J
"jep"
Vieras
Kumpi on kumpi? Oon vaan väsynyt, kun mies tekee ympäripyöreitä päiviä töissä. Ei osallistu kotitöihin mitenkään. Harrastuksessa saattaa mennä se loppukin aika illasta. Ja viikonloppuja. Ilmeisesti hänelle on itsestäänselvyys, että minä olen aina lasten (3 kpl) kanssa kotona. Hän menee ja tulee miten haluaa. Olen itsekin yrittänyt välillä harrastaa jotain, mutta se on hankalaa, koska mies harvoin tulee ennen klo: 19.00 kotiin. Ja jos mulla on menoa sanotaan vaik klo 18.30, niin mies tulee vasta silloin kotiin, kun mun pitäisi olla jo. En kehtaa olla aina omista harrastuksistani myöhässä, joten katsoin helpommaksi lopettaa. Mies on yrittäjä, ja pystyy kuitenkin aikataulujansa siirtelemään.
Hän omistaa talon ja maksaa siitä tulevat kulut. Minä hoidan ruoan ja talousmenot. Jos mulla tekee rahasta tiukkaa, hän ei oma-aloitteisesti auta. Enkä ole onneksi pyytänyt, koska kun otin eilen nämä kaikki asiat esile, niin sain taas kuulla kuinka hän on ainoa työssäkäyvä tässä talossa. Itse siis opiskelen.
Kaksi lasta on edellisestä suhteestani ja yksi on yhteinen. Ei vaan tunnu siltä, että oltaisiin perhe. Mies kulkee omia polkujaan ja minä yritän hoitaa lapset, kodin ja oman koulun.
Joskus myös anoppi on käynyt minulle huutamassa, kuinka minun pitää antaa miehen tehdä töitä ja harrastaa, miehellä on kuulemma niin rankkaa. Tässä suvussa arvostuksen saa vain työtä tekemällä.
Huokaus. Välillä meillä menee ihan hyvinkin. Mies kyllä pussaa ja halailee, mutta ei se helpota kun kotityöt on tekemättä. Hän muistaa kyllä komennella lapsiani, jos he eivät ole siivonneet tms. Itse hän ei kuitenkaan näe, että hommat kuuluisivat myös hänellekin.
Seitsemän vuotta on yhteistä aikaa takana, mutta nyt alan taas väsyä tähän. Purnaan välillä, mutta kohta sopeudun taas siihen, ettei mikään muutu ja jatkamme samalla linjalla. Prkl.
Hän omistaa talon ja maksaa siitä tulevat kulut. Minä hoidan ruoan ja talousmenot. Jos mulla tekee rahasta tiukkaa, hän ei oma-aloitteisesti auta. Enkä ole onneksi pyytänyt, koska kun otin eilen nämä kaikki asiat esile, niin sain taas kuulla kuinka hän on ainoa työssäkäyvä tässä talossa. Itse siis opiskelen.
Kaksi lasta on edellisestä suhteestani ja yksi on yhteinen. Ei vaan tunnu siltä, että oltaisiin perhe. Mies kulkee omia polkujaan ja minä yritän hoitaa lapset, kodin ja oman koulun.
Joskus myös anoppi on käynyt minulle huutamassa, kuinka minun pitää antaa miehen tehdä töitä ja harrastaa, miehellä on kuulemma niin rankkaa. Tässä suvussa arvostuksen saa vain työtä tekemällä.
Huokaus. Välillä meillä menee ihan hyvinkin. Mies kyllä pussaa ja halailee, mutta ei se helpota kun kotityöt on tekemättä. Hän muistaa kyllä komennella lapsiani, jos he eivät ole siivonneet tms. Itse hän ei kuitenkaan näe, että hommat kuuluisivat myös hänellekin.
Seitsemän vuotta on yhteistä aikaa takana, mutta nyt alan taas väsyä tähän. Purnaan välillä, mutta kohta sopeudun taas siihen, ettei mikään muutu ja jatkamme samalla linjalla. Prkl.
