Nuoruusmuistoja

  • Viestiketjun aloittaja Ikämies
  • Ensimmäinen viesti
Ikämies
Tarina, jonka teille kerron kuuluu railakkaisiin
opiskeluvuosiini, jotka vietin Itä-Suomessa.
Ensinnäkin täytyy todeta, että sikäläiset tytöt todella puhuvat ja
pussaavat, mikä juroa poikaa tietysti alkuun ihmetytti, mutta
vauhtiin päästyäni otin kaiken ilon irti...

No, taas kerran olin "eksynyt" sikäläiseen juottolaan, joka ainakin
joskus omisti maan pisimmän baaritiskin. Tuon tiskin ääressä istui
tumma, hyvin viehättävän näköinen nainen, joka taas kerran oli minua
selkeästi vanhempi. Istuin hänen seuraansa, pyysin heti ensikättelyssä
tanssimaan, mutta hän ei välittänyt moisesta. Syykin selvisi:
tanssiravintolan yhteydessä on ruokaravintola, jonka kokkina nainen
työskenteli ja hän oli juuri päättänyt työvuoronsa ja tullut
katsastamaan tanssipuolen menoa. Siinä sitten jutustelimme ja
tutustuimme. Kävi ilmi, että hän oli eronnut ja asui poikansa kanssa
kahden. Tosin tämä ei ollut kotona vaan suoritti parhaillaan
armeijapalvelustaan. Siinä sitten laskin yhteen yksi ynnä yksi: en
ollut kuin hivenen hänen poikaansa vanhempi, joten ikäeroa meillä
väistämättä oli varsin runsaasti.

Eipä siinä mitään, yhteisymmärryksessä päädyimme lähtemään hänen
asunnolleen. Minä rehvakkaana rahamiehenä tarjosin taksin, vaikka
taisin viimesistäni rahat laittaa likomaan, minkä seurauksena lusikoin
loppukuun laihaa hernesopan litkua...

Se oli kyllä sen väärti - taksimatka oli himokasta suutelua,
hellimistä, silkkaa esileikkiä. Leikin hänen rinnoillaan, hivelin hänen
niskaansa, koitin räpeltää käteni sisään housuihinsa... Ja kun
asunnolle pääsimme, revimme vaatteet toistemme päältä ja kaaduimme
sänkyyn 69-asentoon. Ja mitä silloin näinkään! Suoraan kasvojeni yllä
oli ihanan muodokas, pyöreä pylly! Todella kiinteä, pakarat kuin
parhaallakin latinolla. Ja #&%?$!* karvoitus oli aivan mustaa, sitä oli
paljon, mutta se levittyi häpykummun yli kuin kaunein nurmimatto.
Edelleen se jatkui välilihan yli kohti peppureikää ylettyen aina
häntäluuhun asti. Olin aivan otettu - näky oli mielestäni kaunis. Ei
sillä, että olisin pelkästään karvojen perään - myös ajeltu kelpaa
vallan mainiosti, mutta tuo oli kerrassaan taideteos! Nuolin ahnaasti
tumman karvan peittämää #&%?$!*, kieleni lipoi välillä myös anusta.
Tunsin samalla hellien huulien imevän paisunutta terskaani, käsien
varovasti hierovan kiveksiäni... Jatkoimme tätä leikkiä aikamme, kunnes
siirryimme kyljittäin. Tulin hänen sisäänsä takaa, painoin karvaisen
rintani (olen karvainen, ollut jo nuoresta pitäen) hänen selkäänsä ja
aloin hitaat liikkeet. Nuoren miehen mieltä hiveli, kun kiimainen
naiseni kehui kaluani isoksi, mahtavaksi aisaksi. Sekös edelleen
tahtiani kiihdytti ja lopulta laukesin hänen sisäänsä... Olin kuitenkin
huomaavainen rakastaja, ja annoin hänelle totaalisen kielikylvyn, jolla
saattelin hänet orgasmin satamaan...

Tyydytettyinä makailimme, kunnes uni vei meidät mennessään. Aamulla
kuitenkin himo heräsi uudestaan ja virittelimme hitaasti toisemme
tunnelmaan. Halusin ottaa hänet takaapäin, joten hän asettui polvilleen
sängyn laidalle, minä seisoin lattialla. Eteeni avautui ihana, pyöreä
pylly, pakarat työntyivät houkuttelevasti eteeni. Työnsin kaluni
hitaasti sisään litimärkään #&%?$!*. Työnsin sen ihan pohjaan, vedin
takaisin lähes ulos ja taas uudestaan sisään. Sitten junttasin sen
pohjaan ja tein nopeaa, lyhyttä liikettä. Mielessäni siinti kuitenkin
ajatus peppupanosta, sillä kieleni seikkailut peppureiän ympärillä oli
otettu hyvällä vastaan. Niinpä hivutin etusormeani kohti anusta, mutta
tuskin olin hipaissutkaan peppureikää, kun minulle sanottiin, ettei
sille puolelle tungeta mitään tai saan lähteä saman tien kävelemään.
Koitin änkyttää vastaan, maanitella anaaliseksiin, mutta sain
vastaukseksi ihmettelevän kysymyksen, että miksi miehiä kiinnostaa
#&%?$!* varsinaisen herkun sijaan. En väittänyt enää vastaan, vaan
tarrasin kiinni lanteista ja päätin herkutella tuolla ihanalla
#&%?$!*. Vaihtelin tahtia, hieroin klitorista ja sanan varsinaisessa
merkityksessä panin parastani. Tämä lopulta johti upeaan lopputulokseen
- naiseni lähestyi loppuaan, hän hamusi suuhunsa tyynyn kulman ja puri
sitä, jottei hänen huutonsa orgasmin tullessa kuuluisi naapuriin. Ja
hän todella sai - nainen tärisi kuin horkassa, uikutti tyyny
suussaan... Enpä minäkään enempää kestänyt vaan laukaisin kuuman lastin
syvyyksiin...

Hetken hengähdimme, kunnes minun oli lähdettävä. Lähtiessämme
suutelimme hellästi, ja hän sanoi vilpittömin mielin:"kiitos". Se
tuntui hyvältä! Tarkoituksemme oli vielä tavata, sovimme uudet
treffitkin, mutta ne eivät koskaan toteutuneet. Muisto silti säilyy,
toivottavasti hänelläkin.
 

Yhteistyössä