Toggle sidebar

NP ultrassa turvotusta sikiöllä, miten jatkossa?

Vastaa
Vanhemmathan se päätöksen kuitenkin tekevät kuten myös jatkossa lapsensa elämästä lapsensa puolesta. Ei oikeutta mutta velvollisuus.

Vammaisen lapsen hoito on joillekin niin ylivoimaista kuin myös laitokseen sulkeminen joten mikä on paras vaihtoehto? Tunnen kaksi tapausta jossa toinen on asunut ikänsä laitoksessa ja toinen kotonaan, molemmat nyt aikuisia.
Mutta onko se laitoseläminen ihmisarvoista / elämän tarkoitus?
Molemmat ovat nyt aikuisia, kotona asuvan vanhemmat ovat joutuneet kestämään kaikennäköistä ja pahimpana pelko kuolemasta koska elinaikaa ei annettu paljoa, mikä ei tosian pitänyt paikkansa mutta eläminen sellaisen tiedon kanssa ei ole helppoa.
Nämä eivät ole ihan mustavalkoisia juttuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva Pikkumyy:
Perjantaina ollessani neuvolalääkärillä, hän valoi minuun uskoa ja toivoa, että kaikki vielä järjestyy nimenomaan sen takia kun Suomessa lääketiede sikiödiagnostiikassa kehittynyt hyvin. :heart:

Hän sanoi myös, että hyvä kun jää alussa kiinni, on paljon mahdollisuuksia, jotka auttavat/tukevat perhettä, ehditään tutkia paljon ja mahdollisesti monessa sairaalassa, tässä viittaan sydänlapsien/sikiöiden) Tutkiminen jo raskauden puolivälissä Helsingissä, sieltä saa kattavaa tietoa, mitä mahdollisuuksia sikiöllä on selvitä raskauden ajan ja synnytyksen jälkeen jne.

Lääkäri totesi myös, että hänen kolleegalleen kävi vähän ikävämmin nyt rv 36 ja sai vasta nyt tietää odottavansa downlasta, hän ei ollut käynyt näissä alkuraskauden tutkimuksissa. Nyt lapsi siis syntyy ja ei ole paljoakaan aikaa tottua ajatukseen vammaisen lapsen syntymiseen, eli myös lapselle on tärkeää, että vanhemmat ovat tiedostaneet vammaisen/sairaan lapsen syntymän, ettei synnytyksen jälkeen olla shokissa kun pieni vauva tarvitsee kaiken huomion ja hellyyden ja hyväksynnän.
Eli edelleen ihana asia, että nyt tutkimuksissa ja sitten mietinnät kun tiedämme edes jotain paremmin :heart:

Näine mietteineni tänä aamuna :D

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti rv 12+6 :heart:
Click to expand...


Tuohon on miltei pakko kommentoida hieman. ihmiset ovat erilaisia, vaikka jollekin tito noilla raskausviikoilla tuli liian myöhään sopeutumisen kannalta niin ei se kaikille sitä ole. Meidän esikoinen syntyi yllätys-downina ja epäily vammasta tehtiin 1 vrk iässä, seuraavana päivänä saatiin jo kromosomitulokset.

Minusta tu oli huomattavasti parempi noin kun niin että olisi tiedetty jo raskausaikana. Silloin olisi kantanut paljon turhaa murhetta lapsen syntymään asti, nyt saatiin nauttia raskaudesta ja odottaa meille rakasta ja toivottua lasta mikä hän sitten olikin. :heart: En tiedä kuinka kauan tuo paljon puhuttu sopeutuminen ajatukseen meillä kesti. 10 sekuntia siitä kun lääkäri kertoi epäilystään? Vai sen 20min mitä kanssaan keskusteltiin? Vai sen vuorokauden mitä kesti saada kromosomitestien tulokset?

Vaikea sanoa, sen kuitenkin muistan selvästi kuinka tulokset olivat helpotus. Ei tarvinut enää miettiä tai pelätä, toivoa lapsen olevan terve. Sai vaan todeta että tässä tämä meidän lapsi nyt sitten on tällaisenaan. =) Tietysti siinä pyöri kaikenlaisia ajatuksia mielessä sairaalassa ja vielä kotonakin, mutta hetkeksikään en kyseenalaistanut rakkauttani lapseen. Varmasti hän sai meiltä kaiken sen huomion ja hellyyden mitä olisi saanut terveenäkin, itseasiassa varmaan enemmänkin koska tieto lapsen vammasta herätti vahvemman suojeluvaiston.

Oikeasti minusta tuo ajatus että lapsen vammaisena syntymiseen pitäisi jotenkin totutella hyvän aikaa eteenpäin tuntuu jotenkin niin ...vieraalta. Lapsi on kuitenkin se lapsi mitä on odotettu ja asiat tupaavat järjestymään syntymän jälkeen. Tietysti on ihmisiä jotka näkevät asiat erilaisina eikä näissä ole oikeaa tai väärää näkemystä. Omalla kohdallani nuo muistot down-esikoisen syntymästä ovat vahvimmat ja kauneimmat mielessäni, vaikka on sittemmin koettu myös se kaikkien unelmoima terveen lapsen syntymä. Huomioa, hellyyttä ja hyväksyntää voi antaa vastasyntyneelle vaikkei vammansa varsinaisesti mikään iloinen yllätys olisikaan. =)
 
...Hiirenvirna :kieh: Uskotko tosiaan jonkun yksityisen ihmisen vaitoskirjan olevan "objektiivista tietoa"!?! Olen taman vaitoskirjan (joka ei ole laaketieteellinen) lukenut, ja niskakarvani nousivat pystyyn, olipa rouva niin asenteellinen, etta! Olen itsekin naita 'dissertationeita' kirjoittanut useamman, vaikka eri alalta, ja toivon todella, etta ihmiset eivat ole noin kritiikittomasti toihini suhtautuneet!
 
sina olet klassinen esimerkki asian itse kokeneesta. Viisaasti sanot, etta ihmiset ovat erilaisia, vaikka et samaa mielta olisikaan. Elamantilanteet ovat myos erilaisia. Teidan downlapsenne oli esikoinen. Olen myos iloinen, etta teille ihanan esikoisenne syntyma ei ilmeisesti ollut kaoottinen syoksy hataleikkauksiin, kuukausien tehohoitoon jne, niinkuin se voi olla. Tahan itse haluaisin varautua. Itse asiassa se ei ole edes tahdonasia, minun olisi siihen p-a-k-k-o varautua, jo pienen olemassaolevan tyttareni vuoksi.

PikkuMyy, toivon sinulle kamalasti onnea taman raskauden kanssa ja pidan silmalla mita sinulle kuuluu. :heart:
 
Onnittelut sinulle, että selvisitte nopeasti yllätys Down lapsen syntymästä ja sen jälkeen vielä terveen tytön syntymästä! :flower:

Niin , se on totta me ihmiset olemme erilaisia ja onneksi on niin! :heart: Se mikä on toisille hyväksi, ei välttämättä toisille ole. =)

Kiitos Dora! :flower:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti rv 12+6 :heart:
 
Onpa ikävää kommentointia Hiirenvirnalta! Jokaisellahan on oikeus mielipiteeseensä, mutta kenenkään todellista tilannetta tietämättä on tökeröä arvostella kenenkään päätöksiä. Itsellenihän lääkäri sanoi, että tyttäremme tulisi kärsimään kivuista jo kohdussani, jos olisin jatkanut raskautta. En muista nyt tarkkaan, mutta oliko näin, että alle 20 viikkoinen sikiö ei tunne vielä kipua, mutta joskus näiden viikkojen jälkeen kyllä! En halunnut tyttäreni kärsivän, vaan päästin hänet pois, rakkaudesta lapseen!
Et tiedäkään kuinka paljon sitä kaduin, itkin ja kärsin, mutta lopullinen tutkimus osoitti, ettei toivoa aurikoisesta downista olisi ollut!
:'(
Jokainen tekee omat päätöksensä ja tällaista tämä lääketiede nykyään on, että on paremmat mahdollisuudet päättää ja mielestäni hyvä niin!

Jade-Julia ja tytsy 19+2 (uusi raskaus)
 
dora 72
Hermeneuttiset silmälasithan meillä jokaisella on päässä, tieteellinenkään teksti ei ole koskaan täysin objektiivistä, itse luin kyseisen väitöksen suurella mielenkiinnolla ja oman päätökseni olin aiempien kokemusteni perusteella jo silloin luonut. Mutta kyseinen väitös hienosti nostaa niitä asioita, joista ei ns. saa puhua julkisesti. Jostain syystä näissä asioissa elää käsitys, että kenenkään päätöksiä tai vaikuttimia ei saa kysellä, mutta eiväthän asiat elämäässä oikeasti niin mene.

Madickenin kanssa olen hyvin samoilla linjoilla tuosta ennalta tietämisestä. Uskon stressistä ja huolesta koituvan lapselle enemmän haittaa, kuin ns. valmistautumisesta on hyötyä. Asioita ei elämässä voi kuitenkaan aina valmiiksi suunnitella, joten en usko tuollaisen valmistautumisen merkitykseen kovinkaan pitkälle. "Tervekin" lapsi voi yhtäkkiä kuolla, toinen vanhemmista voi yhtäkkiä sairastua tai kuolla jne. Ja sitten asiat vain järjestyvät, vaikka heti ei siltä tunnukaan.

Omasta mielestäni en ole arvostellut kenenkään päätöksiä, vaan olen kertonut oman mielipiteeni ja siihen on oikeus. Kysymys "Miksi menit tutkimuksiin" on ihan aito ja rehellinen kysymys, ei arvostelua. Myös ja erityisesti tiedon jakamisen takia näistä asioista pitää voida puhua. Näitä reittejä pitää olla mahdollista saada myös vaihtoehtoista, ns. ei niin yleisesti hyväksyttyyn mielipiteeseen perustuvaa tietoa.

Tuittupää Minä en pysty sanomaan kenenkään ihmisen, en terveen enkä sairaan, en lapsen enkä aikuisen kohdalta, onko hänen elämänsä elämisen arvoista. Tiedän vain, että elämä on lahja ja jokaisen elämä on arvokas.
 
Mitähän sitä kirjoittaisi ettei tulisi ihan läpi päähän lauottua. Tarkoitus ei siis ole kenenkään ratkaisuja arvostella vaan ihan miettiä itsessään tuota tietämisen merkitystä. Kuten omalta kohdaltani totesin, meille siitä olisi ollut enemmän harmia. Itseni tuntien olisin vain selannut läpi kaiken mahdollisen tiedon ja kauhuissani tuijotellut listaa kaikista oheissairauksista joita downeilla saattaa olla, varmana että omallani on ne kaikki. :/ Eli aika ahdistava loppuraskaus olisi ollut vaikka ultrat sitten olisivat näyttäneet kuinka hyviltä. Loppupelissä kaikki ihan turhaan, sillä lapsi syntyi jännittävien vaiheiden jälkeen hyvissä voinnein ja perusterveenä.

Myös siltä kannalta mietin että miten olisimme asiasta kertoneet läheisillemme -vai olisimmeko? Aika raskas taakka pitää sisällään kun toiset olettavat tietysti minun nauttivan raskaudesta ja toivotusta lapsesta. Ja miltä silloin olisi tuntuneet ihmisten kommentit "Eihän millään muulla ole väliä, kunhan lapsi vaan on terve". Toisaalta ei olisi raskausaikana jaksanut kuunnella "typeriä" kommenteita, joten asiasta ympäriinsä kertominenkin olisi ollut vaikeaa.

Toisen raskauden aikana meille tietysti tarjottiin automaattisena mahdollisuudet seuloihin ja päädyimme sitten menemään np-ultraan ja harkirtsemaan lapsivesipunkioa vain jos tuossa ultrassa näkyisi jotain olevan todella pielessä. Pelkäsin kuitenkin keskenmenoa enemmän kuin mahdollista vammaa. Helpointahan olisi ollut toki jättää np-ultrakin väliin ja niin aluksi suunnittelin tehdä. Kuitenkin muihin erityislasten perheisiin tutustuttuani olin saanut huomata että on vakavampiakin kromosomihäiriöitä, sellaisia joiden kohdalla abortti tuntuisi minusta paremmalta ratkaisulta. Siksi siis halusin luottaa että jos lapsessa olisi jotain todella pahasti vialla, ultra ohjaisi eteenpäin ja muuten voitaisiin jatkaa odotusta helpottuneemmin mielin. Ultrassa kaikki oli ok ja loppuraskaus meni aika rauhallisissa merkeissä, vaikken tervettä lasta enää osannut odottaa niin kuin esikoisen kohdalla. Kuitenkin esikoisen jälkeen oli vahvempi tunne siitä että jos lapsella jotain olisi, selviäisimme sitten senkin kanssa. Tottakai sitä huokaisi helpotuksesta kun tyttö syntyi terveenä ja hyväkuntoisena. =)

Meille downin kohdalla abortti ei tunnu oikealta ratkaisulta vieläkään enkä usko että siihen päätyisimme mahdollisissa seuraavissa raskauksissakaan. Tuolla tarkoitan siis pelkkää downia, mikäli lapsella ultrissa todetaan muuta, vakavampaa rakennevikaa tms niin asia menee toki uudelleen harkintaan. Jade-julian tarinan muistelisin lukeneeni joskus aiemmin ja pakko myöntää että tuossa tapauksessa keskeytys olisi varmasti ollut myös meidän ratkaisumme. :hug: Eivät nämä ole helppoja tai mustavalkoisia asioita.

Kuitenkin voimia toivotan kaikille näiden kysymysten pariin joutuneille ja toivottavasti kaikki menee kohdallanne hyvin!
 
Hiirenvirna kirjoittaa: "En ymmärrä miksi menette np-ultraan? Itse en mene, enkä voi ymmärtää halua mennä. En voi ymmärtää järjestelmää, joka on muka vapaaehtoinen, mutta oikeasti pyrkii säätelemään kuka saa syntyä ja kuka ei. Minusta se on niin syntymättömän lapsen kuin vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia loukkaavaa."

"Omasta mielestäni en ole arvostellut kenenkään päätöksiä.."

Juu, eihan tuo teksti ole arvostelua. Se on suora hyokkays sikiotutkimuksiin osallistuvia vanhempia vastaan, syytos siita, etta jo pelkka np-ultrassa kayminen on "syntymattoman lapsen ihmisoikeuksia loukkaavaa". Miten surullista.. Mielenkiintoista minusta on se, etta hurjassa paatoksessasi sina Hiirenvirna olet ainoa, jolla ei ilmeisesti ole omakohtaista kokemusta sairaan lapsen odottamisesta tai synnyttamisesta. Tuo "elama on lahja" on tassa yhteydessa hirvea klisee ja osoittaa taytta tiedottomuutta asioiden vakavuudesta. Mielipiteita ja keskustelua pitaa olla, mutta naissa asioissa on hyva koittaa olla ymmartavainen ja tahdikas, jopa internetissa.

Taidat myos elaa melkoisessa onnelassa, jos vakavaan sairauteen tai vammaan ei ole mitaan hyotya valmistautua. Mina voin rehellisesti sanoa, etta jos meille tulisi tahan elamantilanteeseen yllatyksena vakavasti sairas lapsi (jatkuvasti sairaalassa), menettaisimme tyopaikan ja kodin ja kaksivuotias lapsemme asuisi kanssamme Ita-Lontoon kaduilla.

Mina en todellakaan ymmarra tata saarnaa sikiotutkimuksista. Esim. taalla Britanniassa abortoidaan vuosittain 200 000 tervetta sikiota, sikiotutkimuksiin osallistuvat vain vanhemmat, jotka haluavat pitaa lapsensa ja mahdollisesti tekevat lopulta vaikean paatoksensa vakavasti sairaan lapsen saattamisesta maailmaan sydamellaan, omista lahtokohdistaan. Oikeata ja vaaraa ei ole.

Koitan jattaa vaittelyn sikiotutkimusten paheellisuudesta tahan, mielummin keskityn kuulemaan niita aiteja, jotka tallakin hetkella lapikayvat naita vaikeita asioita.

Kiitos sinulle Madicken, etta jaoit teidan tarinanne.

:heart: :heart:
 
Kysyisin vielä tietääkö joku voiko istukkabiopsiaa tehdä jos minulla on kuumetta silloin?
Nyt 37.2, mies ollut flunssassa, toivon vaan, että en tulisi sairaaksi tai kuume ei ainakaan nousisi, tai sitten sen istukkabiopsian voisi saada otettua vaikka olisin kipeenä? Tämäkin vielä! :headwall:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti :heart:
 
Dora72, minusta eettinen keskustelu tästä aiheesta on erittäin tarpeellista. Arvostelit väitöstä sillä perusteella, ettei se ole lääketieteen väikkäri. Ei, se on nimenomaan eettinen väitöskirja ja se puoli tuntuu näissä asioissa unohtuvan.

Aiemmin jo totesin, etten ole omista kokemuksistani/suruistani/virheistäni halunnut kertoa enkä edelleenkään halua. Puhun kyllä omasta henkilökohtaisesta ja ammatillisesta kokemuksesta.
 
Eettinen keskustelu sikiöseulonnoista on ihan aiheellista, mutta avaathan hiirenvirna asiasta jatkossa mieluummin uuden aiheen sen sijaan, että tuot mielipiteitäsi esille keskusteluissa, joissa avaaja hakee vertaistukea tai haluaa kuulla muiden kokemuksia.
 
Ensimmäistä kertaa aikoihin tuntuu siltä että haluan kirjoittaa jotakin tänne.
Olen kovasti taustailija tällä palstalla, luen hiljaa itsekseni täällä kaikensorttisia kuulumisia. Olen huomannut jääneeni kiinni näihin ns. sikiöseulakeskusteluihin. Myötäelän kovasti (jokseenkin kovasti hiljaa) ihmisten iloissa ja suruissa.
Tahdonpa kertoa teille toisenlaisen tarinan.

Minä synnytin lapsukaiseni maassa, jossa ei ole mahdollisuus saada sikiöseulontaa (tai ainakaan minulle ei sellaista tarjottu, eikä kukaan tuttavistani ole saanut osakseen minkäänlaista tarjontaa seuloihin) silloin kun kyseessä on päälisin puolin normaali raskaus. Myös abortti täällä on laiton ja käytännössä mahdoton vaihtoehto. Elän siis Irlannissa, välihuomautus tähän kohtaan.
Pääsin ensimmäiseen ultraan viikolla 8, sillä ensimmäinen raskausyritykseni osoittautui tuulimunaksi (tuulimuna tapahtui vuosia sitten Suomessa). Ensimmäinen varsinainen ultra, oli tarkoitus järjestää viikolle 12 (eikös se ole se normaali niskapoimu-ulta suomessa?), mutten sellaista oikeastaan koskaan saanut. Sairaalassa ei ollut tilaa ultrassa minulle juuri sinä päivänä. Ensiodottajana minun olisi pitänyt tietää, että ensiodottajia ultrataan vain muutaman tunnin ajan aamulla (kukaan ei muistanut kertoa minulle asiasta), liki kahden tunnin odotuksen jälkeen pääsin viimein lääkärille, nieleskelin itkuaa lääkärin puheilla ja kerroin että pelkään ettei sisälläni kasva mitään. Ystävällinen intialainen lääkäri taikoi jostakin ultralaitteen ja suoritti ultraamisen (kertoi rehellisesti ettei tiedä laitteesta tuon taivaallista, mieheni piti käynnistää koko masiina), hän halusi minun näkevän että sisälläni sykkii pieni ihmissydän.
Nk. rakenneultra minulle tehtiin joskus viikolla 24-26. Ultraaja ei sanallakaan kommentoinut mitään lapsen rakenteesta. 10 minuutin erilaisten tarkastelujen ja muminan jälkeen hän ystävällisesti napsaisi ruudulta kuvan ja totesi, että hänen mielestä kaikki voisi näyttää sisälläni ihan normaalilta.
Tapasin raskausaikana ainakin 12 eri lääkäriä, taisin muistaakseni osua yhden kerran kahdella eri käynillä samalle lääkärille. Koko raskausaikana kukaan ei sanonut sanakaan siitä miltä pitäisi tuntua tai miten asiat sisälläni ovat.

Sain kotiin kutsun uusintaverikokeeseen. Sydämeni pysähtyi, kirje ilmoitti että joku lukema veressäni ei täsmää. Olin varma että pieni olento sisälläni on kuolemaisillaan. Soitin sairaalaan ja sain vastauksesi tulla seuraavalla sovitulla ajalla, mitään hätää ei kuulemma ole. Loppujen lopuksi, monen itketyn yön jälkeen kyseessä oli vain vesirokko, tai tarkemmin se että minulta näytti puuttuvan vesirokon vasta-aineet verestä.

Loppuraskautta väritti raskausmyrkytys epäily ja mahdollinen ennenaikainen synnytyksen käynnistys. Taaskin useampi eri lääkäri ja lukuisista kysely-yrityksistäni huolimatta en vieläkään tiedä tarkalleen mikä meininki oli missäkin kohtaan.

Loppu hyvin kaikki hyvin, syntyi terve tyttö. Palstaa lukiessani kylmä hiki nousee usein otsalle, miten minun olisikaan käynyt jos jokin olisi todella ollut pielessä.

Olkaa siis onnellisia että teitä testataan. Ottakaa ilolla vastaan se, että joku paneutuu asiaan, että joku kuuntelee ja että joku on valmis keskustelemaan ymmärrettävällä kielellä ja ymmärrettävin sanoin asioista. Tieto lisää tuskaa, olen tietoinen siitä, mutta täysi tietämättömyys tekee myös elämästä aikasta piinaavaa. Sanon rehellisesti että nautin raskaudestani vain aniharvana päivänä, päälimmaisenä tunteena oli epätietoisuus kaikesta.

Haluan toivottaa kovasti jaksamista kaikille masuasukkien kantajille. :heart:
 
Ensiksikin: Meille on aina ollut täysin selvää, että sikiöseulonnat (meidän tapauksessamme veriseula) ovat täysin vapaaehtoisia. Neuvolasta saamassamme lapussa se lukee kissankokoisin kirjaimin. Kun odotimme esikoistamme, asiasta myös keskusteltiin neuvolassa ja painotettiin, että seulaan osallistuminen tai osallistumatta jättäminen on jokaisen oma valinta.

Hiirenvirna: On aavistuksen vaikeaa keskustella kanssasi, kun et paljasta lähtökohtiasi. Näissä asioissa se olisi olennaista, koska liikutaan pitkälti tunnemaastossa. Muiden keskustelijoiden lähtökohdat täällä ovatkin tiedossasi, hivenen epäreilu tilanne, sanoisin. Oli miten oli, ajatuksesi ovat ajatuksina kauniita ja sinällään jollain tasolla jokainen ne varmaan allekirjoittaisi: ettei kenellekään ole oikeutta päättää toisen elämästä, että elämä on lahja ja sellaisenaan arvokas. Mutta kun todellisuus ei ole tällaista satua; ei ole, vaikka sitä sellaisena käsittelisi.
Jos todella ajattelet, ettei sinulla (tai kenelläkään) ole oikeutta päättää toisen elämästä, tuominnet raskaudenkeskeytykset kaikenkaikkiaan. Myös niissä tapauksissa, joissa sikiö olisi elinkelvoton tai sillä olisi suurta kärsimystä aiheuttava vamma; sanothan senkin, ettei kukaan voi toisen kärsimyksestä tietää. En tiedä, oletko itse vanhempi, mutta vanhemman osaan kuuluu joka tapauksessa tehdä päätöksiä lapsensa puolesta. Siltä ei voi välttyä normaalitilanteessakaan. On siis jokseenkin kestämätöntä perustella asiaa sillä, ettei toisen elämään ole oikeutta puuttua.
Tukeudut uudehkoon väitöskirjaan jonkinlaisena riman asettajana tai objektiivisuuden ilmentymänä. Minäkin olen ko. väitöskirjaan tutustunut. Se on todellakin etiikan väitöskirja, mutta ennen muuta minua hämää tekijän uskonnollinen vakaumus. Kukin saa toki uskoa mihin uskoo, mutta minään tieteellisenä saati objektiivisena perustana tällaista ei voida pitää.

Madicken: Kiitos, että jaoit tarinanne. Kaikkea hyvää teille :heart: .

RouvaPikkuMyy: En valitettavasti tiedä, haittaako kuume istukkanäytteen ottoa. Toivotaan, että pääsisitte sen kuitenkin ottamaan nyt ja sitä myöten asiassa eteenpäin :hug: .
 
Unni
On hienoa, että kohdallasi on ollut niin, että olet saanut mielestäsi riittävästi tietoa seulonnoista ja niiden vapaaehtoisuutta on korostettu. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole vallitseva tilanne. Hyvin suuressa määrin seuloja tyrkytetään odottajille kuin perustutkimuksia. Tässä raskaudessa saamassani paperissa lukee pienellä, aivan paperin lopussa, muiden asioiden joukossa: "seulonnat ovat vapaavalintaisia". Ei siis edes vapaaehtoisia vaan vapaavalintaisia, sanalla on mielestäni aivan eri painoarvo.

Väitettäni, että seulojen vapaaehtoisuudesta riskeistä jne. ei riittävästi kerrota, en suinkaan perusta vain edellä mainitsemaani paperiin, vaan paitsi omiin ja ystävieni kokemuksiin, myös tutkimustuloksiin. Ja kyseessä ei ole nyt pelkästään tämä väitöstutkimus, joka saa teiltä varsin kovaa kritiikkiä.

Kysyisin vielä Unnilta: Jos et tietäisi muuta kautta, että tekijällä on uskonnollinen vakaumus, miten olisit löytänyt siitä viitteitä itse väitöksestä? Voitko ylipäätään tieteellistä tekstiä lukiessasi tietää kirjoittajan vakaumuksesta tai sen puutteesta?

Kyllä, olen itse vanhempi. Ja odotan myös tällä hetkellä lasta. Mutta siirtynen muualle asiasta keskustelemaan, koska tämä karkasi käsistä. Aluksi halusin kysyä ihmisiltä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan sen, että seuloissa tulee jotain ikävää vastaan, heidän kokemuksistaan ja syistään mennä seuloihin, mutta aivan muut henkilöt lähtivät johdattamaan tätä keskustelua. Oikein hyvää, onnelista raskauden aikaa jokaiselle odottajalle, erityisesti Rouva Pikkumyylle. :heart:
 
nämä seulonnat jakautuu mielipiteilleen aina kahtia.
itse kävin seulat läpi vaikka mies oli vastaan. ja niskaturvotushan se hälytti sieltä reilusti korostuneena turvotuksena. ja itsestään selvänä pidin sen jälkeen lapsivesipunktiota. ja niinä viikkoina kun tuloksia odottelin kerkesin ajatusten kanssa tappelemaan moneen otteeseen.
ja huomasin myös sen että se mitä ajattelin ennen asioista. oli nyt päinvastoin kun tuli tosi tilanne eteen.
kukaan ei ole kyseenalaistanut seulaan osallistumistani vaan ymmärtänyt mielipiteeni asiasta täysin.
ja yhtään en kadu että osallistuin ja sain huolta ja murhetta matkaan puoleksi koko raskausajasta.
paperit jotka sain seuloista mukaan aluksi oli isolla kyllä että osallistuminen vapaaehtoista ja neuvolasta ilmoitettiin myös tämä heti.
eikä kukaan ikinä laittanut sanoja suuhuni vaan sanottiin että kaikesta päätän minä itse.
ajattelin aina ja edelleen että jos seulasta olisi löytynyt jotain ja keskeytys olisi ollut edessä. joutuu sen asian kanssa elämään aina.
enkä koe että kukaan olisi oikeutettu sanomaan tekisinkö oikein vain väärin. meitä on monenlaisia ja onneksi on.
tuki ja turva samankokeneilta on kuitenkin ensisijaisen tärkeää omien päätösten jälkeen.
helppoa ei ole aina ratkaisut suuntaan tai toiseen. vain se oma mielipide on loppujen lopuksi tärkeä. ei muiden.
jaksamisia kaikille jotka tuloksia tai tutkimuksia odottelee..
tälläiset arvostelemiset kannattaa suodattaa toisesta korvasta ulos suoraan.. :headwall: :headwall: :headwall:
 
Yöllä otin Panadolin kun kuumetta ja pää särki kovin. Sain nukahdettua uudelleen! :heart:
9:ltä heräsin ja nyt vain jälkipääsärkyä, lämpö laskee koko ajan nyt enää 36,2, jospa en tulisikaan kipeeksi, toivottavasti en!

Lähden hetken päästä apteekkiin ostamaan aqiokuuria vatsan toimintaan, jos saisin sillä vähän muutettua suoleni asentoa, kun se niin pahassa kohdin, eli tyhjentyneenä ainakaan ei pullota niin pahasti! :D Neuvolalääkäri sitä suositteli nyt käyttämään ennen keskiviikon biopsiaa! :heart: Kaikki tehdään, että näyte saataisiin! :saint:

Miten pitääkö minun maata siinä tutkimuspöydällä jonkun aikaa tutkimuksen jälkeen vai istua jossain hetki ennenkuin saan lähteä? Saa nähdä oksettaako minua näytteenoton jälkeen, kun sitä jännitän, toivottavasti ei! :D

Ylihuomenna tähän aikaan voin huokaista, näyte on saatu jos ja toivottavasti näin on! :heart:

Ja toivottavasti masuasukilla on kaikki hyvin tällä hetkellä masussa! :saint:

Mukavaa maanantai päivää kaikille! :hug: :flower:

Toivoo Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti rv 13 tasan! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja hiirenvirna:
Unni
Kysyisin vielä Unnilta: Jos et tietäisi muuta kautta, että tekijällä on uskonnollinen vakaumus, miten olisit löytänyt siitä viitteitä itse väitöksestä? Voitko ylipäätään tieteellistä tekstiä lukiessasi tietää kirjoittajan vakaumuksesta tai sen puutteesta?
Click to expand...
En itse asiassa tiennyt tuosta, kun ko. väitöskirjan luin. Joskin rivien välistä aavistin, että näin varmaan on. Väitöksen tekijä on itse haastatteluissa kommentoinut tutkimustaan nimenomaan uskonnollisessa valossa. Siis itse sekoittanut nämä asiat keskenään, jos nyt näin voi edes sanoa: selväähän on, että ne ovat erottamattomissa joka tapauksessa.

Alkuperäinen kirjoittaja hiirenvirna:
Aluksi halusin kysyä ihmisiltä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan sen, että seuloissa tulee jotain ikävää vastaan, heidän kokemuksistaan ja syistään mennä seuloihin, mutta aivan muut henkilöt lähtivät johdattamaan tätä keskustelua.
Click to expand...

Mitähän tarkoitat noilla "muilla henkilöillä"? Mehän olemme juuri niitä, joilla seulassa on "tullut jotain ikävää vastaan". Onneksi suurimmalle osalle tuo ikävyys on osoittautunut vääräksi hälytykseksi, mutta kyllä vaan ikävää se on ollut silti. Ovatko muuten omat lapsesi terveitä? Onko koskaan raskauden aikana tai muulloin epäiltykään mitään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva Pikkumyy:
Miten pitääkö minun maata siinä tutkimuspöydällä jonkun aikaa tutkimuksen jälkeen vai istua jossain hetki ennenkuin saan lähteä? Saa nähdä oksettaako minua näytteenoton jälkeen, kun sitä jännitän, toivottavasti ei! :D
Click to expand...
Minä sain nousta näytteenottopöydältä heti. Käytävällä pyydettiin istumaan puolisen tuntia ja kätilö kyseli välillä vointia. Pikkuisen huippasi ja heikotti, varmaan jännityksestä? Sitten sain mennä kahvioon istuskelemaan, olikohan, että tunnin verran piti sielläkin olla. Siltä varalta, että tulisi heikompaa oloa. Ei enää tullut: söin pullaa ;) ja lähdin sitten kotiin. Menin tosin taksilla, kaiken varalta. Ja kotona lepäilin sen päivän. Näytteenottokohta vihloi muutaman päivän, mutta muuten ei mitään ongelmia.

Todella toivon, että nyt näyte saadaan teiltä otettua!! Minua helpotti suuresti, kun näytteenotto oli ohi. Tuli mitä tuli, olinpahan tehnyt kaikkeni ja voin enää vain odottaa.

 
:flower:
Onneksi mies tulee mukaan , on sitten juttukaveri, kokeen oton jälkeen, kun pitää antaa ajan kulua jonkun aikaa. Hyvähän se on , että varovaisuussyistä , ei lähdetä heti sairaalasta pois jos tulisi jotain häikkää! Toivotaan, että kaikki sujuu! Sitten tosiaan ainakin itse on tehnyt voitavansa kun näyte on saatu! Sitten vain odottamista! :heart:

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille edelleenkin! :heart:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti :heart:
 
Voi ois pitany arvata, etta siina vaitoskirjassa jylisi uskonnollinen dogma! Oli niin sokean tuomitseva, asenteellinen ja surullisen mustavalkoinen. :kieh: No, omaan arvoonsa...

Meilla tutkimukset jatkuivat perjantaina, kun marssin vauvamahani kanssa (rv15) Great Ormond Streetin lastensairaalaan, jossa kaksi sydanspesialistia yhteistuumin ultrasi pienen sydanta. Karsean hermostuttava tilanne, kardiologit tuijottivat ruutua ja mina tuijotin heita herkeamatta silmiin..aivan liian vakava ilme..nyt se on loytanyt jotain kamalaa.. Loppu hyvin kuitenkin talla kertaa, mitaan "haudanvakavaa" ei nayttaisi olevan, edelleen voi olla esim. reika sydamessa, mutta sen voi leikata. Nyt vain odotellaan viikolle 20.
 
Minusta naytteenotto oli 'pala kakkua' nopea ja lahes kivuton, jalkeenpain neulanpistokohtaa vain hiukan vihloi muutaman paivan, mutta se on kuulemma aivan normaalia. Ihana katilo sanoi minulle, etta olisi huolissaan jos ei tuntuisi missaan, kun lihaksen lapi kuitenkin pistetaan. Mina sain nousta heti poydalta ja lahtea kotiin, kaskettiin vain ottaa rauhallisesti 48h, ihana syy juoksuttaa miesta :laugh:
 
Rouva Pikkumyy: Etkö sä ole menossa TYKS:iin? Mä olin lapsivesipunktiossa ja näytteenoton jälkeen piti maata noin 20 min ns.odotushuoneessa ja sit istuu toiset aulassa ja juoda vaikka kahvii.
Eiks se vähän sama oo, neulaa siinäkin käytetään. harmi et heitin sen lapun pois missä kertoivat mitä tapahtuu.



 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa