Ä
äääääh
Vieras
huoh, taas kerran, ehkä tuhannen kerran mulla menee hermo ja järki. lyhyesti tarina menee näin: erosta pian 3v aikaa, se oli sokkiero, pettämistä eksän taholta ja kovin olen ollut katkera. nyt vuoden verran eksällä on ollut uusi nainen kuvioissa...ja minun ja tämän uuden naikkosen arvomaailmat ovat niin kovin kaukana toisistaan...nainen elää hyvin kevytkenkäistä elämää, alkoholia, sivusuhteita yms yms (hälläkin on kyllä kaksi lasta). muutoinkin elämäntyyli on sellainen ei huolta huomisesta, esim aikataulujen ja muiden suunnitelmien tekeminen on melko mahdotonta tai ainakin työlästä
minun lapsistani vanhempi (9v) oirehtii kahdessa kodissa asumista (asuvat siis 50-50) ja jottei tässä olisi jo tarpeeksi, niin lapset joutuvat ramppaamaan liki 100km matkaa myös tämän naisen ja isänsä kodin väliä. lapset protestoivat asiaa, ovat monesti tuoneet esille, että haluavat olla vain kotona isänsä kanssa ja haluavat, että isä keskittyy vain heihin (ymmärrettävääkin tämä). isänsä ei tätä tunnu tajuavan, vaan on kuin lentoon lähdössä ja tohottaa ympäriinsä lasten kanssa. ja voitte arvata, kun lapset tulevat minulle, niin ovat väsyneitä, kiukkuisia eivätkä varmasti lähde kotoa mihinkään. ja sadat kerrat olen asiasta yrittänyt puhua...että kuuntelisit lapsiasi, olisit heidän kanssaan...mutta ei. tuo hupakko ja hänen lapsensa tuntuvat menevän edelle. surettaa lasten puolesta, koska molemmat tykkäävät isästään ja minäkin tiedän, että hän kyllä pystyy lapsista huolehtimaan JOS VAIN HALUAA.
mitä mieltä olette, olenko liian nipo? olenko vain katkera? mitä tässä voisi tehdä?
ja selvyyden vuoksi: oma elämäni on onnellista, uusi parisuhde on ihana ja en millään tapaa haikaile eksää elämääni millään muulla muotoa kuin lapsiaan varten.
minun lapsistani vanhempi (9v) oirehtii kahdessa kodissa asumista (asuvat siis 50-50) ja jottei tässä olisi jo tarpeeksi, niin lapset joutuvat ramppaamaan liki 100km matkaa myös tämän naisen ja isänsä kodin väliä. lapset protestoivat asiaa, ovat monesti tuoneet esille, että haluavat olla vain kotona isänsä kanssa ja haluavat, että isä keskittyy vain heihin (ymmärrettävääkin tämä). isänsä ei tätä tunnu tajuavan, vaan on kuin lentoon lähdössä ja tohottaa ympäriinsä lasten kanssa. ja voitte arvata, kun lapset tulevat minulle, niin ovat väsyneitä, kiukkuisia eivätkä varmasti lähde kotoa mihinkään. ja sadat kerrat olen asiasta yrittänyt puhua...että kuuntelisit lapsiasi, olisit heidän kanssaan...mutta ei. tuo hupakko ja hänen lapsensa tuntuvat menevän edelle. surettaa lasten puolesta, koska molemmat tykkäävät isästään ja minäkin tiedän, että hän kyllä pystyy lapsista huolehtimaan JOS VAIN HALUAA.
mitä mieltä olette, olenko liian nipo? olenko vain katkera? mitä tässä voisi tehdä?
ja selvyyden vuoksi: oma elämäni on onnellista, uusi parisuhde on ihana ja en millään tapaa haikaile eksää elämääni millään muulla muotoa kuin lapsiaan varten.
