Normaaliako?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aina vain niin rikki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Aina vain niin rikki

Vieras
Sain juuri kuulla seuraavanlaisia asioita ja olen ymmälläni.

Tutustuin mieheen,joka oli luotettava,lapsirakas ja ahkera.Kaiken piti olla kunnossa.Puolen vuoden päästä olin toivotusti raskaana,mutta mies oli jo muuttunut.Hänen historiastaan oli paljastunut asioita,joita hän ei ollut kertonut,hän oli menettänyt työnsä,poti vakavia fyysisiä oireita,joita ei lääkäriin lähtenyt hoitamaan ja oli vaatinut minulta jo tuhansia euroja rahaa.

MUTTA minä olin syyllinen aina kaikkeen. Hän oli tuolloin reilun puolen vuoden jälkeen viettänyt iltaa vanhan kaverini kanssa. Hän oli yrittänyt juottaa tämän humalaan ja kysellyt kaikkea ihmeellistä minusta. Itse olin aina avoin ja rehellinen miehelle ja olin kertonut hänelle aivan kaiken itsestäni. Miksi hän ei luottanut minuun silloin,eikä koskaan,vaan omiin kuvitelmiinsa (oli tosi mustasukkainenkin) ja tällaisin keinoin saaduin tiedoin,joissa ei ollut edes totta.

Olemme eronneet ja paljastuu aina vain omituisuuksia miehen käytöksestä. Mikä ylipäätään on ihmisessä vialla,jos ei pysty luottamaan toiseen yhtään? Itsessäni oli se vika,että uskalsin luottaa ja elämästäni tuli vuosiksi helvettiä :'(
 
Sori tylyys: mies on sairas, sinä tyhmä. Sulla on sentään toivoa, voit vaikka oppia tästä jotain.
Puolen vuoden tapailun jälkeen ei ehkä jatkossa kannata alkaa perustamaan perhettä.

Yritä päästää irti syyllisyydestä, niin kävi ja sille ei enää voi mitään. Katse tulevaisuuteen, keskity lapseen, jätä tuollainen mies omaan arvoonsa.
 
Sori tylyys: mies on sairas, sinä tyhmä. Sulla on sentään toivoa, voit vaikka oppia tästä jotain.
Puolen vuoden tapailun jälkeen ei ehkä jatkossa kannata alkaa perustamaan perhettä.

Yritä päästää irti syyllisyydestä, niin kävi ja sille ei enää voi mitään. Katse tulevaisuuteen, keskity lapseen, jätä tuollainen mies omaan arvoonsa.

Samaa mieltä, vaikka vähän onkin kovalla kädellä sanottu. Hyvä että olette eronneet, eikä sun kannata muokkailla minäkuvaasi tuollaisen ihmisen mukaan ollenkaan.
 
Ihminen peilaa aina maailmaa itsensä kautta. merkillinen asia, kun maailmaa peilin takana ei voi sen läpi nähdä, mutta niin iohminen toimii.
Koska miehesi toimi epärehellisesti, hänen lähtökohtansa oli, että muutkin tekevät niin. Ihmisten kommentit muista ja toiminta muita kohtaan kertoo yleensä enemmän ihmisestä itsestään kuin niistä muista.
 

Yhteistyössä