Toggle sidebar

Nuori tyttö suurten kysymysten edessä- Apua/juttelu seuraa tarvittais.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sanis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

sanis

Vieras
Sain perjantaina tietää olevani raskaana. Muutin tuossa kesäkuun alussa ulkomaille, vähän niinku aloittamaan uuden elämän. Kaikki sujus täällä hyvin, sain uusia kavereita, oma henkinen olo parani, työt sujus hyvin ja nyt tämä. Elämä ei ole todellakaan ollut ruusuilla tanssimista ja vieläkin on pitkä matka siihen että elämä olisi normaalia. monet asiat vaikeuttaa asiaa. Täytin juuri 19, enkä todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä.
 
No haluatko lapsen vai et? Jos tuntuu, ettet kykene lasta nyt vastaanottamaan voit aina tehdä abortin.

Jos päätät pitää lapsen niin mieti minkälaiseksi elämänne muodostuisi? Miten lapsen isä ottaisi osaa? Missä asuisitte?
 
:hug: Olet vaikeassa tilanteessa. Kuitenkin vain sinä voir rauhassa pohtimalla luotsia itsesi selvemmille vesille. Tässä minulle nousseita kysymyksiä jotka voisivat auttaa sinua pohdinnoissasi eteenpäin: Missä lapsen isä? Miltä sinusta tuntuu ajatus lapsesta? Palaisitko suomeen vai rakentaisitko elämän sinne.
 
Siinä on vain se että oma elämämi ei välttämättä ole siinä kohdilla että voisin lapsen yksin kasvattaa.. isä on tehnyt selväksi ettei halua lasta elämäänsä :/ olen toisaaltaan todella onnellinen mutta samalla mietin että pärjäänkö lapsen kanssa. Maa jossa tällä hetkellä asun on katolilainen ja asiat täällä menee hieman erillä tavalla kuin suomessa.
minulla on kaksi vaihtoehtoa, mutta tuntuu jo pahalta ajatella aborttia. aina ollut sitä vastaan. mutta itse olen kasvanut ilman isää ja päättänyt sen että lapsellani pitää olla isä.
ihan hukassa.
 
:hug:
Mieti tarkasti tuletko katumaan, jos teet abortin? Se nimittäin voi syödä sisältä käsin. Olisiko esim. adopio mahdollista?
Miksi et pärjäisi lapsen kanssa? Ehkä isä voi muuttaa mieltään lapsen syntymän jälkeen? Nähny tämmöstäkin tapahtuvan, omalla kohdallani.
Jos nyt lapsen päätät pitää, niin voihan se olla, että myöhemmin hän saa isähahmon, jos isänsä ei halua olla tekemisissä.
 
Kyllä kuulostaa aika hurjalta, että lähtisit synnyttämään lasta siellä ilman asiaan sitoutunutta puolisoa. Miltä tuntuisi suomeen palaaminen ja täällä esim. äitisi tuella synnyttää se lapsi ja hankkia sille sitten isäkin jossakin vaiheessa?
 
Onko sulla tukiverkkoja ja minkätasoisia asioita sulla on käsittelyn alla. Itse olen sekä pitänyt lapsen ja tehnyt abortin, molemmat ovat olleet oikeita ratkaisuja. Ratkaisu täytyy tehdä jossain vaiheessa, mutta uskon, että päädyt siihen oikeaan, sinulle! Ps. en tiedä ketään joka olisi katunut aborttia, sen tekee nainen todella hyvin asiaa harkittuaan. pps. tämä ei ollut kannanotto abortin puolesta, mutta se on yksi vaihtoehto kuten itse tiedätkin.
 
Ite oon tehny abortin 17-vuotiaana enkä kadu sitä hetkeäkään, jos sen tietää olevan oikea vaihtoehto ei siinä ole mitään pahaa. Ei mennyt kauaa kun olin jälleen raskaana, sain "pillerivauvan" ikää oli 18-vuotta, toisen lapseni sain 19-vuotiaana. Raskaus aika kasvattaa paljon ihmisenä, itse olen kuitenkin tyytyväinen että pidin esikoisen vaikka vahinko olikin. Yksin oon lapset kasvattanu ja hyvin olen pärjännyt. Kannattaa harkita tarkkaan. Miten Suomeen muutto jos pidät lapsen, olisiko se yksivaihtoehto?
 
Niin ohan niitä montakin vaihtoehtoa. mut jotenki mietin sitä että jos pistän toisen adoptioon niin myöhemmin ku olis niinku valmis äidiks niin haluais toisen takas..
Mulla on vaan taustalla syömishäiriötä ja syvää masennusta josta oon pikku hiljaa selviämässä kunnollisten hoitojen takia. mietin vaan että onko se reilua tuoda toista tähän jos mun olo huononee tai jotain.
Aina on tietysti mahdollisuus että isi muuttaa mielensä ja olisi toivottava, pystyis hänen kanssaan juttelee ja miettii.
Toisaaltaan mulla on ollut jo yli vuoden kauhia vauvakuume ku kaveri sai pienen pojan hiukan yli vuos sitten :) mutta nyt ku se on todellista on ihan sekasin.
Ja se ku lopetin suomessa opiskelut kun jokin siellä teki mulle pahaa oloa tai itse pysyin siinä pahan olon kierteessä niin meinasin että lähden vuodeks pois ja sit haen opiskelee. niin mulla ei oo ammattia eikä siksi siis välttämättä tarjota vaaville kunnollista taloudellista turvaa. ohan niitä kaikkia tukija ja semmosia ja kyllä kaikesta selviää eikä tää tuu maailman loppu olee. pelottaa vaan ku yksin on.
musta se abortin miettiminen on vaan sellainen joka tekee mulle sen olon että oon paha ihminen ku edes sitä ajattelen.
 
Joka tapauksessa sinun on tultava Suomeen? Katolisessa maassahan abortti ei taida tosta noin vain luonnistua, vai miten siellä menee?
HUOM! sinun on tehtävä päätös pian ja selvitettävä mahd. nopeasti kuinka pitkällä raskaus on. Jos kovin pitkällä, niin abortti ei onnistu enää ainakaan helposti.
 
Kirjoituksesi miltei nosti kylmän hien pintaan, sillä olen itse ollut aikani hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Nyt olennaista olisi mielestäni se, ettet tekisi mitään hätiköityä vaan miettisit tilannettasi rauhassa jonkun luotettavan ja asiantuntevan ihmisen kanssa. Itselläni kävi satumainen tuuri ja törmäsin loistavaan ammattiauttajaan jonka tuella selvisin tukalasta tilanteestani ja sain tukea jonka avulla kykenin löytämään juuri minulle juuri siihen tilanteeseen sopivan ratkaisun. Nyt miltei 10 vuotta myöhemmin olen edelleen tyytyväinen valintaani vaikka abortti silloin ottikin koville, mutta se oli omassa elämäntilanteessani paras ratkaisu. Sitä mikä sinulle on parasta me muut emme valitettavasti voi tietää, joten älä anna liikaa painoa muiden mielipiteille. Yritä mennä ajan kanssa niin syvälle itseesi kuin mahdollista; se lienee ainoa tie kestävään ja sinulle oikeaan ratkaisuun.
 
Kyllä ihminen pärjää jos sen on pakko, minä pärjäsin ja hoisin lastani 6 ekaa vuotta yksin, oli molemmilla sairautta, lapsen isää piti pelätä, ei apua tai tukea mistään. Sitten alkoi helpottaa, sairaudet väistyi ja lapsen isä rauhoittui. Mitäs kävi? Minä sairastuin henkisesti, koska tadaa olin niin pitkään elänyt ihan reunalla ja sietämättömän stressin alla. Joten en oikeasti voi suositella jos tietää jo etukäteen että on luvassa todella rankkaa. Minä en tiennyt, lapsen isä alkoi väkivaltaiseksi päihteidenkäyttäjäksi kun olin raskaana ja totta kai erosin heti!
 
Alkuperäinen kirjoittaja AnnClaire:
Alkuperäinen kirjoittaja yh:
Ilman tukiverkkoja pärjääminen yksin lapsen kanssa on heikkoa ja vaatii todella vahvan ihmisen.
Click to expand...

Ei pidä paikkaasa. Riippuu ihan ihmisestä miten pärjää. Yleensä ihminen pärjää, jos on pakko pärjätä.
Click to expand...

Olen kyllä eri mieltä. Elämä ihan ypöyksin vauvan ja pienen lapsen kanssa vaatii tukiverkkoja ellei ole vahva ihminen.
Pärjäämistäkin on monelaista. Lapselle ei riitä, että jotenkin vaan roikutaan elämänsyrjässä kiiinni vaikka aikuinen ihminen niin yksin pärjääkin.
 
Siis suomeen tulo ei ole mikään este. siellä olisi paras ystävä apuna, jolla 5 v tyttö ja äiti. Mut äiti vaan pelkää mun puolesta ja sen että miten pärjään ettei tuu liian vaikeeta sen kanssa sit ku muutenki taipumus siihen omaan huonoon oloon.
Yksi syy miksi tänne lähdin on se myös että poistin suomessa omaa pahaa oloa ostamalla itselleni tavaroita, vaatteita ja jne.. Se taas teki sen että elin yli varojen ja nyt velkaa paljon. Täällä tienaan aika hyvin ja saisin maksettua kaiken 8kk pois.. Se vaan jos päätän pitää tämän uuden elämän niin suomeen pitäisi palaa suht ajoissa että pääsen suomen sosiaaliturvan piiriin takaisin, hankittua oman kämpän ja muut sellaiset asiat kuntoon myös.
Mä oon todella vahva persoona mutta se että sillonki vein itseni niin loppuun ja salasin pahaa oloani niin kauan että se lopulta johti siihen että yritin hengen viedä itseltäni.
Abortissa myös se että jos se nyt tuntuu oikeelta niin entä jos teen sen ja sit menee hiukan aikaa ja katuu sitä. tai miks tällä ei olis oikeutta elää ja myöhemmin tulisin raskaaks ja sillä sit taas olis :S
 
Onko sinulla ketään läheisiä tai sukulaisia suomessa joista sinulle voisi olla apua?

Minullakin on pitkä historia syömishäiriötä ja masennusta jo nuoruusiältä asti. Ensimmäinen raskauteni meni kesken ja uusi alkoi odottamatta heti putkeen, sude rakoili. Olin tosi rikki ja pelkäsin sh ja masennuksen tulevan takaisin. Mutta uusi raskaus meni hyvin himot ohjasivat syömistä hyvin. Synnytyksen jäkeen masennuin mutta suomessa neuvolassa seulotaan masennusta nykyään hyvin ja siihen saa nopeasti apua. Tällä nyt yritän sanoa sitä, että ei sh tai masennus tee sinusta huonoa äitiä tms. Kyllä me tällaisetkin hyvin äitinä pärjäämme!
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin se on:
Kyllä ihminen pärjää jos sen on pakko, minä pärjäsin ja hoisin lastani 6 ekaa vuotta yksin, oli molemmilla sairautta, lapsen isää piti pelätä, ei apua tai tukea mistään. Sitten alkoi helpottaa, sairaudet väistyi ja lapsen isä rauhoittui. Mitäs kävi? Minä sairastuin henkisesti, koska tadaa olin niin pitkään elänyt ihan reunalla ja sietämättömän stressin alla. Joten en oikeasti voi suositella jos tietää jo etukäteen että on luvassa todella rankkaa. Minä en tiennyt, lapsen isä alkoi väkivaltaiseksi päihteidenkäyttäjäksi kun olin raskaana ja totta kai erosin heti!
Click to expand...

Nä et kyllä kovin kummoisesti pärjännyt. Henkisesti vinkasahtanut äiti ei ole parasta mitä lapselle tarjota.
 
Juu täällä abortti on mahdollista vain siinä tapauksessa jos lapsen tai äidin henki on vaarassa. ja jos lapsella on todella paha kehitys vamma. sekin että jos haluaisin jutella täällä ammattilaisten kanssa niin sekään ei onnistu kun en omalla äidinkielellä sitä pysty tekemään. kaikkea et pysty selittää ees omalla äidinkielellä niin saatika sitten muulla kielellä. :/
Vaikeeta tää tulee molemmissa tapauksissa olemaan, tiedän sen ja sitä pelkäänki. pystynkö tarjoo tälle sen elämän mitä se tarvii. olee äiti joka pysyy täällä aina. Mä tiedän sen että sanon sen etten tuu ikinä enää yrittämään sitä että hengen itseltäni veisin. mut pystynkö sen oikeesti lupaamaan, en. se masennus, se olo mitä mä läpi kävin on niin voimakas et sä et sille mitään voi kun se tulee..
 
Henkinen romahtaminen ei ole pärjäämistä.

Voit olla ihan hyvä äiti eipä siinä mitään, mutta hyvin pärjännyt et ole. Roikkuminen elämänsyrjässä ei ole pärjäämistä vaan taistelua. Lasten on parempi kasvaa rauhassa.
 
En mä sano että se olisi este sille, mutta meinaan sitä vaan että ansaitseeko se lapsi sen ettei äiti välttämättä pysty olee aina siinä vierellä ja pystyyks se olee sille lapselle paras mahdollinen kasvattaja, sitä mä tässä pelkään.. et tuomitaaks mut sitten että pidän lapsen ja sitten tarviin itse hoitoa ku pää ei kestäkkään? siks mä apua tarviinki ja sitä että ihmiset kertoo mulle et miten ne on pärjännyt jos on samassa tilanteessa ollut joskus??
 
Mikä tämä sun pointti on? Minä olen lapsen kasvattanut ja hän on terve ja onnellinen ja pärjää koulussa ja harrastuksessa erittäin hyvin, on kavereita ja kaikkea mitä hyvään lapsuuteen kuuluu. Anteeksi nyt vain, mutta onko sulla oikeasti pokkaa sanoat tuota mulle irl? Teet aika kovia johtopäätöksiä mun elämästä ja vanhemmuudesta muutaman lauseen perusteella. Mietipä motiiveitasi? Kiitos.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa