Nukuttaminen ongelmana- keinoja nukutukseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaunuilija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vaunuilija

Vieras
Tyttäremme (5kk) on nukkunut tähän asti päikkäreitään milloin mihinkin aikaan, usein puolen tunnin pätkissä. Nukahtaminen on tapahtunut itsestään, ts. tissille tai syliin. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä vauva ei meinaa nukahtaa millään päikkäreille.

Noin viikko sitten tyttö alkoi nukkua pidempiä unia päivisin, mutta nukahtaminen on todella vaikeaa. Hän nukahtaa ainoastaan liikkuviin vaunuihin. Äidin näkökulmasta tilanne on hankalaa, sillä saan hinata lapselle vaatteet päälle 3-4 kertaa päivässä satoi tai paistoi ja roudata vaunut ulos.

Lähden mielelläni ulos lenkille pari kertaa päivässä, mutta 4. kerta illalla alkaa olla jo liikaa. Miten saisin tytön nukahtamaan muilla keinoin? Kanniskelu ei auta ja omaan sänkyyn ei nuku.
 
Voi ei. Ihan kuin meillä vuosi sitten. Valitettavasti en osaa sanoa mitään ohjetta. Ei meillä minkään maailman pehmeät metodit toimineet. Siellä sitä lykittiin tenavaa: puolen tunnin uniin saattoi joutua lykkimään pari tuntia. Ei naurattanut silloin eikä naurata vielä nytkään.

Meillä taisi auttaa vain aika. Siinä pimeässä räntäloskassa tuokaan tieto (niitä hyviä neuvojahan sateli, ärsyttävimpänä niistä se "kyllä se ajan kanssa") ei lohduttanut. Mutta jossain vajaan vuoden ikäisenä lapsen sai nukkumaan päiväunet sisällä omassa sängyssä. Voi sitä juhlaa.

Olisiko sinulla ketään, joka voisi edes silloin tällöin hoitaa jonkun nukutuskerran? Tuo vaihe on niin kamalan raskasta. Koita edes keksiä itsellesi piristystä. Soita vaikka kaverille, kuuntele musiikkia, käy jossain paikassa missä et muuten ole koskaan käynyt.

Pahimpina aikoina olin viittä vaille valmis tirpaisemaan kuonoon jokaista, joka sanoi, että kyllä se lapsi nukkuu kun on väsynyt. Näinhän se ei vain ole.

Ei tästä apua ollut, mutta ehkä lohtua.
 
En tiedä auttaako tämä vinkki, mutta riittäisiköhän tytölle jo kolmet tai kahdetkin unet? Meidän vähäuninen kuopus nukkui esim. 9kk:n iässä vain yhdet unet (en muista milloin kolmannet/neljännet unet jäivät pois).

Miten huomaat hänen olevan väsynyt? Voisiko unia hieman viivyttää tai rukata/muuttaa päivärytmiä? Viestitätkö riittävästi vauvalle, milloin on uniaika (rutiineilla ja rituaaleilla)?

Melkeinpä joka lapselle taitaa tulla jossain vaiheessa näitä nukahtamisongelmia - juuri kun kuvittelee saaneensa homman toimimaan, lapsi kasvaa eikä vanhat konstit tepsi. Toivottavasti kausi jää teillä lyhytaikaiseksi!
 
Meillä oli sama homma suunnilleen puolen vuoden iässä, kunnes tajusin vähentää yhdet päikkärit pois. Siirsin unille meno n. puolella tunnilla ja yöunille meno sitten aikaistui suunnilleen niin, että vauva oli pari tuntia hereillä ja sitten unille. Vieläkään (8kk iässä) ei kovin pirteänä jaksa kahta tuntia pidempään. Teidänkin vauvalla on varmaan omat tavat, mistä tunnistaa väsymyksen. Auttaisiko jos nukuttaisit vaunuihin vaan heijaamalla tai pienellä lenkillä ja jättäisin nukkumaan pihaan? Tai jos asutte kerrostalossa, niin hankkia kakkosvaunut parvekkeelle? Meillä myös tämä vaunuvauva oppi nukahtamaan päikkäreille meidän sänkyyn niin, että menemme vierekkäin makoilemaan sängylle, lauleskelen pienen tuutulaulun ja sitten vaan odotellaan unta. Vauva ensin jokeltelee ja hihkuu kymmenisen minuuttia, kunnes alkaa kiukkuamaan ja vähän itkeskeleekin, mutta simahtaa unille n.20min kuluessa, kun vaan makaan itse hiljaa silmät kiinni vieressä ja korkeintaan silittelen pahimman kiukun ajan. En tiedä on fiksu tapa tämäkään, mutta vauva nukkuu tällä tavalla 2h unet sisällä mistä olen itse kiitollinen. Nyt ehtii jo vähän tekemään kotihommiakin ja juomaan kahvikupposen, kun ei tarvitse kiertää parin tunnin välein korttelia ympäri. :)
 
Onko teillä mahdollisuutta nukuttaa liikkuvissa vaunuissa ja jättää lapsi ulos nukkumaan? Vai herääkö lapsi kun vaunut pysähtyvät? Nukahtaisko vaunuissa sisällä? Entä vaunun kopassa, jos sitä vähän heiluttelisi? Helpottaisko pukemisrumbaa vaunuihin laitettava lämmin makuupussi + lämpimät vällyt ja peitot, joihin lapsen voisi tunkea ihan sisävaatteisillaan. Tässä vaan muutama idea, mutta eihän ne välttämättä toimi kun ei aina meilläkään.

Meillä tyttö vaatii myös päikkäreille nukahtamiseen liikkuvat vaunut (heijaaminen ei riitä), mutta nukahdettuaan nukkuu jopa 3-4 tuntia kerralla ulkona. Nukkuu kylläkin vain kahdet päiväunet, joten en ole kokenut ulkoiluttamista ongelmaksi. Tyttö kohta 4kk eikä ole koskaan nukkunut enempää kuin kahdet päikkärit + joskus muutaman minuutin -1/2h tissitorkut... Sisällä unet jää aina max puoleen tuntiin. (yöunille ei onneksi tarvitse houkutella vaan nukahtaa iltatoimien jälkeen yksin omaan sänkyyn).
 
Säännöllinen päivärytmi kehiin... Eli suunnilleen samaan aikaan heräämiset, syömiset ja sitten ne päikkärit. Tai ainakin samassa järjestyksessä ne touhut

Elämä on just niin hankalaa kun siitä itse tekee... lapsi kyllä ihan varmasti tottuu syömis ja unirytmiin kunhan totuttaa.
 
Meillä on sama ongelma yöunien kanssa. Päivällä kyllä nukahtaa melko kiltisti vaunuihin parvekkeelle pari kertaa päivässä, mutta illalla kun pitäisi mennä sänkyyn nukkumaan alkaa huuto. On kokeiltu tassuttelut ynnä muut pehmeät metodit, mutta ei auta. Pahinta tässä on se että lapsi nukahtaa kyllä nopeasti isänsä kanssa, mutta mies tekee reissutöitä niin että minun täytyy nukuttaa hänet useinpina iltoina. Eli ilmeisesti lapsi ei vain halua nukahtaa minun kanssani.

Tuohon teidän ongelmaan en juuri osaa hyviä neuvoja antaa, mutta meillä ei lapsi nuku liikkuvissa vaunuissa, vaan vaunut vain työnnetään parvekkeelle. Onko teillä mahdollista kokeilla tätä? Joskus nukahtaminen vaatii odottelua jonkin aikaa ja muutaman kerran tutin tarjoamista, mutta kun uneen pääsee nukkuu pari tuntia. Toinen mitä kannattaa kokoeilla on sisällä nukuttaminen. Eli ei lasta ollenkaan vaunuihin.
 
Kiitos kaikille vastauksista. Vauva kyllä nukahtaa välillä todella nopeastikin ja aina ei pitkää lenkkiä tarvita. Asumme omakotitalossa joten vauva nukkuu ulkona. Hankalaksi koenkin lähinnä ainaiset pukemiset ja vaunujen hakemisen varatosta (ne eivät mahdu pieneen talomme sisälle, joten ulos on mentävä). Plus mihinkään ei voi auton kanssa lähteä ilman vaunuja. Kantokassi on tytsylle liian pieni, joten siinä en voi häntä sisällä heilutella.

Vierastajalle kysymys. Miten nukutat lapsesi sisällä? Meidän ei syö tuttia ja vieressä nukuttaminen menee täydelliseksi huutamiseksi. Sisälle nukahtaminen on kuitenkin joskus onnistuttava, sillä pakkaset saapuvat aikanaan...

Vauvan väsymyksen huomaa kitinän lisääntymisestä. Pitänee pikku hiljaa alkaa rytmittämään päivää, mutta vielä se on mielestäni liian aikaista. Vaikka sosetta syödään joka päivä samaan aikaan, niin tyttö nukkuu silti joko ennen tai jälkeen syönnin.
 
Niinkuin tossa aiemmassa romaanissani mainitsin, niin meillä kans aiemmin vaunuttelun vaatinut nukkuu nykyään sisälläkin. Meniköhän siinä 3-4pv kun ensin tietty protestoi vastaan uutta kuviota, mutta nyt siis simahtaa max 20min sänkyyn. Meillä toimii yksinkertainen väsytys taktiikka: kun vauva alkaa hieroa silmiään ja vaikuttaa väsyneeltä mennään sängylle pötkölleen, peitto päälle, tuutulaulu ja silittelyä. Tärkein homma on se, että itse pidän silmät kiinni ja esitän nukkuvaa, niin hölmöltä kun se kuulostaakin. ;) Jos mulla on silmät auki, niin vauva innostuu jokeltelemaan ja "leikkimään" mutta kun näkee että äiti on vieressä, mutta ei viihdytä, niin rauhottuu unille. Toki alussa huusi kurkku suorana, mutta otin sitten ääneti muksun syliin, heijasin että rauhottui ja sitten uudelleen peiton alle pötkölleen. Toki vieläkin sisälle nukahtaminen on hankalampaa verrattuna vaunuihin, mutta kun sitten nukkuu 1,5-2h putkeen ja saan sen oman kahvi/ruokatauon, niin tuon 10-20min jaksaa makoilla vieressä.
 
Niin, pääasia, niinkuin missä tahansa uudessa kuviossa, on ettei heti anna periksi kun on hankalaa. Uuteen tottuminen vielä vauvalta yksilöllisesti muutaman toistokerran. Kyllä itselläkin oli pinna kireällä ja luovutus lähellä kun monta päivää (lopulta sitten vain se 3 ;) ) vauva huusi ja raivosi, kun ei oltu vaunuissa. Ekan kerran vei nukahtaminen tunnin, tokana 45min ja kolmantena 30min ja sit vakiintui tuohon 10-20min..
 
Ap, minulla ei ole tarjota muuta kuin sympatiaa tähän ja odotan kieli pitkällä jos saisit jotain toimivia vinkkejä. Tilanne on pitkälti samanlainen kuin teillä ilmeisesti. Eilenkään ei nukkunut koko päivänä unia vaikka oli selvästi väsynyt. Kerran torkahti tissille, mutta muuten jouduin kanniskelemaan ja lykkimään pahimman väsymyksen yli ja sitten taas jaksoi leikkiä lattialla. Viime yön söi (=lutkutteli) läpeensä rintaa - lopetin laskemisen puoli kolmen kohdalla kun olin jo molemmat puolet antanut kolmesti... Vähäuninen on.

Ihanaa että ihmiset auliisti jakavat vinkkejään, mutta totta puhuen meille ei ainakaan auta sanoa että vakiinnuta päivärytmi tai leiki itse nukkuvaa vieressä. Vauva vaatii huomion yölläkin vaikka en edes _leiki_ nukkuvaa vaan oikeasti olen täydessä horroksessa. Aamulla herätään aina samoihin ääniin kun isommat lähtevät kouluun, samat rutiinit läpi päivän, samaan aikaan ulkoilu - joskus nukahtaa, joskus ei, joskus on nukkunut kaksikin tuntia, useimmiten vain 20 minuuttia.

Ehkä tuohon ulkoiluun voisin sen verran antaa vinkkiä, että itse joskus nostan vauvan sisävaatteissa vaunujen untuvapussiin jos nukahtaa rinnalle. Lakki vain päähän ja tumppuja vähän nyrkkeihin, ja sukellutus sisällä lämpimässä odottelevaan pussiin ja sitten pihalle. Vaunut ovat aina valmiudessa oven ulkopuolella katoksen ja sadesuojan alla.
 
en jaksanut kyllä lukea kaikkia vastauksia...
meillä auttoi todellakin vain AIKA. kerran yritin kolme päivää kouluttaa nukkumaan sisälle, vein sänkyyn väsynä jne. , mutta vauvaraukka huusi ja huusi vain väsyään, oli sängyssä tai sylissä. Lopulta heijasin uneen vaunukopassa. Kokeilin seuraavana päivänä uudelleen, sama juttu. siinä "unikouluttamisessa" kyllä särkyvät sydän ja hermot. Lenkitin sitten tyttöä ahkerasti n. vuoden ikään. Kaksiin päiväuniin hän, luojan kiitos, siirtyi jo 6kk iässä - ja yksiin 9kk iässä, on tosi vähäuninen ja nyt alle 2,5v ei enää ees nuku päivällä.
Kuopus on rauhallisempi tapaus, ja hänet saa jopa sisälle nukahtamaan. tosin sisälle on nukutettu pienestä pitäen, tämäkin varmaan vaikuttaa. Vähän levotonta pyöriskelyä toisinaan, ja joskus itkahtelua, mutta hän NUKAHTAA ennen kuin menee yliväsyksi. Uskon, että on osittain luonnekysymyskin, ja tottumushan on toisaalta sekin toinen luonto... mutta miten totutat 5kk uudelle nukahtamistavalle, itse en esikoisen kanssa siinä onnistunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vaunuttelija:
Pitänee pikku hiljaa alkaa rytmittämään päivää, mutta vielä se on mielestäni liian aikaista. Vaikka sosetta syödään joka päivä samaan aikaan, niin tyttö nukkuu silti joko ennen tai jälkeen syönnin.

Miten niin on liian aikaista rytmittää päivää? Ei ollenkaan! Muutama päivä menee kaaoksessa, mutta yritä sinnikkäästi hoitaa nukkumiset ja syötöt samassa järjestyksessä. Kokeile ainakin!

Kun lapsia on useampia ja elellään sisarusten rytmien mukaan, myös oikein pienelle vauvalle kehittyy yleensä niihin sopiva rytmi. Valitettavia poikkeuksia toki on... :-/
 
TUota samaa minäkin ihmettelin kuin edellinen. Ei todellakaan ole liian aikaista rytmittää päivää, päin vastoin.

Sisälle nukuttaisin samalla lailla kuin yöunillekin. meillä se käytännössä tarkoittaa yhdessä nukkumaan menemistä ja kun vauva on nukahtanut tulen itse pois. Meillä ontutti käytössä ja menee kyllä silti huudoksi, mutta tiukasti peiton sisälle (tai pelkän lakanan) kääriminen auttaa ainakin meillä.
 
Joo, ei todellakaan ole liian aikaista ottaa selkeä päivärytmi käyttöön. Sehän tuo vauvalle turvallisuuden tunnetta, kun hän tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Esim. meillä vauva (nyt jo 9kk) tietää aina, että ekoille päikkäreille mennään maitopullon jälkeen ja toisille päikkäreille hedelmäsoseen jälkeen. Yöunille mennään tiettyjen rutiinien mukaan ja hän alkaa hieromaan silmiään ja haukottelemaan makeasti, kun iltapesut ja yökkäreiden vaihto alkaa.

Rutiinit ja päivän tietty rytmi on TODELLA tärkeää jo viiden kuukauden ikäisellekkin. Totta, vaikkakin äidin kannalta ehkä hieman tylsää.;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja samaa:
Ihanaa että ihmiset auliisti jakavat vinkkejään, mutta totta puhuen meille ei ainakaan auta sanoa että vakiinnuta päivärytmi tai leiki itse nukkuvaa vieressä. Vauva vaatii huomion yölläkin vaikka en edes _leiki_ nukkuvaa vaan oikeasti olen täydessä horroksessa. Aamulla herätään aina samoihin ääniin kun isommat lähtevät kouluun, samat rutiinit läpi päivän, samaan aikaan ulkoilu - joskus nukahtaa, joskus ei, joskus on nukkunut kaksikin tuntia, useimmiten vain 20 minuuttia.

Nyt kyllä vähän suutuin! Eihän kenelläkään ole antaa muita käytännön vinkkejä muuta kuin omalla kohdalla toimineita?!? Jos toisilla toimineet jutut eivät teillä toimi, niin ikävä juttu, mutta ei se kuitenkaan tee vinkeistä huonoja tai anna aihetta arvostella muita kirjoittamaan vaivautuneita vain sillä perusteella. Varmasti turhauttaa hankala nukuttamistilanne, mutta ei se ole minun syyni! Meillä vauva nukkuu 12h yöunet heräämättä + 4-5h päikkäreitä, joten meillä meidän metodit ovat toimineet.
 
Voi hitto että otti päähän tuo viimeinen lause!! Tulin tänne huonounisen vauvan vanhempana etsimään vinkkejä ja EN TODELLAKAAN halua lukea kuinka joku vauva nukkuu 12 h yöunet heräämättä ja lisäksi 4-5 h päikkäreitä, kun itse olen väsymyksestä sekaisin ja kaikki kikat on kokeiltu, vauva ei vaan nuku. Tuli kyllä niin paha mieli ja katkeruus, että itkettää..
 
Ja "vinkille" vielä, että vauvat ovat erilaisia, toiset nukkuvat hyvin ja toiset huonosti ja silloin jos on itsellä huonouninen vauva niin ei todellakaan halua kuulla jonkun hyväunisen vauvan vanhempien leuhkimista! Se että teidän vauva nukkuu hyvin johtuu todennäköisesti hänen luonteestaan, eikä siitä että sinä olet niin erinomainen äiti ja nukuttaja!
 
"Leuhkin" ainoastaan siksi, kun edellisistä viesteistäni voi lukea, jos viitsii, että meidän vauva ei ollut mikään hyvä nukkuja alunperin, mutta nämä täälläkin kertomani vinkit nukutukseen toimivat ja nyt vauva nukkuu hyvin riippumatta onko sisällä vai ulkona. Kun kerran minun, ja muutaman muun, antamia nukutusvinkkejä kovasti kritisoitiin turhiksi.
 
meillä nukutaan yöllä n.10-11 tuntia ja päivällä 2-3 tuntia! Puolivuotiaana, eli n. 12-maxmax13h unta/vrk. Jos jotakuta lohduttaa.... ja nukuttaminenki alkanut olla ihan tuskaisaa. Meillä on kaksi lasta, joilla molemmilla todella pieni unentarve.
 
No mitä oikein sitten pitäisi kertoa?Että meillä käytetään näitä ja näitä keinoja ja nukutaa kolme tuntia yössä, kannattaa kokeilla? Etkös sinä nimen omaan halunnut niitä neuvoja joilla vauvan saa nukklumaan hyvin ja pitkään?

Tuota päivärytmiä kyllä silti painottaisin, vaikket siitäkään pitänyt. Ei meilläkään aina nukuta hyvin, mutta se helpottaa jo omaakin jaksamista kun teidän että viimeistään tunnin päästä vauva nukkuu ainakin hetken. Mitään simsalabim keinoa ei ole, vaan ainut mikä auttaa on aika ja kärsivällisyys ja johdonmukaisuus. Eli ne sännölliset rytmit ja tavat mistä vauva tietää mitä on tulossa ja mitä häneltä odotetaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hiphei...:
meillä nukutaan yöllä n.10-11 tuntia ja päivällä 2-3 tuntia! Puolivuotiaana, eli n. 12-maxmax13h unta/vrk. Jos jotakuta lohduttaa.... ja nukuttaminenki alkanut olla ihan tuskaisaa. Meillä on kaksi lasta, joilla molemmilla todella pieni unentarve.

Kohtalotoveri! =) Meillä yöunet juuri tuon 10-11 tuntia, mutta päikkyjä nukutaan vain 2 x 30 min. Ja vauva siis 8 kk ikäinen nyt. Aika rankkaa äidille. Millaisia keinoja olet keksinyt oman jaksamisesi tueksi?
 
kyllä kieltämättä oma jaksaminen on tiukilla, mutta siihen on muitaki syitä. Esikoinen ei enää nuku ollenkaan, omaa aikaa ei siis päivällä jää. Vauva nukkuu yleensä 30+90+30 päivällä, ja nykyään herää pitkiltä uniltakin lähes aina niin, että joutuu tutittamaan tai jos on ulkona, heijailemaan vaunuja. Mutta toisaalta esikoinen valvotti myös yöt aikoinaan, joten siinä mielessä nyt ok. Olen vaan todella paljon yksin, kun mies on töissä, joten omaa aikaa ollut viimeksi jopa tunti kaksi viikkoa sitten... :( Enpä osaa jaksamiseen siis auttaa!! Muuta kuin että tärkeintä ois, että yöllä saa nukuttua vähintään 3h pätkän putkeen ;) jos sitäkään ei ole, alkaa jaksaminen kyllä jo olla täysin historiaa... kokemusta on.
 
Täältä kiitokset nimimerkille vinkki... Meilläkin oli päikkärit luisuneet siihen, että aina piti pukea vauva ulos vaunuihin. Vinkistä viisastuneena päätin opettaa sen uudestaan nukkumaan sisällä, ja onnistuihan se. Ekana päivänä meni 2 h 20 min (kahden tunnin jälkeen tarjosin uudestaan tissiä, ja siihen se simahti), mutta vauva nukkui sitten 2 h. Sen jälkeen on mennyt jo ihan helposti, tänään ei edes unihuikkaa tarvittu, vauva jokelteli 10 min ja sitten sammui. Ja tuolla se nyt nukkuu!

 

Yhteistyössä