Täällä heräilty huvikseen öisin tarkastamaan, että onhan vauva ok, jos ei oo normaalisti herättänyt. Sille vaan ei voi mitään, se tulee jostain sisältä. Tullu kaikkien kolmen lapsen kanssa ja ikää esikon syntyessä ei ollu ees sitä, mitä vaaditaan lukiosta pois pääsyyn.
Täällä vauva ei oo ollu yöhoidossa, äiti ei oo vetäny kännejä (vaikka kyllä muuten vois useempi annos alkoholia maistua), läskit on saanut olla näihin päiviin asti, kun on imetetty pitkään ja nyt ne sitten juostaan pois, kun joudetaan.
Täällä siis lie eletään tosi vanhanaikasesti ja pyöritellään silmiä, kun närkästyny kaveri soittelee, et sitä vituttaa kun kaverisa tuo ties monetta kertaa yöhoitoon pientä vauvaa (mun vauva sen ikäsenä ei syöny muuta kun tissiä) ja ei häntä huvittais oikeesti valvoa toisten penskojen takia öitä. Että silleen.
Sorry niillä, lähes kaikille äideille, jotka uisein on tätä ikäluokkaa, niinkun ite oon, et kolmeenkymppiin on vielä vuosia, mut kyllä se äidin homma on abaut se eka vuos olla 24/7 paikalla. Toki pitää rentoutua ja hemmotella itseensä, mutta ei se vauvan paikka oo todellakaan hoidossa mummulassa tai kavereilla. Jos ei sitä jaksa, ei kannata tehdä lapsia. Lasten ongelmat ennen kouluikää ja ala-aste iässä tuntuu olevan kasvussa ja se on hyvin pitkälti kiinni siitä, millaista se elämä kotona on. Ja vauva-aika on niin lyhyt, että sitä ei kannata hukata omiin juhliin ja menoihin.
Mistä väite on peräisin? Mä kun taasen olen enemmän törmännyt siihen, että vauva on jokin ihme, mikä rajoittaa kaikkea muuta elämää ja että, nyky äidit ovat erityisen tietoisia siitä mitä muut ajattelevat ja ovat erityisen huolissaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Alkaen odotusajan ruokavaliosta...