ja kertoa ajatuksiaan ammattilaiselle.
Mitä on oireita mitkä ei ja mitkä on isoja oireita jne,
välillä kun tuntuu ettei tiedä ees mikä on normaalia ja mikä ei. Kun koko ajan jostain lukee et mitä oireita muilla on ollu ja ite en ees tajunnu et sellaisiakin oireita on tai on epäilly mutta ei kuitenkaan oo saanu ammattilaisen mielipidettä.
juu on tää vaan tätä ja minä kun olin varma ettei meidän lapselle tuu allergioita =)
 
Siis kyllä Ifissäkin korvataan erityismaidot.Ainakin me saatiin kaikki
korvaukset kun esikoinen oli maitoallergikko sekä vilja-allergikko sekä
kanamuna-allergikko...En tietty tiedä nykyistä heidän tapaansa toimia
allergioiden suhteen.Vakuutus on otettu vuonna 2000.
 
Netskuli;
Ethän vain loukkaantunut kommentistani? En toki tarkoittanut asiaa noin, kuten sen ehkä ymmärsit.. :ashamed:

Ei meilläkään raha kasva puussa ja joskus täytyy jättää pari laskuakin lääkärien ym takia maksamatta, mutta yritin puolesta puhua noita vakuutuksia...

Kaik ok?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonnakar:
Netskuli;
Ethän vain loukkaantunut kommentistani? En toki tarkoittanut asiaa noin, kuten sen ehkä ymmärsit.. :ashamed:

Ei meilläkään raha kasva puussa ja joskus täytyy jättää pari laskuakin lääkärien ym takia maksamatta, mutta yritin puolesta puhua noita vakuutuksia...

Kaik ok?
juu, en ottanu nokkiin. Tai varmaan ehkä tuossa lukiessani..
mut oli pinna kireellä ja muutenkin ihan poikki niin näin vaan sen yhden lauseen.
juu ei mitään paniikkia =) tässä vähän ylireagoidaan jo joka asiassa, siis minä ylireagoin. Mutta tuossa eilen tuli kauhee tunteen purkaus ja kiukku niin taashelpotttaa =)
 
netskuli:
apteekissa sanoi että kannattaa hankkia se rec. koska kelalta saa takautuvasti sen kokeilu ajan mikäli lääkäri on kirjottanu rec.


Valitettavasti pelkkä resepti ei riitä Kelaa varten erityiskorvikkeiden korvauksia varten. Kokeiluaika menee omaan piikkiin. Kelalta saa korvauksia siitä päivästä lähtien kun on vienyt Kelan toimiston altistuksen/altististusten jälkeen lääkärin kirjoittaman b-lausunnon erityiskorvikkeen tarpeesta. Sitten kun saa Kelalta päätöksen erityiskorvikkeen korvauksista, voi hakea takautuvasti tuosta b-lausunnon jättämispäivästä lähtien ostamansa korvikkeet. Päätöksen jälkeen Kela postittaa lapsen uuden Kela-kortin kotiin, jolloin apteekissa maksetaan enää vain oma osuus erityiskorvikkeesta. Apteekki hakee sitten korvauksen Kelalta itselleen. Itse ei enää sitten tarvitse hakea takautuvasti korvauksia.

Nämä Kelan kiemurat on ihan mielettömiä!! Minullakin on mennyt välillä aivoissa johdot sekaisin kun näitä miettii =)

 
Oot kyllä saanut apteekista väärää tietoa. Asia on niinkuin Ahmutar kirjoittaa...Se Neocate on maksettava omasta pussista siihen saakka, kun on altistukset tehty ja lääkärin lausunto Kelassa. Usein siihen menee aika paljon rahaa, riippuen siitä kuinka pian lapsi saadaan oireettomaksi ja altistus tehtyä.

Meillä lapsella kakka oli myös vihreää ja velliä, se on ihan selkeä allergiaoire. Sen takia itse olen huolissani teidän lapsen vuoksi. Mä en tajunnut aikoinaan, miten vakavaa se on. Lääkärissä vähäteltiin jne. ja lopulta lapselta alkoi tulla kakan mukana verta! Jouduimme moneksi päiväksi sairaalaan osastolle :'( . Suolisto oli mennyt jo niin huonoon kuntoon. Mulla on edelleeen morkkis siitä...Imetys lopetettiin ja siirryttiin Almironille, josta alkoi tämä meidän refluksitaistelu. Kakka on ollut sen jälkeen kiinteää, lukuunottamatta paria kiinteää, jotka eivät käyneet.

Kelan kanssa on tosi inhottavaa alkuun, mutta kunhan korvauspäätökset saa, niin alkaa helpottamaan. Kannattaa siis varautua rahan menoon. Kannattaa kysellä Neocatea täältä, Histamiinista, Yahoon allergialistalta jne. Jotkut myyvät Neocatea omakustannus hintaan, jos on ylimääräisiä. Monilta jää yli, jos alkaa tavallinen maito käymään tai vaihtavat korviketta jne.
 
niin mutta se sanoi apteekista että sit jos saa sen todistuksen niin ne kelasta maksaa sitten takautuvasti... jos on rec. mut jos ei saa todistusta niin sit ei makseta. no oli miten oli =) mut pohjantähdessä maksetaan vaikkei olis lääkäri määränny =) eli siis vaikka ostaa muuten vaan niin ne korvaa :eek:

neocate toises apteekis 62? ja toises 74,15... eli nousemaan päin on.
kannattaa siis ostaa apteekeista missä on viel vanhaa tukkua jäljellä
 

Yhteistyössä