mitä mieltä tällaisista ihmisistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Kuvittelee, että itsellä on maailman rankin elämä ja muistutta koko ajan toisille (jopa lapsille) mitä itsellä ei ole ollut.

Jos toinen harrastaa jotain, kertoo, että itse ei saanut lapsena.
Itku silmässä kertoo lapsuudestan ja työstä ym. ja myös omasta lapsiperheajastaan, ja kuvittelee, että on jotenkin poikkeus ja kenelläkään ei ole ollut niin raskasta.

Tuntuu, että on onnellinen, jos omat lapset ja lapsenlapset joutuvat kärsiä. Mikään määrä mammonaa ei riitä hänelle, vaikka sitä rahaa ja omaisuutta olisi kuinka paljon nyt, silti on katkera että lapsena ei ollut ja elämä ei olut helpompaa kun oli lapsia.

Ja jos toisilla on esim. valot päällä, ei voi olla sanomatta, että valot on päällä ja tuhlaatte. Epäreilua asiasta tekee se, että me olemme tosi säästäväisiä ja tuntuu, että jos ostamme jotain, se on aina liikaa tai liian kallista, mutta jos emme osta, se yleensä pitäis olla kun muillakin on.
 
Harmillista ettei vanhempiaan / isovanhempiaan voi valita. .Tuossa tapauksessa. Katkeruus on niin järkyttävän rumaa ja rasittavaa kuulla.
Katkeruus asioita voi käydä miehensä- parhaan kamun tai psykiatrin kanssa-.. Mutta eiiii noin >:(
 
Oisko masennusta, katkeroitumista, yksinäisyyttä, skitsofreniaa? Miten ottaisit kissan pöydälle ja pyytäisit hieman myönteisempää asennoitumista ja rentoutumista yhdessäollessa? Hän saattaa pitää teitä tärkeinä ja rakkaina vaikka väsyttää teitä negatiivisuudellaan.
 
Olen niin monesti kuullut, että kyseinen henkilö ei voinut lapsena harrastaa sitä, mitä meidän lapsi nyt harrastaa. En minäkään voinut lapsena harrastaa sitä mitä meidän lapsi nyt harrastaa tai mitään muutakaan maksullista. Mutta me itse maksamme lastemme harrastukset. Koskaan ei ole senttiäkään pyydetty lastemme harrastuksiin. Meillä on pienet tulot, mutta lasten harrastuksia pidämme tärkeinä. Säästämme kodin koosta, liikumme jalan ja pyörällä jne.

Siis jotenkin tuntuu pahalta, että aivan kuin syyllistää meidän lasta kun hän harrastaa jotain.
Ja joskus mun ja miehen suhteen alussa sanoin jotain, kun puhui miten vaikeaa hänellä on ollut, että siis mitenhän mun äiti kun on monen lapsen yh. Ei koskaan ole valittanut tai syyllistänyt vaikka on kerran pyörtynyt väsymyksestä. Onneksi olimme silloin mummolassa käymässä joten me lapset emme olleet yksin.

Mutta anopilla on hyvä mies, ahkera, ja kaikki lapset terveitä ja itse terve, ja saa ollaeläkkeellä ja kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta ei.

Ja kurjaa sanoa, mutta aivan kuin ilo loistaa hänen silmistään, jos emme jotain pysty laittaa tai on tiukkaa. Aivan kuin hän nauttisi.
 

Yhteistyössä