Noroa tms. Veinkö liian aikaisin hoitoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti

Vieras
Lapsi oksensi ja kuras sunnuntain. Iltasella 23 aikaan viimesen kerran minkä jälkeen nukkui yön hyvin eikä enää oireillut. Maanantain oli kuitenkin kotona ja tänään aamusta meni hoitoon. Ystävän kans just juttelin ja väitti et siellä se nyt tauti leviää kulovalkean tavoin! :O Itsellä ei käynyt mielessäkään etteikö tänään olisi ollut ok viedä hoitoon kun eilisen oli jo ihan terveen ja reippaan oloinen. Teinköhän nyt ihan tyhmästi kun vein?? Olisiko ollut parempi koittaa järkätä vielä kotihoito ettei muihin tarttuisi??
 
Mut ei se sun vikas oo. Jos noro tarttuu viikonkin, niin kukaan normaali työssäkäyvä ihminen ei voi olla kotona kANTAJAN kanssa, jos oireita ei ole. Yksi päivä on ok olla oireettomana. Itsellä kävi niin, ett lapsi oksensi kerran, oli päivän kotona. Sitten kahden tarhapäivän jälkeen alkoi vielä ripuloimaan. Mut ei tainnut olla vatsista loppujen lopuksi, vaan allergiasta johtuvaa...
 
Virallinen kantahan on että yksi oireeton päivä ja sen mukaan me on ainakin eletty. Noro on ainakin sen verran ärhäkkä tarttumaan että todennäköisesti käy koko ryhmän läpi joka tapauksessa. Eli siis mun mielestä toimit ihan oikein vaikka täällä valtaosa muuta väittääkin.
 
Noron ja muun vatsataudin jälkeen lapset vasta 2 oireettoman päivän jälkeen hoitoon.Lapsen kakkaan erittyy virusta vielä 2 d, ja sieltä vessasta se sitten leviää. Aikuiset voivat mennä jo sitten yhden terveen päivän jälkeen, mutta lapsilla tartuntariski on aina monta kertaa suurempi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä veit:
Noron ja muun vatsataudin jälkeen lapset vasta 2 oireettoman päivän jälkeen hoitoon.Lapsen kakkaan erittyy virusta vielä 2 d, ja sieltä vessasta se sitten leviää. Aikuiset voivat mennä jo sitten yhden terveen päivän jälkeen, mutta lapsilla tartuntariski on aina monta kertaa suurempi.

Mihin ne lapset sit viedään niiden 2 oireettoman päivän ajaksi? Ei mulle ainakaan kukaan vapaata ole tarjonnu!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Saako sitä hoitovapaata sit noi kaks oireetonta päivää?

töistä saa olla palkallisena sen mitä tessis sanotaan kullakin (alasta riippuen). Nuo päivät kuuluu siihen mikäli itse tauti ei oo vienyt jo sitä kolmea tai neljää päivää, joka useimmilla on mahd olla. Itsellä henk koht on ainakin mahdollisuus siihen, että olen poissa myös oireettomat päivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Lapsi oksensi ja kuras sunnuntain. Iltasella 23 aikaan viimesen kerran minkä jälkeen nukkui yön hyvin eikä enää oireillut. Maanantain oli kuitenkin kotona ja tänään aamusta meni hoitoon. Ystävän kans just juttelin ja väitti et siellä se nyt tauti leviää kulovalkean tavoin! :O Itsellä ei käynyt mielessäkään etteikö tänään olisi ollut ok viedä hoitoon kun eilisen oli jo ihan terveen ja reippaan oloinen. Teinköhän nyt ihan tyhmästi kun vein?? Olisiko ollut parempi koittaa järkätä vielä kotihoito ettei muihin tarttuisi??

No huh. Kyllä veit liian aikaisin hoitoon. Juuri tuota en ymmärrä, miksi lapsi ei saa rauhassa toipua kotona. Vaikka ei enää oksenna eikä ripuloi niin voi olla heikohko olo tms. Kotipäivät tekisivät hyvää senkin kannalta. Noro joka tapauksessa tarttuu siellä päiväkodissa muutenkin, leluista jne. Sitä ei voi välttää.

Meillä toinen lapsi oksensito ja pe välisen yön ja perjantain oli vaan kuumeessa ja ripuloi hiukan. La täysin kunnossa. Lauantaina esikko vuorostaan oksensi ja ripuloi lauantai-päivän, sunnuntain oli kuumeessa vaan. Eilen maanantaina oli kaikki kuin normaalistikin, silti ilmoitin päiväkotiin että tulevat vasta keskiviikkona että pidetään varuiksi kotipäivät tää alku viikko. Meillä yleensäkin jos lapset sairastaa annetaan rauhassa toipua kotona muulloinkin eikä ole kauhea kiirus viedä hoitoon.

Mutta tapoja on erilaisia. Meillä näin, teillä noin :)
 
Yksi oireeton päivä, on mulle lääkäri ohjeistanut... paha olla sen pidempään kotona lapsen kanssa, jos ei saa hoitovapaata.

Noro on paha tarttumaan, mutta suurempi riski on saada sen sitä sairastaneen kotoa (säilyy pinnoilla tartuttavana jopa kaksi viikkoa) kuin tuollain että jo terve lapsi viedään hoitoon. Toivottavasti pk:ssa pestään käsiä ahkerasti. Tosin jostain se ap:n poikakin sen on saanut (pk:sta?) joten hankala siltä taudilta on välttyä kun kerran lähtee kiertään...
 
No tuliko maanantaina kakkaa? Ja oliko se normaalia jo koostumukseltaan? Jos oli, niin ihan riittävästi olitte kotona, jos ei, niin liian aikaisin veit. Harvalla on joten epäilen ettei lapsesi ollu täysin terve vielä.
 
Miekin oon siis saiaraanhoitaja ja meillä kanssa töissä tuo 48h sääntö ja sama linja toivotaav päikyssäkin. Tosin harva vanhempi sitä noudattaa kun siellä on yleensä aina joku puolikuntoisena hoidossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Lapsi oksensi ja kuras sunnuntain. Iltasella 23 aikaan viimesen kerran minkä jälkeen nukkui yön hyvin eikä enää oireillut. Maanantain oli kuitenkin kotona ja tänään aamusta meni hoitoon. Ystävän kans just juttelin ja väitti et siellä se nyt tauti leviää kulovalkean tavoin! :O Itsellä ei käynyt mielessäkään etteikö tänään olisi ollut ok viedä hoitoon kun eilisen oli jo ihan terveen ja reippaan oloinen. Teinköhän nyt ihan tyhmästi kun vein?? Olisiko ollut parempi koittaa järkätä vielä kotihoito ettei muihin tarttuisi??

No huh. Kyllä veit liian aikaisin hoitoon. Juuri tuota en ymmärrä, miksi lapsi ei saa rauhassa toipua kotona. Vaikka ei enää oksenna eikä ripuloi niin voi olla heikohko olo tms. Kotipäivät tekisivät hyvää senkin kannalta. Noro joka tapauksessa tarttuu siellä päiväkodissa muutenkin, leluista jne. Sitä ei voi välttää.

Meillä toinen lapsi oksensito ja pe välisen yön ja perjantain oli vaan kuumeessa ja ripuloi hiukan. La täysin kunnossa. Lauantaina esikko vuorostaan oksensi ja ripuloi lauantai-päivän, sunnuntain oli kuumeessa vaan. Eilen maanantaina oli kaikki kuin normaalistikin, silti ilmoitin päiväkotiin että tulevat vasta keskiviikkona että pidetään varuiksi kotipäivät tää alku viikko. Meillä yleensäkin jos lapset sairastaa annetaan rauhassa toipua kotona muulloinkin eikä ole kauhea kiirus viedä hoitoon.

Mutta tapoja on erilaisia. Meillä näin, teillä noin :)

Onko teillä toinen vanhemmista kenties kotona kun noin helppoa olla toipumassa? Vai vaan hyvin joustava työ?
 
[/quote]

No huh. Kyllä veit liian aikaisin hoitoon. Juuri tuota en ymmärrä, miksi lapsi ei saa rauhassa toipua kotona. Vaikka ei enää oksenna eikä ripuloi niin voi olla heikohko olo tms. Kotipäivät tekisivät hyvää senkin kannalta. Noro joka tapauksessa tarttuu siellä päiväkodissa muutenkin, leluista jne. Sitä ei voi välttää.

Meillä toinen lapsi oksensito ja pe välisen yön ja perjantain oli vaan kuumeessa ja ripuloi hiukan. La täysin kunnossa. Lauantaina esikko vuorostaan oksensi ja ripuloi lauantai-päivän, sunnuntain oli kuumeessa vaan. Eilen maanantaina oli kaikki kuin normaalistikin, silti ilmoitin päiväkotiin että tulevat vasta keskiviikkona että pidetään varuiksi kotipäivät tää alku viikko. Meillä yleensäkin jos lapset sairastaa annetaan rauhassa toipua kotona muulloinkin eikä ole kauhea kiirus viedä hoitoon.

Mutta tapoja on erilaisia. Meillä näin, teillä noin :)[/quote]

Onko teillä toinen vanhemmista kenties kotona kun noin helppoa olla toipumassa? Vai vaan hyvin joustava työ?[/quote]

meillä lapset ripuloi sunnuntaina. Eilen ja tänään ei oireita mutta oon silti vielä huomisen pois töistä, kaiken varalta. Riippuu työnantajasta paljon, yksityisissä firmoissa ja tietyillä aloilla suhtaudutaan poissaoloihin eri tavoin kuin taas joillain toisilla aloilla. Itse olen julkisen työnantajan leivissä hoitoalalla joten siellä ei kukaan marise että miksi en vie puolikuntoista lasta hoitoon, ymmärtävät, että on tärkeää hoitaa kunnolla terveeksi ennen hoitoon menoa. ja varsinki noron kanssa ollaan tosi tarkkoina. Itselläki on alkais töissä oireet niin välittömästä pitää lähteä töistä pois.
 

Yhteistyössä