Nykypäivän yltäkylläisyys tekee ihmisistä kiittämättömiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pohtija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pohtija

Vieras
Hieman provosoiva otsikko tarkoituksella. Olen lähiakoina huomannut useasti ajattelevani sitä, kuinka kiittämättömiä ihmisistä on tullut, ja nyt eniten mietin juuri itseäni. Kuinka minulle mikään ei enää riitä, koska maailmassa on niin paljon kaikkea tarjolla. En puhu nyt onnesta, terveydestä tai mistään sellaisesta, vaan lähinnä materiasta.

Olen itse syntynyt 80-luvulla ja elänyt lapsuuteni keskituloisessa perheessä. Muistan lapsuudestani sen, kun leluja sai kaksi kertaa vuodessa (synttäreinä ja jouluna) ja kuinka hyvältä se juhlapäivän porsaan kassler maistui, se joka maksaa 6€/kilo. Muistan ikuisesti sen, kun vanhempanne veivät meidät yllätysmatkalle kylpylään, sen kuinka erikoista ja hienoa se oli koko perheelle.

Nyt kaikki on niin saatavilla koko ajan. Pizzan tilaat kotiin netistä, ja kaikesta ennen niin luksusta olleesta on tullut arkea. Mikään ei tunnu enää miltään. Ostetaan koko ajan lisää tavaraa ja keittiöstä löytyy limu- ja jäätelökonetta. Vaikka itsekin todellakin nautin arjen luksuksesta ja nykyteknologiasta, se silti harmittaa minua toisinaan aivan suunnattomasti. Tarjontaa on niin paljon, ettei mikään tunnu enää niin erikoiselta ja hienolta. Tämä koskee mielestä hyvin montaa minua minun lisäksi. En todellakaan ole rikas kermaperse, vaan suhteellisen pienituloinen, asun vuokralla ja en voi ostaa kaikkea mitä haluan. Kuitenkin silti sitä materiaa on niin paljon, ja välillä tuntuu että nykyisin ihmiset elää sitä lapsuuteni "juhlapyhää" joka päivä. Toisinaan mietin oikeasti sitä, että pitäisi vaan myydä kaikki omaisuutensa ja opetella taas siihen vaatimattomuuteen, missä valtaosa ihmisistä eli vielä 80-90-luvuilla.

Onko muut miettineet tätä asiaa? Tai ylipäänsä, herättääkö se teissä ajatuksia?
 
Ajattelen useinkin. Mietin millainen lapsuus itselläni on ollut, millainen lapsuus omilla lapsillani on, erityisesti millainen nuoruus heillä tulee olemaan. Materia tuntuu olevan tämänpäivän nuorille kaikki kaikessa ja jo 2v on viime jouluna selannut kuvastoja ja huutanut lahjatoiveita, telkkarista pitäisi saada mainoksista kaikki. Mitä tämä tulee olemaan kun ikää on 15v?

Mua kauhistuttaa miten itsestäänselvänä itse pitää asioita jotka eivät todellakaan olleet itsestäänselviä edes 10v sitten. Miten tietynlainen helppous elämässä luo uudenlaisia ongelmia, miten paljon aikaa viihde-elektroniikka ja tämä internetin ihmeellinen maailma syö, miten ei muka edelleenkään osaa repäistä itseään irti siitä kaikesta tarpeettomasta.

En pidä siitä että elämme jatkuvasti enemmän ja enemmän kulttuurissa jossa tavaralla on enemmän arvoa kuin ihmisellä. En pidä siitä että lapseni kasvavat kulttuuriin jossa ei edes muisteta sellaista kuin pula, nälkä, köyhyys. En tarkoita että pitäisi olla huono olla, tarkoitan että pitäisi ymmärtää miten asiat voivat olla, jotta voi olla kiitollinen siitä miten paljon on. Tämän päivän nuoret eivät tätä ymmärrä. He ovat saaneet kaiken, vaikka olisivat puutteessakin eläneet. Asiakaspiirissä tätä kohtaa paljon, ja huolestuttaa mitä jatko omien lasten kanssa on.
 
No emmä tiedä voinko ihan samaistua tuohon. Tokihan elämä on muuttunut lapsuuteeni verrattuna, mutta en ole itse kadottanut kiitollisuuttani ja samaa olen koettanut iskostaa lapsiin. Itsestäänselvyyksiä ei elämässäni ole. Lapsia olen juoksuttanut tapaamaan ihmisiä erilaisista oloista yms. Tiedän, että lapsuudenkodissani on tälläkin hetkellä väkivaltaista puolisoa paossa pienten lasten kanssa yksi henkilö. Kasvatus vaikuttaa, ei ne ulkoiset muutokset.

Suurimmat iloni tulevat yhä muusta kuin materiaalisesta luksuksesta.
 
Chala, minulla ei itselläni ole lapsia mutta miettisin varmasti noin myös omistani. Itse olen 90-luvulla suurimman osan nuoruudestani elänyt, silloin kun tietokoneet alkoivat tulla kotitalouksiin ja muistan kun isälläni oli ensimmäisiä kannettavia puhelimia.. Itse muistaa niin elävästi sen, kuinka PALJON asiat ovat muuttuneet ja ikävä kyllä myös huomaa sen, että kuinka vaan vaaditaan enemmän ja enemmän koko ajan. Varmasti tämä sama on myös jo minun ikäpolveni ihmisillä, mitä 60-luvun lapset kauhistelee..
 
Eikö ole vain hyvä, että tunnistaa kulutustapansa ja -tottumuksensa? Sillä on varmasti paremmat seuraukset oman kulutuksensa hallinnassa kuin jos vain sokeasti haalisi tavaraa lisää kokematta oloaan ikinä tyytyväiseksi.

Kaikki menee eteenpäin ja uutta tavaraa ilmestyy tyrkylle, mutta suhde tavaraan voi olla sitäkin että harkitsee sen ostamista ja säästää hyvään laatuun.

Olen itse syntynyt aiemmin kuin sinä ja olisin ollut murkkuikäisenä ikionnellinen netistä ja kännykästä. Ihminen oli todellakin avuton ilman lähintä puhelinta, jos jotakin vakavaa sattui. Radiossa oli kesäisin usein kuulutuksia "perhe virtanen matkalla jossakin päin suomea, ottakaa heti yhteys numeroon xxxxxxx" ja aina tiesi sen tarkoittavan jotakin ikävää. Tai jos isovanhemmat menivät mökille sai pelätä, että pärjääkö ne siellä kipeiden lonkkiensa kanssa. Sai vain toivoa, että naapuri kävisi katsomassa. Joku pizzan soittaminenkin on hienoa asia, sillä silloin saa pizzan mistä haluaa ja yrittäjä uskaltaa perustaa pizzerianza muuallekin kuin pääkadun varteen.

Itselläni kulutus on vakiintunut tiettyihin määriin. Kun perustin kotiani ostotarve oli suurempi ja sitten sitä tajuaa, ettei tarvitse oikein mitään ja ryhtyy tyhjentämään hyllyjään seuraavalle sukupolvelle- jos vain huolivat. Tärkeältä tuntuneet keräilykohteet on kääritty lahjapapereihin ja luovuttu niistä.

En osaa tuomita muita tavarapaljoudesta....
 
Äkkiseltään tämä 60-luvun lapsi on taipuvainen olemaan samaa mieltä. Mutta mun mielestä oleellisempi muutos on tapahtunut ihmisten välillä. Kuvitellaan itsensä kuolemattomiksi ja haavoittumattomiksi, eikä tajuta huolehtia suhteistaan. Ja jos yritetäänkin, niin yritys on laimea ja lapsellinen.

Hirvittää, koska arvelen ettei nuoremmalla polvella ole itsellään mitään tajua siitä, kuinka hauraiksi ihmiset ovat käyneet, ja kuinka yksinäiseksi silloin elämä käy, kun suhteet eivät pysy. Enkä oikein tiedä, miksi näin on. Materia voi olla yksi tekijä?
 
Kyllähän tuota on tullut ajateltua. Itse huomasin joitakin vuosia sitten, että kun elintasoni oli noussut niin, että söimme "juhlaruokaa" joka päivä, ei juhlat tuntuneetkaan enää juhlilta. Joten aloin laittamaan taas tavallista arkipöperöä arkisin ja sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä sitten jotain vähän parempaa.

2,5 vuotta sitten aloin "nuukailemaan" ja se on mun henkilökohtainen vastineeni downshiftaamiselle. Lakkasin ostamasta sellaista, mitä en välttämättä tarvinnut. Aloin myös kierrättämään ja tuunaamaan aiempaa enemmän. Nytkin mulla seisoo yksi 50-60 -luvulta peräisin oleva keittiön seinäkaappi olohuoneen lattialla ja kesälomalla aion entisöidä sen ja laittaa keittiön seinään. Kun itse kunnostaa ja tuunaa, ilo esineestä on paljon suurempi kuin jos hakisi uuden kaapin kaupasta. Kirpputorit ja huutokaupat on mun "tavaratalojani" nykyisin.
 
  • Tykkää
Reactions: Pinki
Kauhistelen asiaa kyllä joka päivä. Tämä nykyinen kerskakulutus tuntuu olevan se elämänsisältö.
Massatuotanto on muuttanut elämää todella paljon, mutta ei todellakaan pelkästään parempaan suuntaan.

Mietin, milloin tälle elämäntyylille tulee täysistoppi; milloin luonto ei enää kestä. Eihän se kestä nykyäänkään, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan.
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
Nuo nykypäivän lapset niinkuin mekin aikoinaan kyllä tiedostaa että asiat ja sitä tavaraa voisi jokatapauksessa olla paremmin ja enemmän. Ei se ole mihinkään muuttunut joten tyytyminen heilläkin on siihen mitä nyt on. Ja sitten aikuisena tajuavat kuinka kiitollinen pitäisi olla.
 
[QUOTE="jees";28509755]Äkkiseltään tämä 60-luvun lapsi on taipuvainen olemaan samaa mieltä. Mutta mun mielestä oleellisempi muutos on tapahtunut ihmisten välillä. Kuvitellaan itsensä kuolemattomiksi ja haavoittumattomiksi, eikä tajuta huolehtia suhteistaan. Ja jos yritetäänkin, niin yritys on laimea ja lapsellinen.

Hirvittää, koska arvelen ettei nuoremmalla polvella ole itsellään mitään tajua siitä, kuinka hauraiksi ihmiset ovat käyneet, ja kuinka yksinäiseksi silloin elämä käy, kun suhteet eivät pysy. Enkä oikein tiedä, miksi näin on. Materia voi olla yksi tekijä?[/QUOTE]

Mua mietityttää tähän liittyen miten yhteydenpito läheisiin ihmisiin on muuttunut esim. kännyköiden, saati sosiaalisen median yleistymisen myötä. Ns. oikein käytettynä se on aivan loistava asia, mahdollistaa yhteydenpidon yli pitkien välimatkojen, tekee erityisesti yhteydenpidon ulkomaille todella edulliseksi.

Itseäni kuitenkin huolestuttaa se, miten monet tutut ja läheisemmätkin ihmiset ovat heittäytyneet lähinnä elektroniikan varaan yhteydenpidossa. Ei tarvitse edes soittaa, kun voi hoitaa asian tekstiviestillä tai facebookin kautta, saati sitten että henkilökohtaisesti kasvotusten tavattaisiin. Tiedän itsekin syyllistyväni tähän, tietoisesti pyrin taistelemaan tätä vastaan, välillä heikolla menestyksellä..
 
Nuo nykypäivän lapset niinkuin mekin aikoinaan kyllä tiedostaa että asiat ja sitä tavaraa voisi jokatapauksessa olla paremmin ja enemmän. Ei se ole mihinkään muuttunut joten tyytyminen heilläkin on siihen mitä nyt on. Ja sitten aikuisena tajuavat kuinka kiitollinen pitäisi olla.

Mä koen että lähtökohtaisesti on nurinkurista ajatella että pitää osata tyytyä siihen mitä on. On täysin eri asia olla tyytyväinen asioihin jotka oikeasti ovat hyvin, sekä osata myös nousta vastaan epäkohtia joita näkee, kuin vain tyytyä, hyvässä ja pahassa.
 
Mitäköhän elämä on 30 vuoden päästä? Jatkuuko kehitys vai tuleeko katastrofi? Voi olla että tulevaisuuden köyhillä on asiat paremmin kuin nykyisyyden varakkailla.
 
Tässäkin asiassa aika varmaan kultaa muistot, mutta minulla on omasta lapsuudestani
( jota elin pääasiassa 70-luvulla ) sellainen mieilkuva, että sellaista lasten välistä kilpavarustelua oli paljon vähemmän. Toki silloinkin lapset vertailivat vaatteitaan ja lelujaan, mutta silti tuntui, että kaikki olivat jotenkin enemmän samalla viivalla.
Ainakin lapsen silmissä.

Ei tarvinnut kilpailla kellä on hienoin kännykkä, kannettava tms. kun sellaisia ei ollut.Enkä muista, että vaatteitakaan olisi verrattu samassa mittakaavassa kuin nyt.

Tämä meni nyt vähän ohi aiheen, mutta jotenkin silti ajan kultaamin muistoin uskon / uskottelen. että vähemmän on enemmän oli totta.

=)
 
Tässäkin asiassa aika varmaan kultaa muistot, mutta minulla on omasta lapsuudestani
( jota elin pääasiassa 70-luvulla ) sellainen mieilkuva, että sellaista lasten välistä kilpavarustelua oli paljon vähemmän. Toki silloinkin lapset vertailivat vaatteitaan ja lelujaan, mutta silti tuntui, että kaikki olivat jotenkin enemmän samalla viivalla.
Ainakin lapsen silmissä.

Ei tarvinnut kilpailla kellä on hienoin kännykkä, kannettava tms. kun sellaisia ei ollut.Enkä muista, että vaatteitakaan olisi verrattu samassa mittakaavassa kuin nyt.

Tämä meni nyt vähän ohi aiheen, mutta jotenkin silti ajan kultaamin muistoin uskon / uskottelen. että vähemmän on enemmän oli totta.

=)
Mulla on ihan samat muistot. Ja vielä niinkin myöhäiseltä ajalta kuin 80-lopusta. Silloin esikoinen oli pieni ja väittäisin, että eläminen oli silloin helpompaa, vaikka tulot olikin pienet. Ei tarvinnu tolla koko ajan jotain uutta ja ne paremmalla oksalla istuvat ostivat ihan samoja lastenvaatteita kuin ne pienituloisetkin. Lapsille ei ollut samalla tavalla merkkivaatteita kuin mitä on nykyisin eikä ylipäätään pidetty kovin järkevänä maksaa suuria summia lasten vaatteista, kun lapset kasvoivat niin nopeasti.

Ja tosiaan oli paljon vähemmän erilaisia hilavitkuttimia kuin nykyisin. Kodin elektroniikka kestikin pidempään kuin takuuajan päättymiseen asti. Itse asiassa mun siskonpojallani on mun vanha UPOn sähkögrilli, joka on ostettu vuonna 1987 ja joka toimii edelleen erinomaisen hyvin. Saatko tänään kaupasta sähkölaitetta, joka toimii yli neljännesvuosisadan?
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28510042:
Mulla on ihan samat muistot. Ja vielä niinkin myöhäiseltä ajalta kuin 80-lopusta. Silloin esikoinen oli pieni ja väittäisin, että eläminen oli silloin helpompaa, vaikka tulot olikin pienet. Ei tarvinnu tolla koko ajan jotain uutta ja ne paremmalla oksalla istuvat ostivat ihan samoja lastenvaatteita kuin ne pienituloisetkin. Lapsille ei ollut samalla tavalla merkkivaatteita kuin mitä on nykyisin eikä ylipäätään pidetty kovin järkevänä maksaa suuria summia lasten vaatteista, kun lapset kasvoivat niin nopeasti.

Ja tosiaan oli paljon vähemmän erilaisia hilavitkuttimia kuin nykyisin. Kodin elektroniikka kestikin pidempään kuin takuuajan päättymiseen asti. Itse asiassa mun siskonpojallani on mun vanha UPOn sähkögrilli, joka on ostettu vuonna 1987 ja joka toimii edelleen erinomaisen hyvin. Saatko tänään kaupasta sähkölaitetta, joka toimii yli neljännesvuosisadan?

meillä oli koko lapsuuteni sama pyykinpesukone. Ensimmäinen mikrouunimme oli äidillä varmaankin lähes 20 vuotta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28510072:
Jep. Uusia hankittiin vasta sitten, kun vanha meni rikki eikä sitä saanut enää korjattua. Meillä ainoa poikkeus tästä oli väritelevisio vuonna 1979. Sellainen ostettiin, vaikka mustavalkoinen toimi vielä ihan hyvin.

Ja lankapuhelimet, ne, ne kanssa kestivät. Ainoa, jota piti ehkä vaihtaa, oli jatkojohto, jonka avulla sitä yritti päästä puhumaan vähän ykstyisemmin. Meillä kun puhelin oli eteisaulassa.

Ja puhelinnumerot muisti ulkoa, kun ne piti siitä valintakiekosta väänellä.
 
Ja lankapuhelimet, ne, ne kanssa kestivät. Ainoa, jota piti ehkä vaihtaa, oli jatkojohto, jonka avulla sitä yritti päästä puhumaan vähän ykstyisemmin. Meillä kun puhelin oli eteisaulassa.

Ja puhelinnumerot muisti ulkoa, kun ne piti siitä valintakiekosta väänellä.
Oih! Ja mä muistan, kun 6 vuotta vanhempi isosiskoni alkoi seurustelemaan ja se lörpötteli kaiket illat poikaystävänsä kanssa enkä mä päässyt soittamaan kavereilleni :D Sitten kävin valittamassa siitä äidille tai isälle, jotka tuli komentamaan systerin pois puhelimesta. Ja systeri oli mulle vihainen, kun mä pilasin sen lemmenluritukset :D
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
En kyllä osaa samaistua tuohon. Ei mulla ole kaikkea nyt. Ei jäätelö tai limukonetta edes. Olen pieni tuloinen. Olen syntynyt 80-luvun puolessa välissä, vanhemmat oli hyvä tuloisia. Meillä oli kotona kaikenlaista. Lelunkin sai melkein joka viikkon loppu.

Nykyään oon tottunut olemaan köyhä....
 
Osittain noin, joo... mutta aika kultaa muistot. Kyllä 80-luvullakin aikamoista kulutusjuhlaa elettiin, ja 90-luvun alussa piti kaikilla olla "levikset" (omassa luokkakuvassani aika monella on ties minkä merkin logo isolla paidassaan). Nykyisin on ehkä ne limukoneet, mutta 80-luvulla oli muotia leipäkoneet. Nykyisin kirpputorit ja kierrätys ovat trendikkäitä, kun taas joskus 80-luvulla ei näin ollut ja kirppiksellä käyminen oli outoa/noloa.

Ja kuten joku totesi, tietyssä mielessä elämä on paljon helpompaa kuin ennen. Teknologia myös helpottaa arkea ja elämää. Ihmiset ovat yleisesti ottaen myös nykyisin paljon tiedostavampia kuin joskus aiemmin.
 
meillä oli koko lapsuuteni sama pyykinpesukone. Ensimmäinen mikrouunimme oli äidillä varmaankin lähes 20 vuotta.

Minulla on made in DDR pöytägrilli vuodelta 1978. Toimii kuin unelma. Vanhempani saivat sen aikoinaan häälahjaksi!
Kansandemokratioiden ainoa hyvä puoli oli se että tavara tehtiin kestäväksi koska firmat eivät olleet suuria voittoja tavoittelevia. Eikä kellään ylipäänsä ollut rahaa mihinkään...
 

Yhteistyössä