Nuorena esikoisen saaneet, milloin toinen lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja nuorehko
  • Ensimmäinen viesti
Blue
23v sain esikoisen. Toinen olisi saanut tulla heti putkeen mutta syntyi vasta kun esikoinen oli 2,5v. Kolmas olisi saanut tulla myös heti putkeen, mutta syntyi vasta kun kakkonen oli 1v10kk.
 
Sain ensimmäisen ja ainoan lapseni ollessani 19- vuotias, tiesin heti että en enää koskaan halua enempää lapsia =) Vielä edelleen kysellään että josko sitä toista joskus ja jaksetaan taivastella että kyllä se mieli vielä muuttuu :D Ei muutu, mä olen nyt 30, poika 10 ja sisaruksia hän ei tule saamaan ikinä.
 
"vieras"
19v kun sain esikoisen. Valmistuin ammattikorkeasta pari kk ennen kuopuksen syntymää, ikää mulla sillon 23v. Eli lapsilla on ikäeroa aika tasan 4vuotta. Nyt oon vakituisessa työpaikassa , kuopuksel ikää 2v, eikä kolmatta ole nyt ainakaa parii vuoteen tulossa viel, jos on tullakseen
 
18v kun sain esikoisen.
19v kun toisen.
22v kun kolmannen.

Haluttiin kaksi pienellä ikäerolla. Kolmaskin olisi saanut jo aiemmin tulla, mutta odotutti. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna, ihan hyvä vaan. Vaikka pienestä ikäerosta selviääkin, niin on tämä isompi ikäero mukavampi. Kun isommat on omatoimisempia, jää aikaa vauvan kanssa oleiluun. Myös isommille saa aikaa annettua paremmin, kun on vaan yksi vauva, eikä vaikka kaksi alle 2-vuotiasta, joilta ylimäärästä aikaa ei liikenis yhtään.
 
"aapee"
Monet näköjään ovat kuitenkin halunneet saada lapset aika "putkeen" vaikka iän puolesta ei olisi ollut kiire :) On aika outolintu olo olla 2,5vuotiaan kotiäiti, jolla ei ole toista lasta eikä edes tulossa :D Koska käytännössä Kaikilla on, nuorilla, keski-ikäisillä äideillä ja vanhemmilla.

ap
 
"hmm"
mulla näin, ekan sain 17 v, tokan 21v ja kolmanne 26v. Nyt 29v, eikä yhtään lasta enää ikinä, siitä olen ihan varma. Meillä muuten eniten toisistaan seuraa on esikoisella ja pienimmällä. Mun mielestä toi 9 vuoden ikäero oli enemmän kuin passeli. Muutenkin meillä on kohtuullisen isot ikäerot, mutta minulle se on sopinut, jokainen on saanut vuorollaan olla pikkuinen ja tarpeet ovat olleet erilaisia lapsilla. Jokainen tavallaan :)
 
"vieras"
Olin 21 kun syntyi eka, 23, kun toka, 25 kun kolmas, 29 kun neljäs. Nyt 37-v viidennen syntyessä.

Halusin lyhyet ikäerot lapsille, mut ihan ei onnistunu tässä lopussa :D
 

Yhteistyössä