Nykyajan ihmiset on jotenkin oudosti käyttäytyviä, ei toki kaikki.

Some jotenkin sekoittanut ihmisten pään. ja luullaan, että somessa voi käyttäytyä miten haluaa ja paukuttaa päätään joka asiasta. Tuorein esimerkki on se kun eräs joka laittelee videoita päivittäin ja useita kertojakin päivässä. hänellä on laaja seuraajapiiri, koska asia josta kertoo kiinnostaa aika laajasti. saa milloin mistäkin paskaa niskaansa. mutta kaiken huippu oli kun oli sanonut joku aamu, että on niin pirtee ja ihana olo, niin siitäkin oli saanut kuraa päälleen.
 
vierailija
Näin on myös elävässä elämässä. Kävimme lähiaikoina tavaratalossa, ja änkesimme itsemme täyteen hissiin. Yksi henkilö katsoi rintavarustukseeni häpeilemättä. Ehkä hän oli vain väsynyt ja ajatus harhaili. Ylläni oli asiallinen, neutraalin harmaa t-paita. En enää muista kummassa maassa Suomessa vain piip-maassa olimme. Olen vieläkin out of the blue-tunnelmissa.
Suomalaiset ovat tietyllä jakaumalla ikäviä tosikoita, ja takertuvat nippelitietoon. Aina pitää olla arvostelemassa, kadehtimassa ja tuottamassa pahaa mieltä.
Katsoin eilen ip-lehdestä videon, jossa kuvattiin kissanpojan reissu sohvan alla. Muuten kiva video, mutta naurun liika pärske ja veen hokeminen ärsyttivät. Tyypillinen kissavideo, joita on netti täynnä.
Harrastin videoiden kuvaamista menneellä vuosituhannella. Niistä on osa taltioitu cd:lle. Jatkossa vähennän reilusti ruutuaikaani. Tänään postiluukustani tipahti tuorein Kirkko&kaupunki-lehti, jossa on aina ihana ristikko.
Syntisestä netistä irti pääseminen on vaikeaa. Ehkä pitäisi perustaa tai mennä osalliseksi vertaisryhmään nimeltään Irti helvetinkoneesta. Eipä ihme, että Suomi sairastaa mt-vaivoja miljardilla eurolla vuodessa.
 
aika turhista asioista tehdään videoita ja kerrotaan, että siellä sattuu vaikkamitä, tosiasiassa monessakaan ole mitään erikoista tapahtunut
 
vierailija
Näin on myös elävässä elämässä. Kävimme lähiaikoina tavaratalossa, ja änkesimme itsemme täyteen hissiin. Yksi henkilö katsoi rintavarustukseeni häpeilemättä. Ehkä hän oli vain väsynyt ja ajatus harhaili. Ylläni oli asiallinen, neutraalin harmaa t-paita. En enää muista kummassa maassa Suomessa vain piip-maassa olimme. Olen vieläkin out of the blue-tunnelmissa.
Suomalaiset ovat tietyllä jakaumalla ikäviä tosikoita, ja takertuvat nippelitietoon. Aina pitää olla arvostelemassa, kadehtimassa ja tuottamassa pahaa mieltä.
Katsoin eilen ip-lehdestä videon, jossa kuvattiin kissanpojan reissu sohvan alla. Muuten kiva video, mutta naurun liika pärske ja veen hokeminen ärsyttivät. Tyypillinen kissavideo, joita on netti täynnä.
Harrastin videoiden kuvaamista menneellä vuosituhannella. Niistä on osa taltioitu cd:lle. Jatkossa vähennän reilusti ruutuaikaani. Tänään postiluukustani tipahti tuorein Kirkko&kaupunki-lehti, jossa on aina ihana ristikko.
Syntisestä netistä irti pääseminen on vaikeaa. Ehkä pitäisi perustaa tai mennä osalliseksi vertaisryhmään nimeltään Irti helvetinkoneesta. Eipä ihme, että Suomi sairastaa mt-vaivoja miljardilla eurolla vuodessa.
Laita prepaidliittymä ja jatkat sitä vasta sitten kun sulle itselle tulee tärkeä asia soittoon
 
Onneksi soitan erittäin harvoin. En ole puhelinlörppö. Sain työelämässä puhelimessa puhumisesta kiintiöni täyteen. En omista telkkaria.
Vielä on kuitenkin harjaamista netin käytön kanssa. Ennen tämä oli ihana henkireikä, mutta nykyään vain pahan mielen tuottaja. Tällä palstalla on muutama todella ilkeä ja ikävä seuraajani, joista en näköjään pääse eroon millään konstilla.
 
Yhteistyössä