Nuorta naista laivalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Tapahtumasta aikaa pari vuotta. Olen noin 40 vuotias sinkku Mies. Pidän kunnosta hyvää huolta ja muutenkin ihan ok näköinen. Olin työmatkalla Virossa ja olin tulossa pois perjantaina iltalaivalla. Laivaan päästyäni vein tavarat hyttiin, mulla oli vähän isompi hytti, parivuode ja tilaa muutenkin vähän enemmän. Lähdin sitten syömään ja ajattelin että otan muutaman oluen ja katselen yö elämää. Istuin tanssi ravintolan puolella juoden ekaa olutta kun kiinnitin huomiota kolmen hengen nais porukkaan, he olivat arvioni mukaan 20-25 vuotiaita. He tilasivat juomia ja katselivat vapaita pöytiä ja. No he menivät toisella puolen istumaan. Sain oluen juotua kun näin yhden näistä kolmesta naisesta tiskillä. Ajattelin mennä juttelemaan ja vaikka tarjoamaan juoman. Nainen oli oikein vilkas juttelemaan ja tuli minun pöytään istumaan. Hän oli melko lyhyt ja selvästi kaikki kurvit nähtävillä, melko isot rinnat. Paita oli ehkä numeroa liian pieni kun rinnat tuli niin hyvin esille ja tiukat farkut jalassa missä iso peppu näkyi hyvin. Kertoi että on ystävien kanssa viettämässä hauskaa. Hetken juteltua kysyi että lähtisinkö tanssimaan ja sanoin etten ole hyvä tanssimaan mutta kait siellä voi käydä heilumassa. Muutaman kappaleen tansittua tyttö tanssi melko rohkeasti ja flirttaili kivasti. Sanoin että käydäänkö tiskillä voin tarjota juoman, tyttö sanoi että kyllä käy ellei ole muuta tarjota. Siinä mietin että onpas aika rohkea tyttö ehdottelemaan. Kysyin että pitäiskö käydä sanomassa ystäville minne meet, niin sano että ne tietää. Sanoin että mun hytissä on muutama lonkero ja niin lähdettiin mun hyttiin. Hississä tyttö tuli ihan kiinni ja suuteli ahnaasti ja vei mun kädet tisseilleen. Hytissä tyttö rupes mitään kainostelematta riisumaan paitaansa pois ja ja heittäytyi sängyllä selälleen. Minä menin viereen ja rupesin suutelemaan ja kokeilin isoja tissejä, jotka oli kyllä todella hyvän kokoiset ja nyt näkyi myös hyvin vatsa jossa oli selvästi muutamia kiloja ylimääräistä. Pienen hetken päästä rupesin riisumaan farkkuja pois ja pikkarit lähti myös. Sieltä paljastui muuten paljaaksi ajeltu pillu, ainoastaan kummulle oli jätetty kapea kiitorata. Hetken kokeilin sormilla pillua ja se oli hetkessä ihan valuvan märkä. Sitten rupesin nuolemaan sitä, mutta tyttö keskeytti sen ja sanoi ettei halua vielä saada orgasmia. Ja sanoi että haluis että panen. No itseltä vaatteet pois ja tyttö imi kalun kovaksi ja sit kortsu paikalleen. Tyttö oli selällään jalat ylös nostettuna ja sanoi että pane kunnolla, hetken panin siitä asennosta ja vaihdettiin asentoa niin että hän tuli päälle ratsastamaan, oli upeaa katsoa kun kun toinen nauttii ja maha ja tissit hölskyy samaan tahtiin. Meno oli niin kovaa etten kestänyt kauaa vaan laukesin melkein heti. Tyttö otti kumin heti pois ja rupes nuolemaan ja runkkailemaan kalua uuteen nousuun. Selvästi näki ettei tyttö ollut ekaa kertaa siinä touhussa, eikä mennyt kauaa kun olin taas valmis jatkamaan. Tyttö meni polvilleen sänkyyn ja sanoi että pane takaa päin. Rupesin repimään kortsua auki kun sanoi että voisitko panna paljaalla, että on pillerit ja muutenkin terve. No ajattelin että mikäpä siinä sitten. Hetken pantua tyttö rupes huokailemaan kovasti, ulisemaan ja uikuttamaan. Huuti että pane kovempaa, minä revin hiuksista ja läpsin pakaroita ja toinen huutaa kovempaa, kovempaa ja anna tulla kaikki sisään. Lauettiin molemmat yhtäaikaa, molemmat hiestä märkänä lysähdettiin vierekkäin sänkyyn. Hetken huilattua mentiin suihkuun ja huuhdeltiin hiet pois.

Jatkoa ehkä tulossa jos teitä kiinnostaa lukea..
 
Jatkuu..
Lähdettiin taas baari kerroksiin ja tyttö sano että hän lähtee etsimään löytääkö kaverinsa, ja sano että ehkä törmäillään. Minä kävin karaoke baarissa ja olikin ihan hyviä laulajia, viihdyin useamman oluen verran siellä. Kävin useassa baarissa ja vähän ajattelin että löytyykö tyttöjä enää ja sit ajattelin että käyn pikku sikarin polttamassa kannella, menin takaisin sisään ja ajattelin että lähden nukkumaan mutta sitten heti tulikin sama tyttö vastaan ja kysyin löytyikö ystävät, niin sano löytyi mutta Suski lähti panemaan jonkun miehen kanssa ja toinen nuoleksii siihen malliin pöydässä että sekin lähtee kohta.. no mä kysyin mitäs sä halusit tehdä, niin vähän mietti ja puri alahuulta ja sano että kyllä vielä yksi pano menis. Kysyin että kenen kanssa ja missä, niin otti kädestä kiinni ja veti hissien viereen ja sano että mun kanssa halusi. Mentiin vuorostaan heidän hyttiin, kysyin että onko varmaa että voidaan olla rauhassa ettei muut tytöt tuu, niin sano että voidaan olla. Tyttö muitta mutkitta heitti taas housut pois ja paidan kanssa, päälle jäi vaan rinsikat. Kaivoi mun kalun housuista ja rupes imemään, kysyin voisinko nuolla pillua, niin sano että tulee liian äkkiä jos nuolee ja haluaa pitkittää ja laueta vasta pannessa. No mä olin taas valmiina ja tyttö rupes selälleen ja levitti jalat, kysyin että haluaako edelleen paljaalla ja sano että ehdottomasti. Rupesin panemaan rauhallisesti ja tyttö tuntui jotenkin estelevän, kysyin mikä on. Mietti hetken ja kysyi varovasti että voisinko panna perseeseen. Sanoin että ihan mitä haluat ja otti käsilaukusta liukkari tuubin ja sano että laita tuota, kysyin vielä että saako panna paljaalla perseeseenkin, niin sano että saa.Kävi taas selälleen ja nosti jalat ylös, sano että tämä on helpoin asento. ja niin rupesin varovasti työntämään sisälle ja se menikin todella helposti ja rupesin hiljalleen panemaan ja tyttö rupes taas uikuttamaan ja samalla hieroi klitorista ja tais sormet käydä pillun sisälläkin. Huuti että tuntuu hyvältä ja pane kovempaa. Kysyin että haluaako vielä takaa päin ja kääntyi polvilleen ja otin loppu kirin siitä asennosta. Tyttö laukes vähän ennen minua ja minä hetken päästä laskin saisin syvälle sisään.
Kello oli sen verran että sanoi että voin jäädä nukkumaan viereen ja niin nukahdettiin vessassa käynnin jälkeen. Heräiltiin molemmat hyvissä ajoin, tyttö vaihto rennommat vaatteet päälle ja lähdettiin aamupalalle.Syötiin ja käytiin kannella istumassa. Juteltiin rauhassa ja kertoi itsestään. Sano että tykkää seksistä paljon ja ettei tykkää juurikaan juoda mitään jos on seksiä luvassa kun se tuntuu paremmalta selvinpäin. Sanoin että minä lähden hyttiin pakkaamaan tavarat ja kohta on laiva rannassa, kysyi saako tulla mukaan ja sanoin että tietysti saa. Päästiin hyttiin niin kysy vieläkö jaksan yhden pika kierroksen, sanoin että voit kokeilla ja rupes taas nuolemaan ja runkkailemaan ja olinkin taas valmis. Heitti housut pois ja sano että paa takaa päin. Kysyi että voinko laittaa kumin ettei tuu sotkua enempää. Hetken nain kuin eläin ja tyttö huuti että jos kestän vielä niin haluaa vielä peppuun ja niin sovittelin pillu liukasteilla ja aloitin rauhassa ja taas tyttö huutaa että kovempaa tulee kohta. Lopulta tultiin molemmat ja tyttö kävi huuhtomassa märät pois ja sano että oli oikein onnistunut risteily ja nyt jaksaa taas opiskella paremmin. Lähti omaan hyttiin ottamaan tavarat ja lähdettiin ulos laivasta. Tytöt lähti junalla ja mulla oli oma auto katoksessa. Oli paras työmatka ikinä, ei olla valitettavasti sen jälkeen nähty..
 
Tarkennan vielä tarinaa. Tyttö oli 21 vuotias ja todella tykkäs seksistä ja oli lähteneet laivalle hakemaan uusia kokemuksia ja seksiä. Juteltiin paljon muustakin kuin seksistä.
Kyselin miksei tykkää että häntä nuoltais tai sormeiltais, niin sanoi että saa siinä niin rajuja orgasmeja ja yleensä vielä sqruittaa niin ei halua tuntemattomien "kaatuvan".
Aamulla vähän ennen kuin nähtiin viimeisen kerran, niin kertoi että olisin saanut seksiä myös hänen kavereilta. Toinen kaveri oli kerennyt panemaan kolmen eri miehen kanssa ja kolmas vaan kahden miehen.
Mutta vakuutti että hänen kanssaan olin saanut parempaa seksiä.
Kyselin että miten oot niin varma, niin sano ettei kaverit anna paljaalla eivätkä anna panna perseeseen. Hän oli käynyt testeissä just ennen laivalle lähtöä että pystyy nauttimaan paljaasta seksistä.
Oli todella kiva tyttö muutenkin.
 
Yhteistyössä