?
:''(
Vieras
Olin kahden lapsen yh.Tapasin netissä miehen,joka vaikutti liian uskomattomalta ollakseen totta.Hän oli kiltti,auttavainen,pitkäpinnainen,joustava,lapsirakas,ahkera jne.Itse olin avoin ja rehellinen,joten uskoin hänenkin olevan.
Olimme aikuisia ihmisiä,minä hieman vajaa neljäkymmentä,hän vähän vanhempi.Päätimme edetä vauhdilla,koska kaikki palaset tuntuivat loksahtaneen kohdalleen.
Reilun puolen vuoden jälkeen olin toivotusti raskaana ja kaikki muuttui.Mies jäi työttömäksi,alkoi huutaa ja riehua,tyhjiä lupauksia ja pettymyksiä riitti.Hän syyllisti minut ja minäkin itseni.Olinhan tavannut täydellisen miehen,joten jos hän voi pahoin,oli se minun syyni.
Vähitellen paljastui verosotkuja ja ulosmittauksessa on kymmeniätuhansia.Nämä ovat vanhoja asioita,joita hän ei koskaan kertonut,vaikka alussa todella tivasin,kyselin ja tivasin jälleen ikävien asioiden perään.Ne eivät kuulema kuulu rakkauteen. Minulle ne ovat isoja asioita,koska olen säästäväinen ja asumme talossani,enkä koskaan ole elänyt yli varojeni.Ostan vain tarjouksia ja kirpputoreilta.Harkitsen kaiken todella tarkasti.
Kaksi vuotta olen nyt miehen potemista,riehumista,alistamista ja huutamista katsellut.Hän ei ole saanut itseään niskasta kiinni.Rahaa on vaatimassa tuon tuostakin tuhansia milloin mihinkin projektiinsa,joka hänet pelastaisi.Minusta hänen suunnitelmansa ovat haihattelua ja pitäisi mennä kunnon töihin,jotka eivät vaadi suurta alkupääomaa,jota hänellä ei ole eikä lainaa saa. Kodin ja lapset olen hoitanut ihan yksin. Omaa aikaa tainnut olla kolme iltaa ystävien kanssa näiden vuosien aikana ja niistä kuulen vieläkin.
Mies ei juuri ole meilläkään ollut,koska itken hänen läsnäollessaan liikaa,enkä anna tarpeeksi seksiä.Olen antanut hänelle vapaat kädet tehdä mitä parhaaksi näkee,en ole pakottanut auttamaan,vaikka olen ollut lähes kuolemanväsynyt valvottavan vauvan kanssa,olen vain yrittänyt antaa tilaa,antaa rahaa,antaa seksiä niin paljon kuin pystyn,jotta hän voisi yhtään paremmin.
Mutta hän voi surkeasti. Nyt hän sitten keksi alkaa haukkua minut siitä,että on menettänyt monen vuoden ansiotulot,koska rakastui minuun,minä olin vaikea ja hän ei pystynytkään töihin. Täh? Olen oikeasti yrittänyt kaikkeni,että hän voisi vähemmän huonosti. Eihän kukaan voi argumentoida noin? Eikä hän sitä mitenkään voi edes perustella.
Miten kukaan voi olla syyllinen kaikkeen, vaikka itse sisimmässään tuntee tehneensä kaikkensa ja parhaansa koko ajan? Suurimman osan tuskasta olen pitänyt sisälläni,koska oikeasti hän lupasi minulle tukea,turvaa ja etten olisi koskaan enää yksin. Mitään en ole kuitenkaan saanut,mutta syyllinen olen,huudon ja raivon ja kiroamisen ansaitsen joka ikinen päivä.
Olimme aikuisia ihmisiä,minä hieman vajaa neljäkymmentä,hän vähän vanhempi.Päätimme edetä vauhdilla,koska kaikki palaset tuntuivat loksahtaneen kohdalleen.
Reilun puolen vuoden jälkeen olin toivotusti raskaana ja kaikki muuttui.Mies jäi työttömäksi,alkoi huutaa ja riehua,tyhjiä lupauksia ja pettymyksiä riitti.Hän syyllisti minut ja minäkin itseni.Olinhan tavannut täydellisen miehen,joten jos hän voi pahoin,oli se minun syyni.
Vähitellen paljastui verosotkuja ja ulosmittauksessa on kymmeniätuhansia.Nämä ovat vanhoja asioita,joita hän ei koskaan kertonut,vaikka alussa todella tivasin,kyselin ja tivasin jälleen ikävien asioiden perään.Ne eivät kuulema kuulu rakkauteen. Minulle ne ovat isoja asioita,koska olen säästäväinen ja asumme talossani,enkä koskaan ole elänyt yli varojeni.Ostan vain tarjouksia ja kirpputoreilta.Harkitsen kaiken todella tarkasti.
Kaksi vuotta olen nyt miehen potemista,riehumista,alistamista ja huutamista katsellut.Hän ei ole saanut itseään niskasta kiinni.Rahaa on vaatimassa tuon tuostakin tuhansia milloin mihinkin projektiinsa,joka hänet pelastaisi.Minusta hänen suunnitelmansa ovat haihattelua ja pitäisi mennä kunnon töihin,jotka eivät vaadi suurta alkupääomaa,jota hänellä ei ole eikä lainaa saa. Kodin ja lapset olen hoitanut ihan yksin. Omaa aikaa tainnut olla kolme iltaa ystävien kanssa näiden vuosien aikana ja niistä kuulen vieläkin.
Mies ei juuri ole meilläkään ollut,koska itken hänen läsnäollessaan liikaa,enkä anna tarpeeksi seksiä.Olen antanut hänelle vapaat kädet tehdä mitä parhaaksi näkee,en ole pakottanut auttamaan,vaikka olen ollut lähes kuolemanväsynyt valvottavan vauvan kanssa,olen vain yrittänyt antaa tilaa,antaa rahaa,antaa seksiä niin paljon kuin pystyn,jotta hän voisi yhtään paremmin.
Mutta hän voi surkeasti. Nyt hän sitten keksi alkaa haukkua minut siitä,että on menettänyt monen vuoden ansiotulot,koska rakastui minuun,minä olin vaikea ja hän ei pystynytkään töihin. Täh? Olen oikeasti yrittänyt kaikkeni,että hän voisi vähemmän huonosti. Eihän kukaan voi argumentoida noin? Eikä hän sitä mitenkään voi edes perustella.
Miten kukaan voi olla syyllinen kaikkeen, vaikka itse sisimmässään tuntee tehneensä kaikkensa ja parhaansa koko ajan? Suurimman osan tuskasta olen pitänyt sisälläni,koska oikeasti hän lupasi minulle tukea,turvaa ja etten olisi koskaan enää yksin. Mitään en ole kuitenkaan saanut,mutta syyllinen olen,huudon ja raivon ja kiroamisen ansaitsen joka ikinen päivä.