Nykyään erotaan liian helposti!! Vai erotaanko...?

[vieras]

mutta yleisesti voisi varmaan sanoa, että erotaan liian kevein perustein. arki tulee joka suhteessa vastaan aina. se pitää vaan hyväksyä. jos kuitenkin perusasiat esim. keskustelu ja seksi sujuvat ja yhteisiä mielenkiinnon kohteitakin löytyy, niin ei pitäisi olla mitään syytä ottaa eroa. pelkästä vaihtelunhalusta tai tylsistymisestä ei eroa kannata ottaa.

Mutta minä en ole onnellinen. En taida rakastaa miestäni. Kaikki nuo sinun listaamasi asiat kyllä täyttyvät.

Vielä hetki sitten minäkään en ollut onnellinen, en ehkä vieläkään mutta sinnepäin ollaan menossa. Meillä lisäksi seksistä ei ollut tietoakaan Mulla alko olla ulkopuolisia virityksiä ( ihan viatonta kuitenkin ) ja siinä vaiheessa päätin että ei mene elämä näin! Ei kun isännän kanssa keskustelut kehiin ja jopas alkaa taas yhteinen juoni löytyä.

 

[Champion]

Mun mielestä vika on siinä ettei pariskunnat tajua et se rakkaus toista kohtaan pitää löytää aina vaan uudelleen ja pidetään parisuhdetta itsestään selvyytenä. Tehdään lapsia, mennään töihin ja unohdetaan miksi on sen toisen kanssa yhdessä alettu olemaan.

On toki niinkin et rakkaus katoo ja silloin on parempi etsiä uusi onni muualta mut mun mielestä pitäs ensin tehdä töitä sen parisuhteen eteen eikä luovuttaa heti. Elämä ei aina ole kivaa ja aina ei kaikki ole ruusuilla tanssimista mutta uudenkin puolison kanssa elämä arkistuu jossain vaiheessa.

 

[trööt]

Ap on oikeassa siinä että lasten onnellisuus ei tule kuihtuvasta parisuhteesta, että mieluummin ero... (itse olen avioerolapsi enkä siitä kärsinyt, nautin hyvinvoivista vanhemmista erillään)
MUTTA silti suosittelisin sitä perheneuvolaa ja antaa aikaa mennä vaihean vaiheen yli. Totaalinen rakastuminen ei tule parissa kuukaudessakaan... se kasvaa ja vahvistuu suhteen myötä! Turvallisuus on iso asia, jotkut naiset eivät saa koskaan kokea sitä suhteissaan. Sinuna selvittäisin ensin parisuhteen sisäiset ongelmat ja sen mistä oma haikeutesi "jotain muuta" kohtaan johtuu, toki yhdessä miehesi kanssa. Hän saattaa olla totaalisen rakastunut sinuun! Voi tulla yllätyksenä että olet onneton!
...Tosin vähän tyhmää ottaa mies "kun ei osannut olla ottamattakaan", surullista, myös miehellesi joka on tehnyt kanssasi lapsia. Mieti vielä. Löytyisikö rakkautta mieheesi.

 

[ap]

Ap on oikeassa siinä että lasten onnellisuus ei tule kuihtuvasta parisuhteesta, että mieluummin ero... (itse olen avioerolapsi enkä siitä kärsinyt, nautin hyvinvoivista vanhemmista erillään)
MUTTA silti suosittelisin sitä perheneuvolaa ja antaa aikaa mennä vaihean vaiheen yli. Totaalinen rakastuminen ei tule parissa kuukaudessakaan... se kasvaa ja vahvistuu suhteen myötä! Turvallisuus on iso asia, jotkut naiset eivät saa koskaan kokea sitä suhteissaan. Sinuna selvittäisin ensin parisuhteen sisäiset ongelmat ja sen mistä oma haikeutesi "jotain muuta" kohtaan johtuu, toki yhdessä miehesi kanssa. Hän saattaa olla totaalisen rakastunut sinuun! Voi tulla yllätyksenä että olet onneton!
...Tosin vähän tyhmää ottaa mies "kun ei osannut olla ottamattakaan", surullista, myös miehellesi joka on tehnyt kanssasi lapsia. Mieti vielä. Löytyisikö rakkautta mieheesi.

Kiitos. En tiedä miten voisin puhua miehelleni loukkaamatta. Pitää ennemmin tutustua itseeni ehkä? Perheneuvola ei ehkä ole oikea paikka nyt... Meillä ei siis ole mitään ns. oikeita ongelmia. Olen vaan onneton.

 

[Sanni]

Elimme yhdessä 11v josta viimiset 3v mietin eroa. Lopulta tein päätöksen erosta, enkä ole katunut. Periaattessa kaikki hyvin, rakkaus vaan loppu.

 

[aplle]

parisuhdeterapia??!!

 

[ap]

Elimme yhdessä 11v josta viimiset 3v mietin eroa. Lopulta tein päätöksen erosta, enkä ole katunut. Periaattessa kaikki hyvin, rakkaus vaan loppu.

Minä olen "leikitellyt" ajatuksella muutamia vuosia. Mutta en ole edes puhunut asiasta ääneen, koskaan, kenellekään.

 

[ap]

Elimme yhdessä 11v josta viimiset 3v mietin eroa. Lopulta tein päätöksen erosta, enkä ole katunut. Periaattessa kaikki hyvin, rakkaus vaan loppu.

Minä olen "leikitellyt" ajatuksella muutamia vuosia. Mutta en ole edes puhunut asiasta ääneen, koskaan, kenellekään.

Sannille vielä, puhuitko miehellesi? Miten yritit parantaa tilannetta ennen eropäätöstä?

 

[aplle]

Olen vaan onneton.

ja sekö sitten ei ole ongelma?? kenties Sinussa on jotain sellaista häikkää jolla pilaisit sen seuraavankin suhteen. ei ole oikein rikkoa lasten perhettä ennen kuin on oikeasti yrittänyt korjata suhdetta ESIM perheneuvolassa. oletko itsekäs?

 

[aplle]

Elimme yhdessä 11v josta viimiset 3v mietin eroa. Lopulta tein päätöksen erosta, enkä ole katunut. Periaattessa kaikki hyvin, rakkaus vaan loppu.

Minä olen "leikitellyt" ajatuksella muutamia vuosia. Mutta en ole edes puhunut asiasta ääneen, koskaan, kenellekään.

et edes miehellesi. silloin ei kyllä ole kaikki kunnossa suhteessa. suhde jossa on salaisuuksia eikä avoimuutta ei voi toimia.

 

[Istafra]

Löydä se "kadonnut elämänkipinä" ensin itsestäsi, tee itsesi haaveitasi toteuttamalla onnelliseksi

 

[Sanni]

Meillä oli tän vuoden alussa tilanne jossa sanoin että homma ei vaan toimi, mutta kun on lapsi halusin katsoa ihan loppuun asti. Asiat ei siis muuttunut ja mieskin sen tiesi että kaikki ei ole niinkun pitää vaikka periaatteessa kaikki hyvin. Jos ei ole rakkautta, niin mitä jää?
Nyt tilanne hankala koska minä olin se jättäjä ja mies jätetty, joten ottanut sen marttyyrin roolin.

 

[vieras]

sellaista se elämä pitkässä suhteessa on, välistä kipinä hiipuu ja taas jossakin vaiheessa se saa tuulta alleen ja alkaa lempi roihuamaan. Ei ole kertaakaan tullut mieleen tänä kuluneena 17 vuoden aikana, että pitäsi erota sen takkai ettei kokoajan olla vastarakastuneita, en oikeasti edes jaksaisi sellaista tunnekuohua. Se oli ihanaa, mutta tämä nykyinen tila on nautinnollisempaa monella eri tasolla. Ei meilläkään mitään suuria henkeviä keskusteluja käydä, välistä ukon naama jurppii ja muutenkin on sellaista alavireistä, mutta minusta se vain kuuluu tähän elämään ja rakkauteen. Mieheni on todellakin minun elämäni rakkaus, minulle se oikea ja sopiva kaikinpuolin. Osaa kyllä yllättää minut ja koskaan en ole mitään aavistanut tulevasta..

Mutta en osaa sanoa sinun elämästäsi tai oikeastaan kenekään muukaan, et miten se olis elettävä, muuten kuin elämällä sitä nauttien ja rakastaen, onnellisuuskin on tila joka muuttuu suhteen kuluessa moneen kertaan. Minä olen onnellinen joistakin asioista ja toisista taas en. Joissakin asoissa olen tehnyt kompromisseja itseni kanssa ja opetellut elämään niiden päätösten kanssa jotenkin.

 

[ap]

Elimme yhdessä 11v josta viimiset 3v mietin eroa. Lopulta tein päätöksen erosta, enkä ole katunut. Periaattessa kaikki hyvin, rakkaus vaan loppu.

Minä olen "leikitellyt" ajatuksella muutamia vuosia. Mutta en ole edes puhunut asiasta ääneen, koskaan, kenellekään.

et edes miehellesi. silloin ei kyllä ole kaikki kunnossa suhteessa. suhde jossa on salaisuuksia eikä avoimuutta ei voi toimia.

Ei voi toimia, ei kai. En voi sanoa muuta kuin että tällaista tämä nyt on.

Istafra, kiitos. Itsekin ajattelen, että tämän muutoksen täytyisi lähteä ensin minusta. Eikä meistä parina.

 

[Istafra]

Istafra, kiitos. Itsekin ajattelen, että tämän muutoksen täytyisi lähteä ensin minusta. Eikä meistä parina.

Ensin sinusta, parisi päättää, tukeeko hän sinua tässä muutoksessa vai ei.
Joskus suhde lähtee uuteen kasvuun ja kukoistukseen. Joskus taas ei.
Tämän selvität rohkeasti vain kokeilemalla.

 

[trööt]

Vielä siitä perheneuvolasta, että se on siinä suhteessa hyvä, että siellä voi puhua myös yhden ongelmista, mutta aviopuoliso ei jää asian ulkopuolelle! Eli siis jos keskustelu tukkoaa, hän voi myös kuunnella ensin sinua - sitten ottaa osaa tai voitte sopia että menet itseksesi psykologille tms - mieluummin niin kuin että jätä miehesi täysin yksin ulkopuolelle tässä asiassa, usko minua!
Ollaan käyty yhdessä perhenlassa ja siinä on sekin hyvä puoli että sinne saa ottaa ne lapset mukaan Välttämättä muihin paikkoihin ei niinkään, joten pitäisi aina olla lastenvahti tai toisen tosiaan jäädä ilman sitä kokemusta ja tiedonjakamista.

 

[Lilii lisänimetön]

Mun mielestä olisi jotenkin omituista lähteä ensimmäisenä perheneuvolaan (ja vielä lasten kanssa?).

Itse toivon, että suhteen hankalat vaiheet selvitään sillä, että kumpikin osapuoli pysyy vahvana, eikä lähde esim. aidan toiselle puolelle vihreämmän ruohon perään. Toki jos vuosikausia on onneton, niin asia pitää nostaa esiin. Yksinkin voi mennä terapiaan.

 

[Phoebsi]

oon sitä mieltä että jos ei oo enää onnellinen niin ei kannata jatkaa. elämä on liian lyhyt tuhlattavaks

Ei koko elämä mene kenelläkään niin, että olisi koko ajan onnellinen.

Jos ja kun meille avioliitossa tulee tuollainen hetki, ottaisin kissan pöydälle ja puhuttaisiin. Etsisin sen kipinän, en pakottamalla vaan pienillä teiolla arjessa, yhteisellä lomalla ym. Suhteessa on muutenkin minun mielestäni helpompi olla ja kestää arkea kun tietää että on edessä ylämäkiä ja alamäkiä. Jos suhtautuminen olisi se, että heti kun on tasaisempaa ja tylsempää niin se olisi katastrofi.

 

[usko minua]

Jos olisit avioliitossa, joka on "ok", niin mitä tekisit? Seksi on hyvää, arvomaailma on yhteinen, teillä on pari pientä lasta. Mutta jokin on vinossa, hyviä keskusteluja ei synny, olette väsyneitä arkeen ja ehkä toisiinnekin. Kipinä on hiukan kateissa. Elämäsi maistuu puulta. Et ole onnellinen.

Mitä tekisit? Miten parantaisit/yrittäisit parantaa tilannetta? Vai ajattelisitko - kuten minä olen viime aikoina ajatellut - että sinulle on "se oikea" jossakin muualla? Tai että olisit jopa yksin onnellisempi?

Mitä tekisin? Kasvaisin aikuiseksi. Noita kausia tulee ja menee pitkässä suhteessa, kuuluu asiaan. Älä rupea yhdeksi niistä naisista, jotka jättävät miehensä vain koska se omituinen "jokin" puuttui. Et sä sitä jotain löydä sen enempää pitempikestoisesti muualta, kun kerran perusasiat on tällä hetkellä suhteessa kunnossa.

 

Jos olisit avioliitossa, joka on "ok", niin mitä tekisit? Seksi on hyvää, arvomaailma on yhteinen, teillä on pari pientä lasta. Mutta jokin on vinossa, hyviä keskusteluja ei synny, olette väsyneitä arkeen ja ehkä toisiinnekin. Kipinä on hiukan kateissa. Elämäsi maistuu puulta. Et ole onnellinen.

Mitä tekisit? Miten parantaisit/yrittäisit parantaa tilannetta? Vai ajattelisitko - kuten minä olen viime aikoina ajatellut - että sinulle on "se oikea" jossakin muualla? Tai että olisit jopa yksin onnellisempi?

Mitä tekisin? Kasvaisin aikuiseksi. Noita kausia tulee ja menee pitkässä suhteessa, kuuluu asiaan. Älä rupea yhdeksi niistä naisista, jotka jättävät miehensä vain koska se omituinen "jokin" puuttui. Et sä sitä jotain löydä sen enempää pitempikestoisesti muualta, kun kerran perusasiat on tällä hetkellä suhteessa kunnossa.

Peesi

 

[noo]

Ennemminkin olen sitä mieltä, että parisuhde ja perhe saatetaan perustaa tuntematta toista kunnolla ja TÄSTÄ syystä syntyy ongelmia.

Ja kysynkin, onkohan tähän mitään muuta keinoa kuin ero? 10v on nyt talsittu ihan ok täasä suhteessa, kaksi lastakin saatu. Nyt alan jotenkin heräämään... Mutta tämäkin on ok.

Minusta on olemassa myös keinoja ratkaista asia eroamatta. Puhu miehesi kanssa. Elämänpituisessa liitossa suhteen alkamisen tavat eivät loppujen lopuksi ole niin merkittäviä. Sun täytyisi löytää sellainen tiimihenki miehesi suhteen, että te olette pari ja yksikkö, joka puhaltaa samaan hiileen.

 

[Madicken04]

Jos tuollaisen takia eroaa, niin se tosiaankin on liian heppoisin perustein eroamista. Liitoissa on parempia ja huonompia aikoja... Jos alkaa tuntua oikein huonolta, pitää asialle tehdä jotain ennenkuin se menee katastrofiksi. Pitää miettiä, missä se vika on ja pyrkiä korjaamaan asia. Ja lisäksi lasten takia kannattaa sietää hieman vaikeampiakin aikoja.
Ruoho EI ole vihreämpää aidan toisella puolella ja mieskään ei vaihtamalla parane. Koita hyväksyä ne asiat ja lannoittaa ja hoitaa sitä yhteistä nurmikkoanne siellä aidan sisäpuolella.

Noin, eli yhdessä miettimään missä mättää. Arki helposti tulee tasaiseksi puuroksi lasten ja töiden kanssa, eli ehkä on aika keksiä siihen jotain piristystä.

Voin olla skeptinen, mutten usko sellaiseen liittoon jossa se kipinä säilyy hehkumass ayhtä kirkkaana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen lapsiperheen työntäyteistä arkea eläessä ilman että sille tekisi itse mitään.

Toki jos kaikki mahdolliset keinot on jo yritetty ja tunteet vaan tuntuvat kadonneen jonnekin niin silloin asia on jo erilainen...

 

[Ultramariini]

Uskon että useimpien ihmisten elämässä on tuollaisia vaiheita, että elämä maistuu puulta ja kokee
ettei ole ehkä joka hetki onnellinen. Heidänkin, jotka eivät elä parisuhteessa.
Nostin tuon ajatuksen esiin siksi, että joskus siinä perusarjessa, kun elämästä tuntuu kadonneen hohto- sitä alkaa nähdä ehkä liiaksikin sen himmeneen hohdon syyn olevan vain parisuhteen muodon muuttumisen aiheuttamaa. Vaikka kyse onkin ehkä enemmän "kriisisistä" tai kaiken kyseenalaistamisvaiheesta itsensä kanssa.
Parisuhde muuttaa muotoaan matkan varrella ja se hohto hiipuu joskus hyvinkin hiljaiseksi hiillokseksi. Sellaisina hetkinä, sitä alkaa ehkä liiaksikin syyttää sitä toista siitä, ettei ole onnellinen.
Haen tällä ajatuksella sitä, että tavallaan ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan/onnellisuudestaan, vaikka toinen voikin toki omaa onnellisuutta lisätä.
Sitä onnea ja potkua elämään pitäisi minusta ensin etsiä itsestään ja jos sen löytää, pyrkiä välittämään sitä parisuhteeseenkin.
Sillä jos peruasiat ovat kunnossa, tuntuu että lasten on hyvä kasvaa yhteisessä kodissa, seksi toimii jne. ei ainakaan hätiköiden kannattaisi lähteä tekemään radikaaleja muutoksia. Vaan pyrkiä herättelemään kaikkea sitä hyvää, jonka vuoksi on aikoinaan aloittanut suhteen. Yrittää nähdä toisessa niitä piirteitä joihin ihastui ja rakastui. Ja yrittää myös nähdä itseään sellaisena, joka oli kun aloitti suhteen. (Ettei olisi vaan se ostoslistansanelijaautomaatti... tämä huomautus on suunnaattu lähinnä minulle itselleni).
Ottamalla itselleen aikaa löytääkseen itsensä ja omat voimansa ja ottamalla kahdenkeskistä aikaa sitä kipinää on mahdollista herätellä.

Siihen olisiko olemassa joku toinen tuolla odottamassa en osaa sanoa mitään. Varmasti olisi joku toinenkin, jonka voisi elää ja tulla onnelliseksi. Siihen yhteen ainoaan oikeaan en usko.
Vaan siihen, että on olemassa ihmisiä joiden kanssa voi elää ja sovittaa elämänsä yhteen.
Olisi toki ihanaa tavata joku, joka saisi sen tunteen aikaan, että jalat nousevat irti maasta ja elämä olisi yhtä ihanaa kuplivaa kimallusta.
Mutta kuplat puhkeavat, ja jos on taivaltanut jo pitkän matkan toisen kanssa, ei sitä askelkuviota kannata ehkä kuitenkaan hajottaa.
Jos siis parisuhteessa ei ole sellaisia tekijöitä, että jompikumpi tai lapset voisivat todella pahoin.
Ei uhkaa, ei liiallista uhratuvaisuutta. Eikä jatkuvasti sellaista umpikujaoloa.
Niitä hetkellisiä umpikujaolojakin tulee, mutta jos jaksaa sinnitellä niiden kanssa - näkyy kujan päässä valoa. Ainakin minulle on käynyt niin. Toivottavasti sinullekin.

 

[-Jonttu-]

Esim. viikonloppu hotellissa tms. auttaa kummasti arjen keskellä. Ihmiset unohtavat hemmotella itseään.